Niin. No. Yrittäväthän naisetkin usein ahtautua muutamaa numeroa liian pieniin farkkuihin. Mikseivät sitten kissatkin.
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Laatikkoleikkejä
Kissallamme on jonkinasteinen laatikkofiksaatio. Mitä pienempi sen parempi. Tässä muutamia esimerkkejä:
Niin. No. Yrittäväthän naisetkin usein ahtautua muutamaa numeroa liian pieniin farkkuihin. Mikseivät sitten kissatkin.
Niin. No. Yrittäväthän naisetkin usein ahtautua muutamaa numeroa liian pieniin farkkuihin. Mikseivät sitten kissatkin.
Kinkuton joulu
Nyt aletaan olla siinä vaiheessa joulua, että keskivertosuomalainen lähenee kinkunsyönnin saturaatiopistettä. Rohkenen siis paljastaa oman kerettiläisen suhtautumiseni ruokaan, joka muodostaa monen joulupöydän keskipisteen. Suomessa vuosittain kulutetuista noin 6 500 000 kilosta joulukinkkuja ei siivukaan päädy minun lautasellani. En ole koskaan voinut sietää joulukinkun hajua enkä makua. En muutenkaan välitä lihasta, mutta kinkun suosio on mielestäni aivan käsittämätön ilmiö.
Lapsuudessani "hyi, yök, en syö" -asenne kohdistui kinkun lisäksi suurimpaan osaan muitakin perinteisiä jouluruokia. Tämä johti pelkistetysti siihen, että omat joulusyöminkini typistyivät muussattuun perunaan ja jälkiruokien odotteluun. Sittemmin olen laajentanut repertuaariani, mutta kinkku ja kalkkuna ovat edelleen pannassa. Syyt tosin painottuvat lapsuudessa sovelletun aistiperäisen varovaisuuden lisäksi eettisiin perusteluihin.
Vaikka maailma ja suhtautuminen lihansyöntiin on muuttunut sitten 80-luvun, lihaton joulupöytä tuntuu olevan edelleen monelle kummastus ("millä te korvaatte kinkun?"). En ymmärrä, miksi kinkku pitäisi korvata, kun se ei koskaan ole ollut lautaseni keskiössä. Emme siis paista tofukinkkua tai valmista mitään muutakaan kinkun makua simuloivaa ruokalajia. Myöskään puuroriisiä ei tarvita, vaan sen voi korvata kotimaisilla vaihtoehdoilla, esimerkiksi ohralla.
Vastauksena kummasteluihin ajattelin lisäksi tarjota listauksen tämän vuoden jouluruoistamme. Uskon listan todentavan, että klassinen jouluähky on saavutettavissa myös ilman kinkkua ja kalkkunaa. Bonuksena tosin se, että ähky menee nopeammin ohi ja ruokapöydän ääreen voi siis palata nopeammin ja ilman pahoinvointia.
Ensinnäkin, joulupöydässä on suotavaa olla itse leivottua leipää. Puolisoni on ainakin kahtena vuonna kunnostautunut leipomalla pähkinäleipää ja saaristolaisleipää. Tänä vuonna osa leivistä leivottiin hieman ylikäyneeseen kotikaljaan, minkä lisäksi jääkaappi on kirjaimellisesti pullollaan simaa.
Leivän päälle sopii esimerkiksi avokadotahna tai punajuurihummus. Alkupaloihin kuuluu myös papusalaatti ja marinoidut herkkusienet. Kohtuullisen makeaa ja jouluisesti maustettua porkkana- ja bataattipiirakkaa voi syödä joko alkupalana tai jälkiruokana, kumpaakin variaatiota on testattu.
Laatikot eivät ole suurimpia suosikkejani, mutta variaatioita pitää testata. Tänä vuonna tuli tehtyä piparjuuren makuista punajuurilaatikkoa, bataattilaatikkoa sekä porkkanalaatikkoa ohrasuurimoista. Punajuurilaatikosta tuli uusi suosikkini, bataatti on parempaa piirakassa ja porkkanalaatikko ihan kelpo, mutta ei mitenkään erikoinen.
Laatikoiden kylkeen oli tarkoitus tehdä pähkinäistä mureketta ja linssimureketta, mutta kun puolisoni toi Hakaniemen halliin suuntautuneelta toivioretkeltään siikaa ja lohta, totesin niiden olevan ns. hienoista liioittelua. Ehkä jatkamme keittiöharrasteita tänään, sillä kalat on jo syöty, mutta laatikoita riittää.
Jälkiruokien suhteen yritin olla maltillinen. Tein vain sitruuna-jugurttijäädykettä, avokadojäädykettä ja piparkakkumuffineja. Lisäksi jääkaapista löytyisi paria Maatilatorilta hamstrattua juustoa, mutta ne ovat vielä korkkaamatta. Aatonaattoon sisältyneet melko laajamittaiset juustomaistelut vanhempieni luona vaikuttavat mitä todennäköisimmin tähän poikkeukselliseen koskemattomuuteen. Joulupäivänä keitin myös kattilallisen ohrapuuroa.
Ruokajuomat valitsin jälleen Viinistä viiniin -kirjan suosiollisella avustuksella. Alkossa totesin, että suunniteltujen vaihtoehtojen listan onkin syytä olla pitkä, sillä Arkadiankadun myymälän hyllyissä oli jo pari päivää ennen aattoa melkoisesti aukkoja. Pähkäilyn lopputulema valitsimme kaksi edullista, mutta hyvät arviot saanutta valkkaria; Les Fumées Blanches Sauvignon Blancin sekä Devil's Corner 9 Degrees Rieslingin. Jälkimmäinen oli makea, mutta ennakkoluuloistani huolimatta erinomainen.
Lapsuudessani "hyi, yök, en syö" -asenne kohdistui kinkun lisäksi suurimpaan osaan muitakin perinteisiä jouluruokia. Tämä johti pelkistetysti siihen, että omat joulusyöminkini typistyivät muussattuun perunaan ja jälkiruokien odotteluun. Sittemmin olen laajentanut repertuaariani, mutta kinkku ja kalkkuna ovat edelleen pannassa. Syyt tosin painottuvat lapsuudessa sovelletun aistiperäisen varovaisuuden lisäksi eettisiin perusteluihin.
Vaikka maailma ja suhtautuminen lihansyöntiin on muuttunut sitten 80-luvun, lihaton joulupöytä tuntuu olevan edelleen monelle kummastus ("millä te korvaatte kinkun?"). En ymmärrä, miksi kinkku pitäisi korvata, kun se ei koskaan ole ollut lautaseni keskiössä. Emme siis paista tofukinkkua tai valmista mitään muutakaan kinkun makua simuloivaa ruokalajia. Myöskään puuroriisiä ei tarvita, vaan sen voi korvata kotimaisilla vaihtoehdoilla, esimerkiksi ohralla.
Vastauksena kummasteluihin ajattelin lisäksi tarjota listauksen tämän vuoden jouluruoistamme. Uskon listan todentavan, että klassinen jouluähky on saavutettavissa myös ilman kinkkua ja kalkkunaa. Bonuksena tosin se, että ähky menee nopeammin ohi ja ruokapöydän ääreen voi siis palata nopeammin ja ilman pahoinvointia.
Ensinnäkin, joulupöydässä on suotavaa olla itse leivottua leipää. Puolisoni on ainakin kahtena vuonna kunnostautunut leipomalla pähkinäleipää ja saaristolaisleipää. Tänä vuonna osa leivistä leivottiin hieman ylikäyneeseen kotikaljaan, minkä lisäksi jääkaappi on kirjaimellisesti pullollaan simaa.
Leivän päälle sopii esimerkiksi avokadotahna tai punajuurihummus. Alkupaloihin kuuluu myös papusalaatti ja marinoidut herkkusienet. Kohtuullisen makeaa ja jouluisesti maustettua porkkana- ja bataattipiirakkaa voi syödä joko alkupalana tai jälkiruokana, kumpaakin variaatiota on testattu.
Laatikot eivät ole suurimpia suosikkejani, mutta variaatioita pitää testata. Tänä vuonna tuli tehtyä piparjuuren makuista punajuurilaatikkoa, bataattilaatikkoa sekä porkkanalaatikkoa ohrasuurimoista. Punajuurilaatikosta tuli uusi suosikkini, bataatti on parempaa piirakassa ja porkkanalaatikko ihan kelpo, mutta ei mitenkään erikoinen.
Laatikoiden kylkeen oli tarkoitus tehdä pähkinäistä mureketta ja linssimureketta, mutta kun puolisoni toi Hakaniemen halliin suuntautuneelta toivioretkeltään siikaa ja lohta, totesin niiden olevan ns. hienoista liioittelua. Ehkä jatkamme keittiöharrasteita tänään, sillä kalat on jo syöty, mutta laatikoita riittää.
Jälkiruokien suhteen yritin olla maltillinen. Tein vain sitruuna-jugurttijäädykettä, avokadojäädykettä ja piparkakkumuffineja. Lisäksi jääkaapista löytyisi paria Maatilatorilta hamstrattua juustoa, mutta ne ovat vielä korkkaamatta. Aatonaattoon sisältyneet melko laajamittaiset juustomaistelut vanhempieni luona vaikuttavat mitä todennäköisimmin tähän poikkeukselliseen koskemattomuuteen. Joulupäivänä keitin myös kattilallisen ohrapuuroa.
Ruokajuomat valitsin jälleen Viinistä viiniin -kirjan suosiollisella avustuksella. Alkossa totesin, että suunniteltujen vaihtoehtojen listan onkin syytä olla pitkä, sillä Arkadiankadun myymälän hyllyissä oli jo pari päivää ennen aattoa melkoisesti aukkoja. Pähkäilyn lopputulema valitsimme kaksi edullista, mutta hyvät arviot saanutta valkkaria; Les Fumées Blanches Sauvignon Blancin sekä Devil's Corner 9 Degrees Rieslingin. Jälkimmäinen oli makea, mutta ennakkoluuloistani huolimatta erinomainen.
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Kulinaristin keidas Kontulan ostarilla
Otsikko ei ole vitsi, vaan Kontulan ostarin perukoilla, uimahallia vastapäätä todellakin sijaitsee herkullista palestiinalaista, arabialaista ja pohjoisafrikkalaista ruokaa tarjoava pikkuruinen Al Zobeidi. Arkisin on kuulemma tarjolla noutopöytälounasta, me testasimme viikonlopun meze-tarjonnan. Paikka on pieni ja yllättävän siisti ja viihtyisä, keittiöstä tuleva ruoan tuoksu toivottaa tervetulleeksi heti ovelta. Pöytiä on vain muutama, joten varaus kannattanee, ellei halua ottaa riskiä turhasta pyhiinvaellusretkestä lähiön ytimeen.
Ruokalista oli kirjoitettu käsin A4:lle ja sisälsi sekalaista pientä parin kolmen euron annoshintaan, pääasiassa kasvisruokia. Tarkempia selityksiä ei ollut, joten jos ruokien nimet eivät ole tuttuja, kannattaa kysyä selvennystä ystävälliseltä tarjoilija-rouvalta. Tilaus kirjoitetaan omin käsin paperilapulle ja heti ei ehkä kannata periksi ahneudelleen; vaikka annokset ovat pieniä, ne ovat varsin tuhteja, erityisesti jälkiruoat. Peli ei myöskään ole menetetty, jos jotain jää tilaamatta, sillä tilausta voi täydentää matkan varrella.
Bonuksena se, että paikassa ei soi tilulilu-musiikkia eikä siellä ole alkoholitarjoilua, joten rauha on taattu. Testasimme mm. sydämenmuotoisia falafeleita, munakoisosiivuja hunaja-inkiväärikastikkeella, timjamileipää, kardemummakahvia ja baklawaa. Erinomaista ja edullista, kaksi henkeä soi itsensä täyteen 19 eurolla.
TJEU:
Hesarin artikkeli
Eat.fi
Ruokalista oli kirjoitettu käsin A4:lle ja sisälsi sekalaista pientä parin kolmen euron annoshintaan, pääasiassa kasvisruokia. Tarkempia selityksiä ei ollut, joten jos ruokien nimet eivät ole tuttuja, kannattaa kysyä selvennystä ystävälliseltä tarjoilija-rouvalta. Tilaus kirjoitetaan omin käsin paperilapulle ja heti ei ehkä kannata periksi ahneudelleen; vaikka annokset ovat pieniä, ne ovat varsin tuhteja, erityisesti jälkiruoat. Peli ei myöskään ole menetetty, jos jotain jää tilaamatta, sillä tilausta voi täydentää matkan varrella.
Bonuksena se, että paikassa ei soi tilulilu-musiikkia eikä siellä ole alkoholitarjoilua, joten rauha on taattu. Testasimme mm. sydämenmuotoisia falafeleita, munakoisosiivuja hunaja-inkiväärikastikkeella, timjamileipää, kardemummakahvia ja baklawaa. Erinomaista ja edullista, kaksi henkeä soi itsensä täyteen 19 eurolla.
TJEU:
Hesarin artikkeli
Eat.fi
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Viimeiset popcornit Bristolissa
Pala ikäluokkani nuoruushistoriaa pyyhkiytyy ensi viikonlopun jälkeen pois Helsingin kulttuurikartalta, kun elokuvateatteri Briston sulkee ovensa. Aikanaan Bristol oli suuri ja moderni (muistatteko, kun Dolby Surround tuli Suomeen?), sittemmin se jäi uudempien elokuvakeskusten jalkoihin ja päätyi kymmenisen vuotta sitten toteutetusta remontista huolimatta suljettavien listalle.
En lähde tässä yhteydessä tilittämään tuntojani Helsingin elokuvatarjonnan yksipuolisuudesta ja Tennarin teinilaumojen ärsyttävyydestä (kun eivät jumalauta osaa käyttäytyä elokuvissa eli pitää turpaansa ja kännykkäänsä kiinni). Sen sijaan tyydyn mainostamaan nostalgiahelmiä, joita peijaisissa on tarjolla varsin kohtuulliseen 5,5 euron hintaan. Jäähyväiset Bristolille tarjoaa monipuolisen setin klassikoita sanan monessa merkityksessä ja sali näyttäisi täyttyvän hyvää tahtia.
Itse aion sivistää itseäni ainakin... Conan - Barbaarilla. Hyvä Arska!
En lähde tässä yhteydessä tilittämään tuntojani Helsingin elokuvatarjonnan yksipuolisuudesta ja Tennarin teinilaumojen ärsyttävyydestä (kun eivät jumalauta osaa käyttäytyä elokuvissa eli pitää turpaansa ja kännykkäänsä kiinni). Sen sijaan tyydyn mainostamaan nostalgiahelmiä, joita peijaisissa on tarjolla varsin kohtuulliseen 5,5 euron hintaan. Jäähyväiset Bristolille tarjoaa monipuolisen setin klassikoita sanan monessa merkityksessä ja sali näyttäisi täyttyvän hyvää tahtia.
Itse aion sivistää itseäni ainakin... Conan - Barbaarilla. Hyvä Arska!
lauantai 11. joulukuuta 2010
Lushista (henkistä) lievitystä lumikaaokseen
En onnistunut kuluneella viikolla lyhentämään työaikasaldoa aivan suunnitellulla tavalla, vaikka luminen säätila teki parhaansa edistääkseen tavoitteen toteutumista - työmatkoihin kuluva aika tuplaantui ja kahtena aamuna puoli kymmeneltä päättyvä aamuliukuma teki liian tiukkaa. Koska itsetuntemukseni pitää minut poissa ratista näillä keleillä ja koska julkinen liikenne on myös ollut jokseenkin epäluotettava kumppani, jumppakäynnit ovat tällä viikolla jääneet yhteen kertaan - huomenna toivottavasti toinen keikka. Olen antanut säälle periksi myös siinä suhteessa, että olen piipahtanut ladulla vain kerran ja sekin kerta jäi lyhyeksi, kun kantapää alkoi kiukutella.
Wii fit hieman helpottaa lumella saarretun liikkujan ahdistusta, mutta tällä viikolla oli jo pakko ottaa kovemman luokan mielialanpiristäjät käyttöön. Toisin sanoen marssin eilen töiden jälkeen Citykäytävän huumaavalta tuoksuvaan Lushiin hakemaan itselleni jotain mukavaa.
Mukaan tarttui pieniä "välttämättömyyksiä". Miten olenkaan voinut elää ilman sokerista minttusuklaa-huulikuorintaa, jonka voi syödä? Tai kuinka jalkani ovat selvinneet pakkasista ilman piparintuoksuista voidetta, jonka luvataan myös lämmittävän koipia? Ehkä astetta todellisempaan tarpeeseen tuli kiinteä mausteshampoopala, joka toimii hyvin reissussa (jos rehellisiä ollaan, niin tokihan valitsin senkin tuoksun perusteella). Näillä kun itseään hoitaa, eivät vaivaa paukkupakkaset, lumisade ja auraamattomat tiet!
Lisätukena taistelussa talviahdistusta vastaan käytettäköön kasmirhuiveja, villasukkia, huolella haudutettua teetä, tummaa suklaata, kuivattuja mansikoita sekä eilen hankittuja Wondersin talvisaappaita, jotka ovat ihanan pehmeät ja lämpimät.
Mint Julips
Helping feet
new hair
Wii fit hieman helpottaa lumella saarretun liikkujan ahdistusta, mutta tällä viikolla oli jo pakko ottaa kovemman luokan mielialanpiristäjät käyttöön. Toisin sanoen marssin eilen töiden jälkeen Citykäytävän huumaavalta tuoksuvaan Lushiin hakemaan itselleni jotain mukavaa.
Mukaan tarttui pieniä "välttämättömyyksiä". Miten olenkaan voinut elää ilman sokerista minttusuklaa-huulikuorintaa, jonka voi syödä? Tai kuinka jalkani ovat selvinneet pakkasista ilman piparintuoksuista voidetta, jonka luvataan myös lämmittävän koipia? Ehkä astetta todellisempaan tarpeeseen tuli kiinteä mausteshampoopala, joka toimii hyvin reissussa (jos rehellisiä ollaan, niin tokihan valitsin senkin tuoksun perusteella). Näillä kun itseään hoitaa, eivät vaivaa paukkupakkaset, lumisade ja auraamattomat tiet!
Lisätukena taistelussa talviahdistusta vastaan käytettäköön kasmirhuiveja, villasukkia, huolella haudutettua teetä, tummaa suklaata, kuivattuja mansikoita sekä eilen hankittuja Wondersin talvisaappaita, jotka ovat ihanan pehmeät ja lämpimät.
Mint Julips
Helping feet
new hair
torstai 9. joulukuuta 2010
Yhteenveto itsenäisyyspäivän skumppamaistelusta
Istuimme itsenäisyyspäivänä meillä iltaa kuohuvia maistellen ja kotimaisia musiikkihelmiä (tai "helmiä", näkökulma vapaa) kuunnellen. Kyseessä oli muiden maistelijoiden kuin itseni osalta sokkotesti, joten juomista esitettyjä arvioita eivät värittäneet hintaan tai alkuperämaahan liittyvät ennakko-oletukset.
Valitsin pruuviin Viinistä viiniin -kirjan ja Alkon ystävällisen myyjän avustuksella yhden edullisen cavan, yhden keskihintaisen australialaisen ja yhden samppanjan. Perusideana oli valita eri hintaisia, mutta hinta-laatusuhteeltaan hyviä ja ominaisuuksiltaan saman tyyppisiä juomia, jotka oli pisteytetty korkealle (kolmesta viiteen tähteä). Maistiaisvalikoima täydentyi vielä kavereiden tuomalla samppanjalla, joten kokoonpano oli seuraava:
1) Todellinen klassikko eli Freixenet Cordon Negro Brut. Hinta 9,5 €, viinikirjan pisteytys *** (laadukas ja hyvin tehty viini, joka sopii myös juhlaan), hinta-laatusuhde 1 (viini on edullinen ostos ja enemmän kuin hintansa arvoinen)
2) Australialainen Jansz Premium Cuvée Brut. Hinta 17 €, **** (viini on harmoninen kokonaisuus ja laadultaan erinomainen), hinta-laatusuhde 1.
3) Bruno Paillard Brut Première Cuvée. Hinta 42 €, ***** (huippuviini, jonka kaikki tyylikkäät ominaisuudet loksahtavat kohdalleen), hinta-laatusuhde 1.
4) Veuve Clicquot Brut. Hinta 47 €, ****, hinta-laatusuhde 0 (viinin hinta vastaa sen laatua).
Yhteenvetona todettakoon, että kaikkia kuplajuomia pidettiin hyvinä. Riippumaton ja lahjomaton 10 amatöörin raati antoi kuitenkin suurimman suosion keskihintaiselle australialaisella; vain yksi piti eniten ammattilaisten suosikista, yksi cavasta ja kaksi kalliimmasta samppanjasta. Samppanjoiden erottaminen kuohuviineistä ei sekään ollut ongelmatonta, eivätkä maistajien makuhermot myöskään tunnistaneet klassikko-cavaa.
Ainoastaan yksi maistajista sai värisuoran eli tunnisti samppanjat ja erotti myös australialaisen ja cavan toisistaan. Puolustukseksi todettakoon, että viinejä ei maisteltu rinta rinnan eikä aina ihan puhtaista laseista, koska talouteen ei kuulu niin kattavaa lasivalikoimaa, että tämä olisi ollut mahdollista.
Valitsin pruuviin Viinistä viiniin -kirjan ja Alkon ystävällisen myyjän avustuksella yhden edullisen cavan, yhden keskihintaisen australialaisen ja yhden samppanjan. Perusideana oli valita eri hintaisia, mutta hinta-laatusuhteeltaan hyviä ja ominaisuuksiltaan saman tyyppisiä juomia, jotka oli pisteytetty korkealle (kolmesta viiteen tähteä). Maistiaisvalikoima täydentyi vielä kavereiden tuomalla samppanjalla, joten kokoonpano oli seuraava:
1) Todellinen klassikko eli Freixenet Cordon Negro Brut. Hinta 9,5 €, viinikirjan pisteytys *** (laadukas ja hyvin tehty viini, joka sopii myös juhlaan), hinta-laatusuhde 1 (viini on edullinen ostos ja enemmän kuin hintansa arvoinen)
2) Australialainen Jansz Premium Cuvée Brut. Hinta 17 €, **** (viini on harmoninen kokonaisuus ja laadultaan erinomainen), hinta-laatusuhde 1.
3) Bruno Paillard Brut Première Cuvée. Hinta 42 €, ***** (huippuviini, jonka kaikki tyylikkäät ominaisuudet loksahtavat kohdalleen), hinta-laatusuhde 1.
4) Veuve Clicquot Brut. Hinta 47 €, ****, hinta-laatusuhde 0 (viinin hinta vastaa sen laatua).
Yhteenvetona todettakoon, että kaikkia kuplajuomia pidettiin hyvinä. Riippumaton ja lahjomaton 10 amatöörin raati antoi kuitenkin suurimman suosion keskihintaiselle australialaisella; vain yksi piti eniten ammattilaisten suosikista, yksi cavasta ja kaksi kalliimmasta samppanjasta. Samppanjoiden erottaminen kuohuviineistä ei sekään ollut ongelmatonta, eivätkä maistajien makuhermot myöskään tunnistaneet klassikko-cavaa.
Ainoastaan yksi maistajista sai värisuoran eli tunnisti samppanjat ja erotti myös australialaisen ja cavan toisistaan. Puolustukseksi todettakoon, että viinejä ei maisteltu rinta rinnan eikä aina ihan puhtaista laseista, koska talouteen ei kuulu niin kattavaa lasivalikoimaa, että tämä olisi ollut mahdollista.
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Hankintalistalla hiihtokamppeet
Tähän on tultu. Aikainen talvi ja juoksukelvoton kantapää saivat allekirjoittaneen ottamaan aimo harppauksen kohti suomalaisuuden alkulähteitä. Toisin sanoen aloin kuluneella viikolla katsella hiihtotarvikkeita sillä silmällä. Monta loskatalvea lähinnä kumppareissa lampsineena ja kaupungissa kasvaneena (no, myönnetään, keskuspuiston kyljessä, joten se siitä selityksestä) sekä koko aikuisikäni kerrostalossa asuneena jouduin aloittamaan kartoituksen yleisluontoisella googlettelulla.
Opin nopeasti, että alalla on tapahtunut melkoista kehitystä viimeisten omakohtaisten kokemusteni jälkeen; ne ajoittuvat arvioni mukaan jonnekin 90-luvun alkupuolelle. Ehkä, en ole varma. Todennäköisesti viimeisimmät kokemukset ovat olleet liian traumatiosoivia ja siksi ne ovat pyyhkiytyneet mielestä pois (varmuudella kuitenkin muistan tilanteen, jossa yritin edetä jossain päin Maununnevaa melko loivaa ylämäkeä, mutta suksien ns. äärirajoille virittynyt luisto sai minut ottamaan lähinnä takapakkia).
Selvittelyn perusteella ja oman luonteeni tuntien tulin siihen lopputulokseen, että jos jotain lähden kokeilemaan, sen pitää olla mahdollisimman huoltovapaa suksi. Todennäköisyys sille, että sukset jäisivät parveketta komistamaan, on melko korkea, jos niitä pitää jatkuvasti voidella (pieleen...) ja putsata erilaisilla pito- ja luistovoiteilla.
Markkinoilla on nykyään suksia, joille luvataan hyvää pitoa ja luistoa kaikissa sääolosuhteissa, ilman voitelua. Homma perustuu pohjan pinnoitteeseen, jonka kuulemma pitäisi sopeutua nopeasti erilaisiin sääolosuhteisiin. Verkkokeskusteluissa toiset kehuivat näitä moderneiksi ihmevehkeiksi, toiset taas suhtautuivat melko epäilevästi. Ensimmäinenä mieleen tulee se, että nyt on tarjolla laiskan kaupunkilaisen suksi, joka on tasaisen huono säässä kuin säässä. Toisaalta, kai kehitys kehittyy ja täytyy tällaisen ratkaisun ainakin mainitulle kohderyhmälle olla parempi vaihtoehto kuin jatkuvaa huoltoa vaativa setti. Kotimaiset karhut saivat joka tapauksessa keskusteluissa suopeimmat arviot.
Tuumasta toimeen, suksikauppa on käynyt kiihkeänä, joten pian lienee tarjolla "ei oota" ainakin tällaiselle keskimittaiselle naiselle. Käytyäni vilkuilemassa Mikonkadun Intersportin uhkaavan Karhuttomia hyllyjä (nettisivujen mukaan pitäisi kuulua valikoimiin) siirryin Stockmannin kantispäivän ryysikseen todetakseni, että Karhuja löytyy, mutta hyllyt eivät niitä varsinaisesti notku. Eipä siinä muuta kuin pikaratkaisuna keräämään koko pakettia; ostin perusmallin (Centra) ja myyjän suosittelemat Fischerin monot ja sauvat. Ja suksikassin. Ja puhdistusainetta. Sitten kiireesti kassalle pyytämään paketille väliaikaista sijoituspaikkaa kassan takaa, koska oikeastaan olin menossa kampaajalle ja jumppaan, minne en ajatellut ostoksiani raahtata. Ensiksi mainitusta olin sitä paitsi jo vähän myöhässä, mutta niin on säännöllisesti myös kampaajanikin, joten ei hätää.
Kärsimätön kun olen, en malttanut odottaa testausta, joten illan pimennyttyä vein pumpissa rääkätyt koipeni vielä ladulle. Ei mikään kaunis näky; mitä ilmeisimmin hiihtäminen (jos nyt koskaan olen osannutkaan hiihtää hyvin, epäilen sitäkin) on jotain ihan muuta kuin pyörällä ajo. Lisäksi suksissa on "sisäänajovaiheessa" pitoa liiaksikin. Nettisivuilla ainakin luvataan, että luisto paranee, toivoa siis on. Jos ei muuta niin ainakin treeni oli tehokasta, kun sai kunnolla repiä ja vääntää pitkin peltoja, mutta ei tuo vielä kovin nautinnolliselta tuntunut. Osasyy saattaa olla olemattomat ladut, jotka märkä sade oli muussannut.
Intoa kuitenkin riittää ja tehojahan tuolta haetaan, ei tyylipisteitä. Tämä päivä pitäisi tosin pyhittää palauttaville harjoituksille ja levolle, vaikka tekisikin mieli lähteä haastamaan välineitä uudelle testaukselle. Toisaalta pitäisi ensin päivittää ulkoiluvarusteita; tarvitsisin ainakin paremmat hanskat, välikerraston ja kaulurin tms. Todellista välineurheilua näemmä.
Opin nopeasti, että alalla on tapahtunut melkoista kehitystä viimeisten omakohtaisten kokemusteni jälkeen; ne ajoittuvat arvioni mukaan jonnekin 90-luvun alkupuolelle. Ehkä, en ole varma. Todennäköisesti viimeisimmät kokemukset ovat olleet liian traumatiosoivia ja siksi ne ovat pyyhkiytyneet mielestä pois (varmuudella kuitenkin muistan tilanteen, jossa yritin edetä jossain päin Maununnevaa melko loivaa ylämäkeä, mutta suksien ns. äärirajoille virittynyt luisto sai minut ottamaan lähinnä takapakkia).
Selvittelyn perusteella ja oman luonteeni tuntien tulin siihen lopputulokseen, että jos jotain lähden kokeilemaan, sen pitää olla mahdollisimman huoltovapaa suksi. Todennäköisyys sille, että sukset jäisivät parveketta komistamaan, on melko korkea, jos niitä pitää jatkuvasti voidella (pieleen...) ja putsata erilaisilla pito- ja luistovoiteilla.
Markkinoilla on nykyään suksia, joille luvataan hyvää pitoa ja luistoa kaikissa sääolosuhteissa, ilman voitelua. Homma perustuu pohjan pinnoitteeseen, jonka kuulemma pitäisi sopeutua nopeasti erilaisiin sääolosuhteisiin. Verkkokeskusteluissa toiset kehuivat näitä moderneiksi ihmevehkeiksi, toiset taas suhtautuivat melko epäilevästi. Ensimmäinenä mieleen tulee se, että nyt on tarjolla laiskan kaupunkilaisen suksi, joka on tasaisen huono säässä kuin säässä. Toisaalta, kai kehitys kehittyy ja täytyy tällaisen ratkaisun ainakin mainitulle kohderyhmälle olla parempi vaihtoehto kuin jatkuvaa huoltoa vaativa setti. Kotimaiset karhut saivat joka tapauksessa keskusteluissa suopeimmat arviot.
Tuumasta toimeen, suksikauppa on käynyt kiihkeänä, joten pian lienee tarjolla "ei oota" ainakin tällaiselle keskimittaiselle naiselle. Käytyäni vilkuilemassa Mikonkadun Intersportin uhkaavan Karhuttomia hyllyjä (nettisivujen mukaan pitäisi kuulua valikoimiin) siirryin Stockmannin kantispäivän ryysikseen todetakseni, että Karhuja löytyy, mutta hyllyt eivät niitä varsinaisesti notku. Eipä siinä muuta kuin pikaratkaisuna keräämään koko pakettia; ostin perusmallin (Centra) ja myyjän suosittelemat Fischerin monot ja sauvat. Ja suksikassin. Ja puhdistusainetta. Sitten kiireesti kassalle pyytämään paketille väliaikaista sijoituspaikkaa kassan takaa, koska oikeastaan olin menossa kampaajalle ja jumppaan, minne en ajatellut ostoksiani raahtata. Ensiksi mainitusta olin sitä paitsi jo vähän myöhässä, mutta niin on säännöllisesti myös kampaajanikin, joten ei hätää.
Kärsimätön kun olen, en malttanut odottaa testausta, joten illan pimennyttyä vein pumpissa rääkätyt koipeni vielä ladulle. Ei mikään kaunis näky; mitä ilmeisimmin hiihtäminen (jos nyt koskaan olen osannutkaan hiihtää hyvin, epäilen sitäkin) on jotain ihan muuta kuin pyörällä ajo. Lisäksi suksissa on "sisäänajovaiheessa" pitoa liiaksikin. Nettisivuilla ainakin luvataan, että luisto paranee, toivoa siis on. Jos ei muuta niin ainakin treeni oli tehokasta, kun sai kunnolla repiä ja vääntää pitkin peltoja, mutta ei tuo vielä kovin nautinnolliselta tuntunut. Osasyy saattaa olla olemattomat ladut, jotka märkä sade oli muussannut.
Intoa kuitenkin riittää ja tehojahan tuolta haetaan, ei tyylipisteitä. Tämä päivä pitäisi tosin pyhittää palauttaville harjoituksille ja levolle, vaikka tekisikin mieli lähteä haastamaan välineitä uudelle testaukselle. Toisaalta pitäisi ensin päivittää ulkoiluvarusteita; tarvitsisin ainakin paremmat hanskat, välikerraston ja kaulurin tms. Todellista välineurheilua näemmä.
maanantai 29. marraskuuta 2010
Oodi teepannulle
Teen keittämisen filosofia on yksinkertainen, mutta toteutus yllättävän haastava. En edes yritä paneutua siihen muistikapasiteetin rajoja koettelevaan moninaisuuteen, mitä eri teelajien valmistusprosesseihin liittyy; pitääkö veden olla kiehuvan kuumaa vai noin 80 asteista vai jotain siltä väliltä, mikä on oikea haudutusaika, paljonko teelehtiä tarvitaan ja voiko ne käyttää uudelleen ja niin edelleen. Sen sijaan lähestyn asiaa insinöörihenkeä kunnioittaen eli teenkeittoprosessin niin kutsutusta välineurheilunäkökulmasta.
Käsittääkseni on ensinnäkin syytä lähteä siitä, että irtotee on parempi vaihtoehto kuin pussitee. Jälkimmäisen käyttö rajattakoon siis työ- tai reissuolosuhteisiin, joissa helppous on avainsana. Kunnianhimoisempi keittäjä joutuu käyttämään erilaisia apuvälineitä ja on siten päätyvä tekemisiin niiden plussien ja miinusten kanssa. Viime viikonloppuun asti henkilökohtaisen arvoarvostelmani lopputulema oli pääsääntöisesti pakkasen puolella.
Perinteinen puolipallon muotoisen siivilän ja teekupin epäpyhä liitto on tuomittu epäonnistumaan monestakin syystä. Jostain syystä kuppi ja siivilä eivät yleensä keskustele keskenään, vaan ovat siten mittasuhteiltaan epäsopivia, että keikahdusvaara on ilmeinen. Sitä paitsi kuppi täytyy kaataa täyteen vettä ennen kuin optimaalinen haudutus ylipäänsä mahdollistuu.
Mainitut ongelmat poistuvat, kun käytetään umpinaista pallosiivilää. Tiiviys on kuitenkin sikäli suhteellista, että siivilät löystyvät käytössä, jolloin puolet puruista kuitenkin päätyy kupin pohjalle. Ei hyvä. Avoimessa kupissa tee myös ehtii jäähtyä, jos haudutusaika on pitkä (tai jos keittäjä on hajamielinen).
Sekalaisten siiviläkokeilujen jälkeen olen päätynyt pannujen käyttäjäksi. Tavallinen pressopannu ei täyttänyt tarkoitustaan, koska teelehtiä on hankala kaapia pohjalta pois. Surkein veto on ollut puolison mukana talouteen tullut ikealainen. Pannu on muodoltaan kartio ja sen siiviläosa kärjellään oleva kartio. Yhtälöstä seuraa se, että siinä pitää keittää kerrallaan noin litra teetä. Toimii kesällä, kun on tarkoitus valmistaa esimerkiksi jääteetä.
Käytössä on ollut myös valurautainen teepannu. Se pitää teen hyvin kuumana, mutta valitettavasti myös pannu pysyy tulikuumana. Teesiivilän poistaminen kuumasta pannusta ilman palovammoja on jossain määrin haastavaa. Kun pannusta ei näe läpi ja kun se on itsessään varsin painava, nesteen määrää on vaikea arvioida. Tämä vaihtoehto ei myöskään mahdollista pienten teemäärien valmistamista.
Kaikkien harha-askelten jälkeen taidan olla vihdoin löytänyt Sen Oikean. Bodumin Kenya -teekannua on saatavilla kahdessa koossa, itse valitsin pienemmän eli puolen litran kannun. Kannun voi pestä koneessa, eikä muovikahva polta näppejä. Siivilä on ruostumatonta terästä ja ulottuu lähelle pohjaa, joten myös vajaiden pannullisten keittäminen on mahdollista. Aivan mahtavaa!
Käsittääkseni on ensinnäkin syytä lähteä siitä, että irtotee on parempi vaihtoehto kuin pussitee. Jälkimmäisen käyttö rajattakoon siis työ- tai reissuolosuhteisiin, joissa helppous on avainsana. Kunnianhimoisempi keittäjä joutuu käyttämään erilaisia apuvälineitä ja on siten päätyvä tekemisiin niiden plussien ja miinusten kanssa. Viime viikonloppuun asti henkilökohtaisen arvoarvostelmani lopputulema oli pääsääntöisesti pakkasen puolella.
Perinteinen puolipallon muotoisen siivilän ja teekupin epäpyhä liitto on tuomittu epäonnistumaan monestakin syystä. Jostain syystä kuppi ja siivilä eivät yleensä keskustele keskenään, vaan ovat siten mittasuhteiltaan epäsopivia, että keikahdusvaara on ilmeinen. Sitä paitsi kuppi täytyy kaataa täyteen vettä ennen kuin optimaalinen haudutus ylipäänsä mahdollistuu.
Mainitut ongelmat poistuvat, kun käytetään umpinaista pallosiivilää. Tiiviys on kuitenkin sikäli suhteellista, että siivilät löystyvät käytössä, jolloin puolet puruista kuitenkin päätyy kupin pohjalle. Ei hyvä. Avoimessa kupissa tee myös ehtii jäähtyä, jos haudutusaika on pitkä (tai jos keittäjä on hajamielinen).
Sekalaisten siiviläkokeilujen jälkeen olen päätynyt pannujen käyttäjäksi. Tavallinen pressopannu ei täyttänyt tarkoitustaan, koska teelehtiä on hankala kaapia pohjalta pois. Surkein veto on ollut puolison mukana talouteen tullut ikealainen. Pannu on muodoltaan kartio ja sen siiviläosa kärjellään oleva kartio. Yhtälöstä seuraa se, että siinä pitää keittää kerrallaan noin litra teetä. Toimii kesällä, kun on tarkoitus valmistaa esimerkiksi jääteetä.
Käytössä on ollut myös valurautainen teepannu. Se pitää teen hyvin kuumana, mutta valitettavasti myös pannu pysyy tulikuumana. Teesiivilän poistaminen kuumasta pannusta ilman palovammoja on jossain määrin haastavaa. Kun pannusta ei näe läpi ja kun se on itsessään varsin painava, nesteen määrää on vaikea arvioida. Tämä vaihtoehto ei myöskään mahdollista pienten teemäärien valmistamista.
Kaikkien harha-askelten jälkeen taidan olla vihdoin löytänyt Sen Oikean. Bodumin Kenya -teekannua on saatavilla kahdessa koossa, itse valitsin pienemmän eli puolen litran kannun. Kannun voi pestä koneessa, eikä muovikahva polta näppejä. Siivilä on ruostumatonta terästä ja ulottuu lähelle pohjaa, joten myös vajaiden pannullisten keittäminen on mahdollista. Aivan mahtavaa!
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Siirto työaikasaldolta liikuntasaldoon
Tunnustan. Tämä syksy ei ole mennyt ihan suunnitellusti erään tavoitteen eli työaikasaldon hallinnan suhteen. Jotenkin sitä on taas kertynyt; ei mitenkään älyttömästi, mutta kun ylimääräiset työtunnit ajoittuvat lähes poikkeuksetta iltaan, toimistolla jumittaminen on helposti poissa tärkeästä harrasteesta eli liikunnasta. Jos en saa riittävää annosta fyysistä rääkkiä, korttitalo uhkaa hajota. Liikunta-annoksen pienentyminen alkaa nimittäin nopeasti heijastua sekä mielialaan että yleiseen vireystilaan.
Kesällä iltapuhteet toimistolla eivät niinkään haitanneet. Kuljin työmatkat pyörällä ja sain tehtyä salitreenit helposti aamupyöräilyn jälkeen tai ennen kotiinlähtöä. Illalla oli valoisaa ja juoksulenkille ei olisi muutenkaan voinut lähteä kovin aikaisin, kun oli niin kuuma (huokaus...). Paha takaisku itsestäänselvyytenä pitämääni liikuntarutiiniin tapahtui lomien jälkeen elokuun lopussa, kun onnistuin telomaan kantapääni (!) tyhy-futiksen yhteydessä. Tukholman puolimaratoni jäi väliin ja kesti hyvä tovi meni ennen kuin pirulaisen kanssa sai tehtyä sovinnon edes kävelystä.
Syksyn tullessa fillari jäi kellariin ja hikiliikunta siirtyi kokonaan sisätiloihin, sielläkin valitettavan rajoitetussa muodossa, koska koipi ei pidä tärähdyksistä. Käytännössä olen käynyt Elixiassa viikonloppuna ja korkeintaan kerran arkena. Arkiliikunta on tullut hoidettua työpaikan vähemmän kliinisellä salilla. Viime viikkoina olen kuitenkin jumittanut työpöydän ääressä niin sitkeästi, että perusrutiini käydä töiden jälkeen tai ruokiksella heiluttamassa keppiä kellarissa on jäänyt kokonaan väliin. Mikä ei kerta kaikkiaan käy laatuun, hajoaa niin nuppi kuin niskat.
Arkiliikunnan haltuunotto alkakoon heti huomenna. Rahtaan töihin niin paljon evästä, etteivät treenit jää väliin ainakaan siitä syystä, että energia loppuu kesken. Toinen harkinnassa oleva pakkokeino on sellaisten jumppatuntien nettivaraus, että töistä on yksinkertaisesti pakko lähteä ajoissa. Ensi viikolla jälkimmäisen vaihtoehdon käyttäminen voi vielä olla tiukilla, mutta viimeistään sen jälkeen lupaan ottaa jumppa-aikataulun paremmin ja laajemmin haltuun.
Nyt venyttelemään tänään pumpissa rääkättyjä lihaksia ja katsomaan laatuviihd... nooh, Indiana Jonesia.
Kesällä iltapuhteet toimistolla eivät niinkään haitanneet. Kuljin työmatkat pyörällä ja sain tehtyä salitreenit helposti aamupyöräilyn jälkeen tai ennen kotiinlähtöä. Illalla oli valoisaa ja juoksulenkille ei olisi muutenkaan voinut lähteä kovin aikaisin, kun oli niin kuuma (huokaus...). Paha takaisku itsestäänselvyytenä pitämääni liikuntarutiiniin tapahtui lomien jälkeen elokuun lopussa, kun onnistuin telomaan kantapääni (!) tyhy-futiksen yhteydessä. Tukholman puolimaratoni jäi väliin ja kesti hyvä tovi meni ennen kuin pirulaisen kanssa sai tehtyä sovinnon edes kävelystä.
Syksyn tullessa fillari jäi kellariin ja hikiliikunta siirtyi kokonaan sisätiloihin, sielläkin valitettavan rajoitetussa muodossa, koska koipi ei pidä tärähdyksistä. Käytännössä olen käynyt Elixiassa viikonloppuna ja korkeintaan kerran arkena. Arkiliikunta on tullut hoidettua työpaikan vähemmän kliinisellä salilla. Viime viikkoina olen kuitenkin jumittanut työpöydän ääressä niin sitkeästi, että perusrutiini käydä töiden jälkeen tai ruokiksella heiluttamassa keppiä kellarissa on jäänyt kokonaan väliin. Mikä ei kerta kaikkiaan käy laatuun, hajoaa niin nuppi kuin niskat.
Arkiliikunnan haltuunotto alkakoon heti huomenna. Rahtaan töihin niin paljon evästä, etteivät treenit jää väliin ainakaan siitä syystä, että energia loppuu kesken. Toinen harkinnassa oleva pakkokeino on sellaisten jumppatuntien nettivaraus, että töistä on yksinkertaisesti pakko lähteä ajoissa. Ensi viikolla jälkimmäisen vaihtoehdon käyttäminen voi vielä olla tiukilla, mutta viimeistään sen jälkeen lupaan ottaa jumppa-aikataulun paremmin ja laajemmin haltuun.
Nyt venyttelemään tänään pumpissa rääkättyjä lihaksia ja katsomaan laatuviihd... nooh, Indiana Jonesia.
lauantai 27. marraskuuta 2010
Gran Delicato valtaa alaa
Koin tänään iloisen yllätyksen, kun huomasin, että Kalevankadun ja Albertinkadun kulmassa sijaitseva Gran Delicato on vallannut elintilaa naapurissa sijainneen gallerian puolelta. Helsingin parhaimmistoon kuuluvaan kahvilaan on siis entistä huomattavasti helpompi mahtua nauttimaan hyvästä kahvista ja ä-lyt-tö-män hyvästä ciabattasta (listan numero 11 on oma erityisuosikkini). Lisäksi aukioloajat ovat pidentyneet, joten enää ei huonomuistisen kahviaddiktin tarvitse pidätellä kyyneliään sunnuntaisin. Jei! Kannatti uhmata arktista säätä ja ylenmääräistä väsymystä!
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Lähtölaskenta jouluun
En kuulu siihen ihmisryhmään, joiden päässä naksahtaa tähän aikaan vuodesta jouluvaihde vitoselle. En varsinaisesti inhoa joulua, enkä koe tarpeelliseksi puhista sen kaupallisuudesta tai kauppojen äänisaasteena toimivista joululauluista. En kuitenkaan ole itse ottanut tavaksi suorittaa erinäisiä joulunalus- tai joulurutiineita, minkä huomaa ehkä jo tämän tekstin sisältämien negatiivisesti sävyttyneiden ilmaisujen määrästä.
En ole esimerkiksi koskaan lähettänyt joulukortteja, enkä ole avannut kuvitteellisia kalenteriluukkuja edes klassisesta kaljakorikalenterista. Omassa kodissani ei ole tuoksunut joulukuusi, eivätkä sitä ole jouluvalot valaisseet tai joulukoristeet kaunistaneet. Kodissani eivät myöskään ole joululaulut kaikuneet; mitä nyt olen joskus häirinnyt naapureiden rauhaa kuuntelemalla Radio Helsingin Paskalistaa, mutta sitä tuskin lasketaan.
Joululahjoissa olen ehdottomasti aineettomien lahjojen kannalla. Roinaa on riittämiin ja sen metsästäminen tukossa olevista kaupoista ja niiden aattoa kohti tyhjeneviltä hyllyiltä on lähinnä ahdistavaa. Lasten lahjomisen nyt jossain määrin ymmärrän, mutta siinäkin mennään helposti liiallisuuksiin ja pahasti. Niin myös omassa lapsuudessani ja pitkään sen jälkeen; vasta viime vuonna sain rummutettua ainakin jossain määrin läpi idean korvata perheen (jolla tässä tarkoitetaan vanhempiani ja veljeäni) sisäinen lahjonta esimerkiksi lähtemällä kimpassa reissuun joulun jälkeen.
Olen kuitenkin aikeissa antaa pikkusormen kodin koristautumiselle ja - vielä järkyttävämpää - askartelulle. Kellarissa nimittäin on asustellut jo pari vuotta erinäisiä tapetinjämiä sekalaisista enemmän tai vähemmän onnistuneista projekteista (note to self: tapetointiprojektia ei kannata ajoittaa esimerkiksi samaan aikaan futiksen EM-kisojen loppuottelun kanssa, voi tulla rumaa jälkeä). Ajatuksena olisi askarrella niistä seinälle joulukuusenkorvike, jota voisi koristella postiluukusta kolahtaneista kiiltäväpintaisista mainoksista leikellyillä kuvatuksilla. Tulisi niillekin käyttöä (note to self 2: hanki vihdoin se "ei mainoksia" -tarra oveen).
En ole esimerkiksi koskaan lähettänyt joulukortteja, enkä ole avannut kuvitteellisia kalenteriluukkuja edes klassisesta kaljakorikalenterista. Omassa kodissani ei ole tuoksunut joulukuusi, eivätkä sitä ole jouluvalot valaisseet tai joulukoristeet kaunistaneet. Kodissani eivät myöskään ole joululaulut kaikuneet; mitä nyt olen joskus häirinnyt naapureiden rauhaa kuuntelemalla Radio Helsingin Paskalistaa, mutta sitä tuskin lasketaan.
Joululahjoissa olen ehdottomasti aineettomien lahjojen kannalla. Roinaa on riittämiin ja sen metsästäminen tukossa olevista kaupoista ja niiden aattoa kohti tyhjeneviltä hyllyiltä on lähinnä ahdistavaa. Lasten lahjomisen nyt jossain määrin ymmärrän, mutta siinäkin mennään helposti liiallisuuksiin ja pahasti. Niin myös omassa lapsuudessani ja pitkään sen jälkeen; vasta viime vuonna sain rummutettua ainakin jossain määrin läpi idean korvata perheen (jolla tässä tarkoitetaan vanhempiani ja veljeäni) sisäinen lahjonta esimerkiksi lähtemällä kimpassa reissuun joulun jälkeen.
Olen kuitenkin aikeissa antaa pikkusormen kodin koristautumiselle ja - vielä järkyttävämpää - askartelulle. Kellarissa nimittäin on asustellut jo pari vuotta erinäisiä tapetinjämiä sekalaisista enemmän tai vähemmän onnistuneista projekteista (note to self: tapetointiprojektia ei kannata ajoittaa esimerkiksi samaan aikaan futiksen EM-kisojen loppuottelun kanssa, voi tulla rumaa jälkeä). Ajatuksena olisi askarrella niistä seinälle joulukuusenkorvike, jota voisi koristella postiluukusta kolahtaneista kiiltäväpintaisista mainoksista leikellyillä kuvatuksilla. Tulisi niillekin käyttöä (note to self 2: hanki vihdoin se "ei mainoksia" -tarra oveen).
tiistai 23. marraskuuta 2010
Puotipuksua juoksuttamassa
Vierailin sunnuntai-iltana (lue: heikkona hetkenä) Puoti.fi -nettikaupassa ja pistin tilaten kolme t-paitaa (alennuksella!). Puotipuksu puolestaan pisti parastaan, sillä tilaus kolahti tänään suoraan postilaatikosta siististi kahteen kirjekuoreen viikattuna. Toisesta löytyi lisäksi Puoti.fi -kangaskassi ja herkästi johdateltavaa kuluttajaa houkuttelema vinkki "tsekata alennuskoodi" verkkokauppaan. Nngh. Paidat ovat pehmeitä, istuvia ja sopivan pitkiä. Melkein tekisi mieli klikata haltuun vielä tämä:
...tai tämä:
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Kasviskeittokokeiluja
Suunnitelmallinen kokkaus ei ole vahvimpia osaamisalueitani, joten teen yleensä ruokaa joko täysin ilman reseptiä tai jotain googletettua ohjetta vapaamuotoisesti soveltaen. Hyvä puoli tässä on vaihtelevuus ja huono puoli... nooh, vaihtelevuus. Kokeilut eivät useinkaan ole jälkikäteen toisinnettavissa, kun spontaania luovuutta on käytetty sekä ainesosien että määrien suhteen. Tänä viikonloppuna on tullut kokkailtua keittoja, seuraavassa niiden summittaiset ohjeet nyt, kun muisti vielä pelaa edes suunnilleen.
Hernesosekeitto
Pari pientä sipulia (käytin punasipuleita; vähemmän makea lajike toimisi paremmin)
2 - 3 valkosipulinkynttä
Voita / öljyä
Kolme pussia pakasteherneitä (á 200 g)
6 dl kasvislientä
1 dl kermaa
(1 dl kuivaa kuohuviiniä)
Pippuria, sitruunaa, yrttejä maun mukaan
Kuullota sipulit ja valkosipulit voissa / öljyssä, heitä sekaan kasvisliemi ja herneet. Keitetään n. 10 minuuttia, minkä jälkeen soseutetaan. Lisää kerma ja mausteet, lämmitä, viimeisenä mukaan kuohari. Kuohuviini ei välttämätön lisä, mutta antaa perustellun syyn nauttia myös loput pullon sisällöstä. Meillä lasissa Raimat Chardonnay Brut, osoittautui varsin kelvoksi tuttavuudeksi kuivien kuohuvien ystävälle.
Kurpitsasosekeitto
2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
Puolikkaan kurpitsan hedelmäliha (= n. 500 g)
Pari perunaa
Kasvislientä
(Kanelitanko)
1 dl kermaa
Inkivääriä, sitruunaa, pippuria
(2 rkl hummusta)
Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä, lisää kuutioidut perunat ja kurpitsa, paista muutama minuutti. Lisää kasvisliemikuutio ja vettä sen verran, että satsi juuri ja juuri peittyy (minulla käytössä 1,5 l kattila). Lisää halutessasi mukaan kanelitanko ja keitä niin kauan, että kasvikset pehmenevät. Kanelitanko pois, keitto soseeksi ja sekaan kerma, mausteet ja pari ruokalusikallista hummusta.
Keitto toimii oletettavasti hyvin myös, jos vaihtaa kurpitsan esim. bataattiin tai porkkanaan. Hummus sopi sekaan varsin hyvin, mutta voisi testata ilmankin.
Hernesosekeitto
Pari pientä sipulia (käytin punasipuleita; vähemmän makea lajike toimisi paremmin)
2 - 3 valkosipulinkynttä
Voita / öljyä
Kolme pussia pakasteherneitä (á 200 g)
6 dl kasvislientä
1 dl kermaa
(1 dl kuivaa kuohuviiniä)
Pippuria, sitruunaa, yrttejä maun mukaan
Kuullota sipulit ja valkosipulit voissa / öljyssä, heitä sekaan kasvisliemi ja herneet. Keitetään n. 10 minuuttia, minkä jälkeen soseutetaan. Lisää kerma ja mausteet, lämmitä, viimeisenä mukaan kuohari. Kuohuviini ei välttämätön lisä, mutta antaa perustellun syyn nauttia myös loput pullon sisällöstä. Meillä lasissa Raimat Chardonnay Brut, osoittautui varsin kelvoksi tuttavuudeksi kuivien kuohuvien ystävälle.
Kurpitsasosekeitto
2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
Puolikkaan kurpitsan hedelmäliha (= n. 500 g)
Pari perunaa
Kasvislientä
(Kanelitanko)
1 dl kermaa
Inkivääriä, sitruunaa, pippuria
(2 rkl hummusta)
Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä, lisää kuutioidut perunat ja kurpitsa, paista muutama minuutti. Lisää kasvisliemikuutio ja vettä sen verran, että satsi juuri ja juuri peittyy (minulla käytössä 1,5 l kattila). Lisää halutessasi mukaan kanelitanko ja keitä niin kauan, että kasvikset pehmenevät. Kanelitanko pois, keitto soseeksi ja sekaan kerma, mausteet ja pari ruokalusikallista hummusta.
Keitto toimii oletettavasti hyvin myös, jos vaihtaa kurpitsan esim. bataattiin tai porkkanaan. Hummus sopi sekaan varsin hyvin, mutta voisi testata ilmankin.
lauantai 20. marraskuuta 2010
Martin markkinoilla
Pidimme taukoa räntäsateesta Kaapelitehtaalla, jossa järjestetään tänä viikonloppuna Martin markkinat. Markkinahumu ja matkailumainonta eivät sinänsä motivoinet paikalle, vaan tarkoituksena oli katsastaa ruoka- ja villasukkatarjonta. Sopivia sukkia ei valitettavasti löytynyt, tarjolla oli lähinnä lasten kokoja ja valtavia miesten kanootteja. Sen sijaan löysin maailman hienoimmat lapaset: ne ovat liukuvärjättyä (?) harmaata villaa, neule on kaksinkertaista eli lämmittää hyvin, minkä lisäksi (ja tämä on tärkeintä!) niitä koristaa söpö leppäkerttu. Hinta oli 15 euroa, leppäkertuttomat tumput olisivat irronneet 10 eurolla.
Ruokatarjonta keskittyi pääasiassa leivonnaisiin, juustoihin ja lihaan. Kotiutimme tummaa leipää Saarenmaalta (3 €) ja hunajapiirakan (2,5 €). Jälkimmäinen muistuttaa maultaan lähinnä maustekakkua, mutta on koostumukseltaan sellainen, ettei sen kimppuun kannattaisi käydä paljain käsin autossa. Tahmaa sormet. Satun tietämään.
Ruokatarjonta keskittyi pääasiassa leivonnaisiin, juustoihin ja lihaan. Kotiutimme tummaa leipää Saarenmaalta (3 €) ja hunajapiirakan (2,5 €). Jälkimmäinen muistuttaa maultaan lähinnä maustekakkua, mutta on koostumukseltaan sellainen, ettei sen kimppuun kannattaisi käydä paljain käsin autossa. Tahmaa sormet. Satun tietämään.
perjantai 19. marraskuuta 2010
Kahvia ja kukkia
...saman katon alla tarjoaa Uudenmaankadulle lokakuussa avattu Fleuriste, kaunis pikkuruinen kahvila, jonka takahuoneessa toimii kukkakauppa. Kahvilan puolella on vain muutama pieni pöytä, joten ahdasta tulee äkkiä. Otin pelkän teen (vaihtoehtoja oli - luonnollisesti - vähintäänkin riittävästi), koska päivän leivonnaiskiintiö oli täytetty töissä kauden ensimmäisellä ja siten maistuvimmalla joulutortulla ja (ei todellakaan ensimmäisellä) pullapalalla. Puoliso sen sijaan otti espresson kylkeen miehekkäästi macaronen JA palan taatelikakkua, joista jälkimmäisestä minäkin närpin maistiaiset. Hyvää oli, sekä syötävä että palvelu.
Jälkikäteinen nettisurffailu lisäsi annettuja sympaattisuuspisteitä, TJEU yrityksen taustoista. Hatunnosto ja onnea uudelle yritykselle, joka on mitä herttaisin lisä kaupungin kahvilatarjontaan. Kukkakauppatarjontaan en ole niinkään perehtynyt, mutta esteettistä silmää ratkaisut miellyttivät.
Jälkikäteinen nettisurffailu lisäsi annettuja sympaattisuuspisteitä, TJEU yrityksen taustoista. Hatunnosto ja onnea uudelle yritykselle, joka on mitä herttaisin lisä kaupungin kahvilatarjontaan. Kukkakauppatarjontaan en ole niinkään perehtynyt, mutta esteettistä silmää ratkaisut miellyttivät.
Erävoitto ensimmäisistä liukkaista
Tänä talvena nastoja on nimittäin alla paitsi Mitolla myös minulla. Kun parkkipaikan ja kotioven välillä tehtyjen (töpöttely-)askellushavaintojen perusteella koiran ulkoilutus oli vaarassa käydä turhan haastavaksi, päätin ottaa käyttöön kunnon aseet. Viime talven ikiroudan jäljiltä kaapistani löytyy nimittäin pari Sarva Xero -nastalenkkareita, joilla pysyy pystyssä ja (ooh!) pääsee jopa eteenpäin sipsuttelematta. Lisäbonuksena se, että jalat pysyvät lämpiminä ja kuivina, toisin kuin tavallisissa lenkkareissa. Erona muihin viime talvena testaamiini nastalenkkareihin on myös se, että kengät ovat todella kevyet, joten juoksutuntuma vastaa melkein tavallisia lenkkareita. Omani hain tuolta Suunnistajan Kaupasta, jonka aukioloajat ovat hieman hankalat, mutta parempi silti kuin arpoa oikeaa kokoa nettikaupoissa; ketjuliikkeissä en ole kenkään törmännyt.
Nastoitettujen (ja muidenkin) lenkkareiden arvosteluja olen käynyt yleensä lueskelemassa Juoksija-lehden kenkäklinikalta. Jos koipi kestää juoksua, ensi keväänä pitää päivittää myös tavalliset lenkkarit; saa nähdä pitäydynkö tutussa ja turvallisessa eli asicsin gel-ds-trainereissä. Tosin, jos tuosta hyväksi havaitusta mallista ei kevääseen mennessä ole tarjolla päivitettyä ja ennen kaikkea pirteämmän väristä versiota, saatan katsella myös vieraisiin kenkäkoreihin. Sinivalkoista? Ei pirteistä oransseista maantiekiitureista voi sellaiseen vaihtaa!
Nastoitettujen (ja muidenkin) lenkkareiden arvosteluja olen käynyt yleensä lueskelemassa Juoksija-lehden kenkäklinikalta. Jos koipi kestää juoksua, ensi keväänä pitää päivittää myös tavalliset lenkkarit; saa nähdä pitäydynkö tutussa ja turvallisessa eli asicsin gel-ds-trainereissä. Tosin, jos tuosta hyväksi havaitusta mallista ei kevääseen mennessä ole tarjolla päivitettyä ja ennen kaikkea pirteämmän väristä versiota, saatan katsella myös vieraisiin kenkäkoreihin. Sinivalkoista? Ei pirteistä oransseista maantiekiitureista voi sellaiseen vaihtaa!
tiistai 16. marraskuuta 2010
Lämpöä ja valoa syksyyn musiikin voimin
Marraskuun pimeys ei ole tuntunut läheskään yhtä luotaantyöntävältä sen jälkeen, kun viime perjantaina kotiutin Stupidon alesta nipun uusia levyjä. Varsinkin ihana Martina Topley Bird vie uudella levyllään ajatukset kauas maailman pahuudesta. Aah.
Täytyykin aktivoitua ja siirtää musiikkiostosten anti myös iPodille ja iPhonille (kamalaa, olen joutunut kahden soittimen loukkuun!). Siten jaksaa hymyillä myös kaatosateessa tai myrskytuulessa, kun lenkittää koiraa tai odottaa bussia, jota ei tule. Uskon vakaasti musiikin kaikkivoipaisuuteen.
Täytyykin aktivoitua ja siirtää musiikkiostosten anti myös iPodille ja iPhonille (kamalaa, olen joutunut kahden soittimen loukkuun!). Siten jaksaa hymyillä myös kaatosateessa tai myrskytuulessa, kun lenkittää koiraa tai odottaa bussia, jota ei tule. Uskon vakaasti musiikin kaikkivoipaisuuteen.
lauantai 13. marraskuuta 2010
Leppoisa lauantai
Rauhassa nautittu aamukahvi, tupla-annos suklaa-kookos-kaurapuuroa, taustalla soimassa ihana Fever Ray. Sen jälkeen puoliskon kanssa kaupunkikierrokselle ulkoiluttamaan uutta kameraa, joka on vielä melko koskemattomassa tilassa, kiitos pimeiden syysiltojen. Pieni tihku vaihtui reippaammaksi kuuroksi Sanomatalon kohdilla, joten tuli piipahdettua Rajala Pro Shopissa tarkastamassa kameralaukkutarjontaa. En tullut vakuuttuneeksi kuin siitä, etten ole pääasiallista kohderyhmää; tarjolla olevissa malleissa yhdistyivät lähinnä rujo ulkomuoto ja kalliit hinnat.
Seuraava looginen pysähdyspaikka oli Kiasman kauppa. Mukaan tarttui seinäkalenteri, kortteja ja Paola Suhosen perhosheijastin (jokohan niitä heijastimia olisi riittävästi hamstrattuna vai tarvitaanko täysi tusina?). Isänpäivälahja löytyi puolestaan ihanalta Eat & Joy maatilatorilta. Taidan keskittää sinne myös mahdolliset jouluostokset.
Hiukopalaa poimimme pienestä ja sympaattisesta Nakista. Vege-hodari ei ollut kaikkein helpoin eikä varmasti terveellisin välipala nautittavaksi; puolet kurkkusalaatista jäi myös paperiin, mutta parempi siellä kuin sylissä. Latte oli kelpoa ja melko inhimillisen hintaista (3 €) verrattuna edellisenä iltana todistettuun shokkihinnoitteluun Enjoy it -kahvilassa; 4,40 € tuplalattesta tuntui hieman liioitellulta. Samoi kuusi euroa (!) marja-kaura-lassista koetteli kipukynnystä. Älyttömän hyvää, mutta sillä hinnalla odottaisin saavani juomani terästettynä...
Joka tapauksessa, marraskuussakin voi näemmä viettää leppoisan lauantai-iltapäivän kaupungilla (kunhan muistaa kumisaappaat ja tuulta pitävät vaatteet).
Seuraava looginen pysähdyspaikka oli Kiasman kauppa. Mukaan tarttui seinäkalenteri, kortteja ja Paola Suhosen perhosheijastin (jokohan niitä heijastimia olisi riittävästi hamstrattuna vai tarvitaanko täysi tusina?). Isänpäivälahja löytyi puolestaan ihanalta Eat & Joy maatilatorilta. Taidan keskittää sinne myös mahdolliset jouluostokset.
Hiukopalaa poimimme pienestä ja sympaattisesta Nakista. Vege-hodari ei ollut kaikkein helpoin eikä varmasti terveellisin välipala nautittavaksi; puolet kurkkusalaatista jäi myös paperiin, mutta parempi siellä kuin sylissä. Latte oli kelpoa ja melko inhimillisen hintaista (3 €) verrattuna edellisenä iltana todistettuun shokkihinnoitteluun Enjoy it -kahvilassa; 4,40 € tuplalattesta tuntui hieman liioitellulta. Samoi kuusi euroa (!) marja-kaura-lassista koetteli kipukynnystä. Älyttömän hyvää, mutta sillä hinnalla odottaisin saavani juomani terästettynä...
Joka tapauksessa, marraskuussakin voi näemmä viettää leppoisan lauantai-iltapäivän kaupungilla (kunhan muistaa kumisaappaat ja tuulta pitävät vaatteet).
torstai 11. marraskuuta 2010
Atoopikko ahdistuu
Tänä syksynä se nimittäin alkoi piinata poikkeuksellisen aikaisin ja voimakkaasti. Kutikutiraaputiraaputi. Olen yrittänyt käydä mielessäni läpi kaikki asiaan loogisesti tai mutu-perusteisesti vaikuttavat tekijät, mutta mikään niistä ei selitä sitä, minkä takia viime talvi meni kohtuullisen mukavasti, mutta nyt raavin itseäni verille jo marraskuussa. Kihnutikihnuti.
Pyykinpesuaineet ovat allergialiiton merkillä varusteettomia, enkä ole vaihtanut merkkiä. Kosmetiikkapussissakaan ei ole mitään uutta, eikä toisaalta vanhentuneita tuotteita. Suihkussa lotraan liian usein, liian kauan ja kuumalla vedellä, mutta siihen olen toisaalta syyllistynyt aina. Vihaan kylmyyttä, mutta vielä enemmän tätä kutinaa, joten täytyy skarpata.
Ruokavaliossa ei pitäisi olla tapahtunut merkittäviä muutoksia. Olen myös yrittänyt lisäillä öljyjä ruokaan ja neitsyskookosöljyä olen käyttänyt myös ulkoisesti (pirun ärsyttävää, jos olen turhaan haissut eltaantuneelta munkilta, kun viime vuoden kokemusten perusteella kuvittelin, että öljyssä piilee avain iho-onneen...). Omegakolmosia ja D-vitamiinia syön silloin kun muistan. Ilmankostutin täytynee kaivaa kaapista esiin viimeisenä toivona ennen kuin klikkailen itseni matkatoimiston nettisivuille etsimään paikkaani auringossa. Sitä ennen ehkä vielä kerros Ceralania. Ja kynsileikkuri käyttöön, näillä tynkäviiltimilläkin saa liikaa tuhoa aikaa.
Aargh. Kerrassaan sietämätöntä. Raapsraapsraaps. Hyviä ja huonompiakin neuvoja otetaan kiitollisena vastaan.
Pyykinpesuaineet ovat allergialiiton merkillä varusteettomia, enkä ole vaihtanut merkkiä. Kosmetiikkapussissakaan ei ole mitään uutta, eikä toisaalta vanhentuneita tuotteita. Suihkussa lotraan liian usein, liian kauan ja kuumalla vedellä, mutta siihen olen toisaalta syyllistynyt aina. Vihaan kylmyyttä, mutta vielä enemmän tätä kutinaa, joten täytyy skarpata.
Ruokavaliossa ei pitäisi olla tapahtunut merkittäviä muutoksia. Olen myös yrittänyt lisäillä öljyjä ruokaan ja neitsyskookosöljyä olen käyttänyt myös ulkoisesti (pirun ärsyttävää, jos olen turhaan haissut eltaantuneelta munkilta, kun viime vuoden kokemusten perusteella kuvittelin, että öljyssä piilee avain iho-onneen...). Omegakolmosia ja D-vitamiinia syön silloin kun muistan. Ilmankostutin täytynee kaivaa kaapista esiin viimeisenä toivona ennen kuin klikkailen itseni matkatoimiston nettisivuille etsimään paikkaani auringossa. Sitä ennen ehkä vielä kerros Ceralania. Ja kynsileikkuri käyttöön, näillä tynkäviiltimilläkin saa liikaa tuhoa aikaa.
Aargh. Kerrassaan sietämätöntä. Raapsraapsraaps. Hyviä ja huonompiakin neuvoja otetaan kiitollisena vastaan.
maanantai 8. marraskuuta 2010
Lemmikkitalouden sisustuspulmia
Koirani on nyt 8-vuotias ja kissa liittyi muonavahvuuteen reilut kaksi vuotta sitten. Kumpikin on kooltaan melko pieni, mutta luonteeltaan hivenen rauhaton, joten yhteiselomme aikana olen joutunut sanomaan katkerat hyvästit lukemattomille erinäisillä tavoilla tuhoutuneille tai vaurioituneille tavaroille. En tässä yhteydessä rupea tilittämään kuin välillisesti kaikista niistä kengistä, jotka koira nuorella iällä pisti poskeensa (toisin sanoen, en ole vieläkään toipunut menetyksistä), vaan rajaan aiheen koskemaan sisustusta.
Yleensä lemmikit, nuo pienet kultamussukat, ovat voittaneet taiston puolustuskyvyttömiä kalusteita vastaan 6 - 0. Seuraavassa huonoksi havaittuja hankintoja ja vastapainona joitakin onnistuneita tai autuaassa jälkiviisaudessa keksittyjä ratkaisuja vuosien varrelta. Samat tuhoamisen ja tuhoilta suojautumisen lainalaisuudet pätevät kaiketi myös lapsiperheiden arjessa; korvaa tällöin tekstistä määre "kynnet" tai "hampaat" käsitteellä "tussi" tai "sakset".
1. Pientä purtavaa. Kuten edellä on todettu, rakas koirani toteutti pitkään valitettavaa kenkäfetissiä, joka kohdistui nahkakenkiin ja erityisesti niiden korkoihin. Lienee myös jokseenkin itsestäänselvää, että juuri minun kenkäni ja erityisesti uudet sellaiset maistuivat paremmilta kuin silloisen avokkini jalkineet. Asunnossamme ei ollut sen paremmin vaatehuonetta kuin kiinni pysyviä kaapinovia, joten kengät olivat helppo saalis. Nykyään olisin paremmin varautunut naskaleiden tuhoille: kotimme eteisestä löytyy a) liukuovellinen peilikaappi, minkä lisäksi b) vaatehuoneessa on c) kenkäkaappi. Suosittelen niitä kaikkia lämpimästi.
Kenkien lisäksi koira onnistui muun muassa pistämään palasiksi yhden rahin sekä järsimään lukuisten kalusteiden kulmia. Koira ehti myös perehtyä syvällisesti niin oikeudelliseen kirjallisuuteen ja sanakirjoihin kuin myös kevyempään viihdekirjallisuuteen ja erinäisiin lehtiin (ilman mainittamaa sivistyksellistä kehitystä). Kalusteiden pelastukseksi en ole jälkikäteenkään keksinyt pätevieä kikkakolmosia, mutta ainakin lehdet olisivat pysyneet ehjänä, jos jo tuolloin olisi ollut markkinoilla mainio City Sunday -lehtiteline. Kirjat voi toki suojata koiran hampailta sijoittamalle ne tarpeeksi korkealle, kissan kynsiltä ne eivät olisi sielläkään turvassa.
2. Matot makkaralla. Jatkuva ralli ympäri kämppää, terävät kynnet ja tarve puunata märkä turkki kuivaksi rajaavat puitteet mattojen valinnalle. Lisäksi olen havainnut, että eläimillä on varsin hyvä sihti erinäisten eritteiden kanssa; itseään kunnioittava lemmikki ei esimerkiksi koskaan oksenna paljaalle lattialle. Muistaakseni sama logiikka päti myös sinä aikana, jolloin koira opetteli sisäsiistiksi. Tuolloin raahasin matot suosiolla syrjään, mutta sittemmin on haettu toisenlaisia kompromissiratkaisuja. Sisal-matot ovat pysyneet ehjinä ja hyväkuntoisina, samoin hieman yllättäen pörröinen nukkamatto. Sen sijaan paperinarumatto ei kestänyt elämää, kuten eivät myös iloiset räsymatot, jotka oli ilmeisen helppo syödä / repiä / rullata.
3. Sohvan syleilyssä. Ennen kissan hankkimista sohvien tuhona olivat lian lisäksi lähinnä koiran hampaat ja kynnet (tiedättehän, kuinka sitä makuupaikkaa pitää "kuopia"), nykyään pahin uhka liittyy kissan kynsiin. Kissan mielihaluja on myös ollut hieman hankala ennakoida; ystävän isoisän jäämistöstä hankitut samettiverhoillut nojatuolit ovat yllättäen säilyneet melko hyvässä kunnossa (selkänojan kuntoluokitus tosin on tarkastamatta), mutta Innovationin keinonahkaverhoiltu vuodesohva ei ehtinyt vanheta luonamme montakaan minuuttia ennen kuin ensimmäiset kynsimarkkeeraukset oli tehty. Ei paljoa lämmitä tieto siitä, että päällys on "helppo pitää puhtaana". Beat-vuodesohvan futon-patja hajosi puolestaan koiran käsittelyssä, minkä lisäksi sen runko ei ollut kovin kestävä. Kangasverhoillun sohvan koira likasi pentuna puhdistuskelvottomaksi (ei pelastusta irroitettavista päällisistä) ja sinetöi sen kohtalon kuopimalla kankaan hajalle ja järsimällä puisia jalkoja.
Sohvaongelmaa ei ole ratkaistu, mutta Fatboyt ovat osoittautuneet sekä kestäviksi että lemmikeille mieluisiksi. Lämmittää kivasti ja silleen.
Listaa voisi jatkaa, mutta en taida uskaltaa. Halu tehdä tuholaisista rukkaset kylmenevien säiden suojaksi saattaisi käydä ylivoimaiseksi. Näyttävät niin pieniltä ja viattomilta, pirulaiset. TJEU:
Yleensä lemmikit, nuo pienet kultamussukat, ovat voittaneet taiston puolustuskyvyttömiä kalusteita vastaan 6 - 0. Seuraavassa huonoksi havaittuja hankintoja ja vastapainona joitakin onnistuneita tai autuaassa jälkiviisaudessa keksittyjä ratkaisuja vuosien varrelta. Samat tuhoamisen ja tuhoilta suojautumisen lainalaisuudet pätevät kaiketi myös lapsiperheiden arjessa; korvaa tällöin tekstistä määre "kynnet" tai "hampaat" käsitteellä "tussi" tai "sakset".
1. Pientä purtavaa. Kuten edellä on todettu, rakas koirani toteutti pitkään valitettavaa kenkäfetissiä, joka kohdistui nahkakenkiin ja erityisesti niiden korkoihin. Lienee myös jokseenkin itsestäänselvää, että juuri minun kenkäni ja erityisesti uudet sellaiset maistuivat paremmilta kuin silloisen avokkini jalkineet. Asunnossamme ei ollut sen paremmin vaatehuonetta kuin kiinni pysyviä kaapinovia, joten kengät olivat helppo saalis. Nykyään olisin paremmin varautunut naskaleiden tuhoille: kotimme eteisestä löytyy a) liukuovellinen peilikaappi, minkä lisäksi b) vaatehuoneessa on c) kenkäkaappi. Suosittelen niitä kaikkia lämpimästi.
Kenkien lisäksi koira onnistui muun muassa pistämään palasiksi yhden rahin sekä järsimään lukuisten kalusteiden kulmia. Koira ehti myös perehtyä syvällisesti niin oikeudelliseen kirjallisuuteen ja sanakirjoihin kuin myös kevyempään viihdekirjallisuuteen ja erinäisiin lehtiin (ilman mainittamaa sivistyksellistä kehitystä). Kalusteiden pelastukseksi en ole jälkikäteenkään keksinyt pätevieä kikkakolmosia, mutta ainakin lehdet olisivat pysyneet ehjänä, jos jo tuolloin olisi ollut markkinoilla mainio City Sunday -lehtiteline. Kirjat voi toki suojata koiran hampailta sijoittamalle ne tarpeeksi korkealle, kissan kynsiltä ne eivät olisi sielläkään turvassa.
2. Matot makkaralla. Jatkuva ralli ympäri kämppää, terävät kynnet ja tarve puunata märkä turkki kuivaksi rajaavat puitteet mattojen valinnalle. Lisäksi olen havainnut, että eläimillä on varsin hyvä sihti erinäisten eritteiden kanssa; itseään kunnioittava lemmikki ei esimerkiksi koskaan oksenna paljaalle lattialle. Muistaakseni sama logiikka päti myös sinä aikana, jolloin koira opetteli sisäsiistiksi. Tuolloin raahasin matot suosiolla syrjään, mutta sittemmin on haettu toisenlaisia kompromissiratkaisuja. Sisal-matot ovat pysyneet ehjinä ja hyväkuntoisina, samoin hieman yllättäen pörröinen nukkamatto. Sen sijaan paperinarumatto ei kestänyt elämää, kuten eivät myös iloiset räsymatot, jotka oli ilmeisen helppo syödä / repiä / rullata.
3. Sohvan syleilyssä. Ennen kissan hankkimista sohvien tuhona olivat lian lisäksi lähinnä koiran hampaat ja kynnet (tiedättehän, kuinka sitä makuupaikkaa pitää "kuopia"), nykyään pahin uhka liittyy kissan kynsiin. Kissan mielihaluja on myös ollut hieman hankala ennakoida; ystävän isoisän jäämistöstä hankitut samettiverhoillut nojatuolit ovat yllättäen säilyneet melko hyvässä kunnossa (selkänojan kuntoluokitus tosin on tarkastamatta), mutta Innovationin keinonahkaverhoiltu vuodesohva ei ehtinyt vanheta luonamme montakaan minuuttia ennen kuin ensimmäiset kynsimarkkeeraukset oli tehty. Ei paljoa lämmitä tieto siitä, että päällys on "helppo pitää puhtaana". Beat-vuodesohvan futon-patja hajosi puolestaan koiran käsittelyssä, minkä lisäksi sen runko ei ollut kovin kestävä. Kangasverhoillun sohvan koira likasi pentuna puhdistuskelvottomaksi (ei pelastusta irroitettavista päällisistä) ja sinetöi sen kohtalon kuopimalla kankaan hajalle ja järsimällä puisia jalkoja.
Sohvaongelmaa ei ole ratkaistu, mutta Fatboyt ovat osoittautuneet sekä kestäviksi että lemmikeille mieluisiksi. Lämmittää kivasti ja silleen.
Listaa voisi jatkaa, mutta en taida uskaltaa. Halu tehdä tuholaisista rukkaset kylmenevien säiden suojaksi saattaisi käydä ylivoimaiseksi. Näyttävät niin pieniltä ja viattomilta, pirulaiset. TJEU:
lauantai 6. marraskuuta 2010
Aamun ensiapupakkaus
Aamujen epämukavuutta vähentävät seikat ovat arvostusasteikollani korkealla, tässä lista lyhyen kaavan mukaan.
1. Kylpytakki. Maailma on epämiellyttävän kylmä aamuisin ja erityisesti suihkun jälkeen. Aamuni on pilalla, jos en voi kietoutua hetkeksi kylpytakin tarjoamaan turvaan.
2. Kahvimylly. Elämänlaatuni parani monella asteella, kun sain pari vuotta sitten (hartaasti toivotun) joululahjan, Dualitin kahvimyllyn. Jauhatusvaihtoehtoja on muistaakseni 10, mutta ahkerimmin laite on meillä jauhanut espressoa. Vastajauhetun kahvin tuoksu on parasta mitä aamuisin voi haistella, aah. Pienenä miinuksena mainittakoon laitteen kovaäänisyys, jolla herätetään kyllä koko talous.
3. Kunnon kahvinkeitin. Meille näitä on kertynyt: espressokeitin, mokkapannu, pressopannu ja Mocca Master. Maidonvaahdotin löytyisi espressokeittimestä ja erillisenä, pattereilla toimivana versiona, mutta aamuisin olen sen verran laiska, että tyydyn lämmittämään maidon mikrossa ja liedellä. Espressokeitin on Electroluxin perusmalli muutaman vuoden takaa, tekisi mieli päivittää vähän parempaan; tuo ei esimerkiksi annostele vettä yhden tai kahden kupillisen verran, vaan kahvin valumista jouluu (mein Gott!) itse kyttäämään. Mikä on kieltämättä joskus johtanut nk. tyrimiseen. Mitään täysautomaattia en halua, vaan jotain pientä, simppeliä ja sievää. Esimerkiksi Cremassa näyttäisi olevan hyviä vaihtoehtoja tarjolla.
4. Matkamuki, jota mainostin taannoin. Perustelut ovat painavat ja pitävät, jos on ollut ööh... unessa silloin kun aamuvirkkuutta on jaettu.
5. Kirkasvalolamppu. Ei ole ollut vielä tänä syksynä käytössä, mutta ainakin viime kaamoskierroksella vakuutuin. Innosolin Aurora ei ole aivan tolkuttoman ruma ja sitä voi himmennettynä käyttää myös tavallisena valaisimena.
1. Kylpytakki. Maailma on epämiellyttävän kylmä aamuisin ja erityisesti suihkun jälkeen. Aamuni on pilalla, jos en voi kietoutua hetkeksi kylpytakin tarjoamaan turvaan.
2. Kahvimylly. Elämänlaatuni parani monella asteella, kun sain pari vuotta sitten (hartaasti toivotun) joululahjan, Dualitin kahvimyllyn. Jauhatusvaihtoehtoja on muistaakseni 10, mutta ahkerimmin laite on meillä jauhanut espressoa. Vastajauhetun kahvin tuoksu on parasta mitä aamuisin voi haistella, aah. Pienenä miinuksena mainittakoon laitteen kovaäänisyys, jolla herätetään kyllä koko talous.
3. Kunnon kahvinkeitin. Meille näitä on kertynyt: espressokeitin, mokkapannu, pressopannu ja Mocca Master. Maidonvaahdotin löytyisi espressokeittimestä ja erillisenä, pattereilla toimivana versiona, mutta aamuisin olen sen verran laiska, että tyydyn lämmittämään maidon mikrossa ja liedellä. Espressokeitin on Electroluxin perusmalli muutaman vuoden takaa, tekisi mieli päivittää vähän parempaan; tuo ei esimerkiksi annostele vettä yhden tai kahden kupillisen verran, vaan kahvin valumista jouluu (mein Gott!) itse kyttäämään. Mikä on kieltämättä joskus johtanut nk. tyrimiseen. Mitään täysautomaattia en halua, vaan jotain pientä, simppeliä ja sievää. Esimerkiksi Cremassa näyttäisi olevan hyviä vaihtoehtoja tarjolla.
4. Matkamuki, jota mainostin taannoin. Perustelut ovat painavat ja pitävät, jos on ollut ööh... unessa silloin kun aamuvirkkuutta on jaettu.
5. Kirkasvalolamppu. Ei ole ollut vielä tänä syksynä käytössä, mutta ainakin viime kaamoskierroksella vakuutuin. Innosolin Aurora ei ole aivan tolkuttoman ruma ja sitä voi himmennettynä käyttää myös tavallisena valaisimena.
torstai 4. marraskuuta 2010
Manuaalikammoinen kamerakaupoilla
Nyt vähän jännittää. Menin ja ostin elämäni ensimmäisen digijärkkärin ja siihen kuvanvakaimella varustetun objektiivin. Ensinnäkin arveluttaa sellainen käytännön kysymys, miten pokkareihin tottunut laiskimus tulee sinuiksi huomattavasti massiivisemman kantamuksen kanssa. Erityisen epämotivoivaa on se, että kameralaukut ovat lähtökohtaisesti kamalia kolhoja; vinkkejä ei-niin-järkyttävän-rumista laukuista otetaan toisin sanoen ilolla vastaan.
Toisekseen mietityttää se, kuinka saisin kärsimätön luonteeni riittämään vehkeen käytön laajamittaiseen opetteluun; vaikuttaa nimittäin siltä, että tämän toiminnallisen moniottelijan kanssa ei päästä laadukkaaseen keskusteluyhteyteen puhtaasti testailutaktiikkaa hyödyntämällä, mikä yleensä on ollut tapanani (mikä toisaalta on johtanut siihen, että suurin osa laitteiden ominaisuuksista jää hyödyntämättä). Canon-logiikan tuntemuksellani pystynee käyttämään lähinnä niitä perusominaisuuksia, joita myös Ixus tarjoaa (suomeksi: automaattisäädöt päälle ja menoksi). Elättelen toiveita siitä, että parempi puolisoni ottaa laitteen ns. haltuun ja briiffaa minut tarvittavassa määrin sen saloihin. Toisaalta, kuka nyt marraskuussa mitään haluaisi kuvatakaan, kun ulkona on pimeää ja... pimeää.
Pelinavaus on nyt joka tapauksessa tehty, kameran ominaisuuksien ei pitäisi olla enää harrastustoiminnan esteenä. Sitten uupuukin vain se kuuluisa käytännön toteutus. Hehheh...
Toisekseen mietityttää se, kuinka saisin kärsimätön luonteeni riittämään vehkeen käytön laajamittaiseen opetteluun; vaikuttaa nimittäin siltä, että tämän toiminnallisen moniottelijan kanssa ei päästä laadukkaaseen keskusteluyhteyteen puhtaasti testailutaktiikkaa hyödyntämällä, mikä yleensä on ollut tapanani (mikä toisaalta on johtanut siihen, että suurin osa laitteiden ominaisuuksista jää hyödyntämättä). Canon-logiikan tuntemuksellani pystynee käyttämään lähinnä niitä perusominaisuuksia, joita myös Ixus tarjoaa (suomeksi: automaattisäädöt päälle ja menoksi). Elättelen toiveita siitä, että parempi puolisoni ottaa laitteen ns. haltuun ja briiffaa minut tarvittavassa määrin sen saloihin. Toisaalta, kuka nyt marraskuussa mitään haluaisi kuvatakaan, kun ulkona on pimeää ja... pimeää.
Pelinavaus on nyt joka tapauksessa tehty, kameran ominaisuuksien ei pitäisi olla enää harrastustoiminnan esteenä. Sitten uupuukin vain se kuuluisa käytännön toteutus. Hehheh...
tiistai 2. marraskuuta 2010
Suunniteltu /= toteutettu
Niin. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä eli teesi tuli todistettua. Influenssarokotus jäi tältä erää ottamatta, koska olin merkinnyt sen kalenteriini väärälle päivälle. Kellonaika ja paikka kyllä sinänsä täsmäsivät. Positiivisen lähestymiskulman tähän mokaan tuo se, että ei sitten tarvinnut illalla kärvistellä kuumehöyryissä tai kykenemättömänä liikuttamaan piikitettyä kättä. Mukavaa toki sekin.
Kotiin ehdin viiden jälkeen ja koska kuudeksi kutsutut sukulaiseni eivät perinteisesti ole koskaan myöhässä edes sitä akateemista varttia, kokkaussuunnitelma muuntui sienipiirakasta...ööh...sienimunakkaaseen. Todella kivasti sopii salaatin kylkeen, right?
Äiti oli saanut (kertomansa perusteella kirousten ja sadattelujen tukemana) ommeltua Vallilan Saanko luvan -kankaasta verhot valmiiksi, joten saimme vierailun kylkiäisenä lisäväriä makkariin. En uskaltane mainita käsityöuhrauksen tehneelle äidille, että samasta kankaasta tehtyjä verhoja saa näemmä valmisverhoinakin Netraudasta ja Kodin1:stä. Ompeluun käytetyt kirosanat ja kankaaseen käytetty euromäärä eivät tosin menneet hukkaan, sillä valmisverhojen pituus on meille liian lyhyt.
Sukulaisvierailuissa määrä ei korvaa laatua, joten vanhemmat ja isovanhemmat poistuivat luotamme tehokkaan puolitoistatuntisen päätteeksi. Sen jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja hurautimme kaveripariskunnan luo - jonkinlaisen kommunikaatiosolmun seurauksena illalle oli siis tuplabuukkaus - ja vietimme siellä leppoisan illan.
Lauantaina totesin sen ehkä aika itsestäänselvän seikan, että kirjamessuille ei kannata mennä a) lauantaina b) kiireessä tai c) painava treenikassi olalla. Väenpaljous ärsytti, eikä kirjoja jaksanut edes penkoa; mukaan tarttui vain ruokapuolelta purkki kahvipapuja.
Kampaajakäynnin jälkeen olin suuntaamassa Kampista Stupidoon, mutta eksyin matkalla Primaveraan (mukaan tarttui Pantonen metallirasia), minkä jälkeen piipahdin myös Day:ssä. (mukaan tarttui tuikitarpeellisia tavaroita eli setti heijastimia ja pyykkikassi). Tässä vaiheessa otin kiitollisena vastaan puolisoni tarjouksen heittää minut Itikseen salille, joten musiikilliset heräteostokset jäivät tekemättä.
Sunnuntaiaamun kirpputorikaaoksesta raportoin jo aiemmin. Myös loppuviikolla siivottu kämppä on saatettu takaisiin normaalin kaoottiseen tilaansa.
Uusi kuukausi, parempi elämä. Siitä on ainakin lähdettävä.
Kotiin ehdin viiden jälkeen ja koska kuudeksi kutsutut sukulaiseni eivät perinteisesti ole koskaan myöhässä edes sitä akateemista varttia, kokkaussuunnitelma muuntui sienipiirakasta...ööh...sienimunakkaaseen. Todella kivasti sopii salaatin kylkeen, right?
Äiti oli saanut (kertomansa perusteella kirousten ja sadattelujen tukemana) ommeltua Vallilan Saanko luvan -kankaasta verhot valmiiksi, joten saimme vierailun kylkiäisenä lisäväriä makkariin. En uskaltane mainita käsityöuhrauksen tehneelle äidille, että samasta kankaasta tehtyjä verhoja saa näemmä valmisverhoinakin Netraudasta ja Kodin1:stä. Ompeluun käytetyt kirosanat ja kankaaseen käytetty euromäärä eivät tosin menneet hukkaan, sillä valmisverhojen pituus on meille liian lyhyt.
Sukulaisvierailuissa määrä ei korvaa laatua, joten vanhemmat ja isovanhemmat poistuivat luotamme tehokkaan puolitoistatuntisen päätteeksi. Sen jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja hurautimme kaveripariskunnan luo - jonkinlaisen kommunikaatiosolmun seurauksena illalle oli siis tuplabuukkaus - ja vietimme siellä leppoisan illan.
Lauantaina totesin sen ehkä aika itsestäänselvän seikan, että kirjamessuille ei kannata mennä a) lauantaina b) kiireessä tai c) painava treenikassi olalla. Väenpaljous ärsytti, eikä kirjoja jaksanut edes penkoa; mukaan tarttui vain ruokapuolelta purkki kahvipapuja.
Kampaajakäynnin jälkeen olin suuntaamassa Kampista Stupidoon, mutta eksyin matkalla Primaveraan (mukaan tarttui Pantonen metallirasia), minkä jälkeen piipahdin myös Day:ssä. (mukaan tarttui tuikitarpeellisia tavaroita eli setti heijastimia ja pyykkikassi). Tässä vaiheessa otin kiitollisena vastaan puolisoni tarjouksen heittää minut Itikseen salille, joten musiikilliset heräteostokset jäivät tekemättä.
Sunnuntaiaamun kirpputorikaaoksesta raportoin jo aiemmin. Myös loppuviikolla siivottu kämppä on saatettu takaisiin normaalin kaoottiseen tilaansa.
Uusi kuukausi, parempi elämä. Siitä on ainakin lähdettävä.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Ei heikkohermoisille
Kirppari nimittäin, voisin kiteyttää myyjänoviisin jälkitunnelmat. Aamuherätys sunnuntaina kuuden kieppeillä ei mitenkään parhaalla tavalla valmentanut kohtaamaan sitä kaaosta, joka Valtterin seinien sisällä odottaa jo puoli kahdeksalta. Kamoja ei suinkaan ehdi ennen kirpparin virallista avaamista (klo 9) asettaa näytille, saati sitten kunnolla järjestellä ja miettiä pyydettäviä hintoja, kuten joku amatööri oli kuvitellut. Ihmiset nimittäin käyvät ahnaasti saaliin kimppuun heti kun amatööri on oman myyntipöytänsä paikantanut ja laskenut kassit maahan. Kukaan ei millään tavalla kontrolloi, että paikalla olisi vain niitä, joilla on oma myyntipöytä varattuna, vaan sisään voi lampsia kuka tahansa. Suurin osa aamuvirkuista toki on ns. ammattimyyjiä, joiden käsissä tavara siirtyy omaan pöytään myytäväksi, korkeampaan hintaan tietysti. Ei siinä mitään, yritteliäisyyttä pitää toki arvostaa.
Muita havaintoja:
- Elektroniikka, kaikki mikä kiiltää (!) tai mitä voi helposti sovittaa (lähinnä takit, kengät, laukut ja huivit), samoin kuin leffat ja keittokirjat menevät helposti kaupaksi. Myös rasioille, joissa oli tarkoitus vain kuljettaa korut myytäväksi, löytyi ostajat. Samoin tullessa rikki mennyt äärimmäisen ruma ja ehkä aavistuksen kissanpissalta haiskahtava urheilukassi, joka ei ollut myytävänä, bongattiin myyntipöydän alta. Eurolla lähti.
- Riittävän omituiset asiat tekevät myös kauppansa. Kuten oliivivene ja Egg poacher (muovinen vehje, jonka avulla voi paistaa kananmunia mikrossa). Jotkut ihmiset näemmä jakavat äitini huumorintajun. Olisi siis pitänyt pakata myös teepussinpuristimet mukaan...
- Kyky itsepetokseen on joskus hämmentävän voimakas. Koon 36 - 37 kenkiä yritetään sovittaa n. kolme numeroa suurempaan jalkaan (siis sen jälkeen, kun kengän koko on myyjältä tarkistettu). Hieman myös hämmennyin, kun itselleni varsin istuva mekko kokoa S lähti noin triplasti rintavamman naisen matkaan.
- Hameet ja trikoopaidat kokoa XS tai S eivät liiku. Niitä hipelöidään ja todetaan, että liian pieni taitaa olla. Ymmärrettävää toki hameiden kohdalla, että silmämääräisesti liian pieneksi arvioitua ei ilman sovittamista osta, mutta ne trikoopaidat eivät kyllä oikeasti ole niin kovin pieniä, eikä niiden koko ole niin justiinsa.
- Edelliseen nähden on mielestäni hämmentävää, että kaikki saman kokoluokan kauluspaidat yms., menivät kaupaksi ilman sovittamisia, vaikka niissä oikean koon merkitys on suurempi. Beats me.
- Yllättävän moni lähtee kirpparille pelkkä käsilaukku olallaan ja kyselee ostoksilleen muovipussia. Ööh.
- Sen sijaan harvempi tarjoaa isoja seteleitä tehdessää pieniä ostoksia ja nekin jotka näin tekevät, pahoittelevat vuolaasti.
- Pöytää ei kannata varata vakimyyjien läheltä, siellä liikkuu vähemmän väkeä. Koska kaikki pöydät ovat ilmeisesti varattuja koko loppuvuoden, myyntikeikkaa suunnittelevat ehtivät käydä hyvin vaklauskeikalla etukäteen. Ne tavaravuoret kyllä tunnistaa, voin luvata.
- Iltapäivällä kuhina hiljenee muutenkin.
Huhhuh. Halvalla meni, mutta tärkeintä olikin päästä eroon turhasta. Kotiin päästiin melko kevein kantamuksin, joten tavoite saavutettiin. Ei ihan heti uusiksi...
Muita havaintoja:
- Elektroniikka, kaikki mikä kiiltää (!) tai mitä voi helposti sovittaa (lähinnä takit, kengät, laukut ja huivit), samoin kuin leffat ja keittokirjat menevät helposti kaupaksi. Myös rasioille, joissa oli tarkoitus vain kuljettaa korut myytäväksi, löytyi ostajat. Samoin tullessa rikki mennyt äärimmäisen ruma ja ehkä aavistuksen kissanpissalta haiskahtava urheilukassi, joka ei ollut myytävänä, bongattiin myyntipöydän alta. Eurolla lähti.
- Riittävän omituiset asiat tekevät myös kauppansa. Kuten oliivivene ja Egg poacher (muovinen vehje, jonka avulla voi paistaa kananmunia mikrossa). Jotkut ihmiset näemmä jakavat äitini huumorintajun. Olisi siis pitänyt pakata myös teepussinpuristimet mukaan...
- Kyky itsepetokseen on joskus hämmentävän voimakas. Koon 36 - 37 kenkiä yritetään sovittaa n. kolme numeroa suurempaan jalkaan (siis sen jälkeen, kun kengän koko on myyjältä tarkistettu). Hieman myös hämmennyin, kun itselleni varsin istuva mekko kokoa S lähti noin triplasti rintavamman naisen matkaan.
- Hameet ja trikoopaidat kokoa XS tai S eivät liiku. Niitä hipelöidään ja todetaan, että liian pieni taitaa olla. Ymmärrettävää toki hameiden kohdalla, että silmämääräisesti liian pieneksi arvioitua ei ilman sovittamista osta, mutta ne trikoopaidat eivät kyllä oikeasti ole niin kovin pieniä, eikä niiden koko ole niin justiinsa.
- Edelliseen nähden on mielestäni hämmentävää, että kaikki saman kokoluokan kauluspaidat yms., menivät kaupaksi ilman sovittamisia, vaikka niissä oikean koon merkitys on suurempi. Beats me.
- Yllättävän moni lähtee kirpparille pelkkä käsilaukku olallaan ja kyselee ostoksilleen muovipussia. Ööh.
- Sen sijaan harvempi tarjoaa isoja seteleitä tehdessää pieniä ostoksia ja nekin jotka näin tekevät, pahoittelevat vuolaasti.
- Pöytää ei kannata varata vakimyyjien läheltä, siellä liikkuu vähemmän väkeä. Koska kaikki pöydät ovat ilmeisesti varattuja koko loppuvuoden, myyntikeikkaa suunnittelevat ehtivät käydä hyvin vaklauskeikalla etukäteen. Ne tavaravuoret kyllä tunnistaa, voin luvata.
- Iltapäivällä kuhina hiljenee muutenkin.
Huhhuh. Halvalla meni, mutta tärkeintä olikin päästä eroon turhasta. Kotiin päästiin melko kevein kantamuksin, joten tavoite saavutettiin. Ei ihan heti uusiksi...
torstai 28. lokakuuta 2010
Suunnitelmallisuudesta (ja sen puutteesta)
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näin väittää (jonkun typerän järjestelmällisen tylsimyksen keksimä) sanonta, jossa tavallaan on kyllä perää. Siis että se on vain puoliksi tehty, vaikka kuvittelee suunnitelmien kantavan toteutukseen saakka. Hyvinkin suunniteltu juttu nimittäin menee takuuvarmasti reisille tai ainakin stressin puolelle, jos puikoissa on ainoastaan sellainen ihminen, jonka vahvin osaamisalue on ideoinnissa, ei niiden loppuunviemisessä.
Ensimmäinen ilmainen vinkki: Hieman helpottaa, jos samalle viikolle ei sovi liian montaa menoa. Erityisen vältettävää kalenterin tiiviiksi täyttäminen on silloin, kun töissä on kiirettä. Fiksumpi osaisikin jo tällä kokemuksella varautua siihen, että omassa työpaikassani lokakuun loppu ei ehkä ole ns. paras aika vuodesta. Nooh, minä en. Tietenkään.
Olen nimittäin järjestänyt tulevalle viikonlopulle tavallista enemmän tekemistä. Huomenna on aamulla influenssarokotus, enkä tiedä, miten se vaikuttaa kykyyni emännöidä; illalla kylään ovat tulossa omat vanhemmat ja isovanhemmat. Ainakin sikainfluessapiikki nosti pienen kuumeen. Lauantaille on puolestaan buukattu ainakin kampaaja, ja kirjamessuille samoin kuin salille olisi mukava ehtiä ilman turhaa kiirehtimistä. Sunnuntaina pitääkin sitten herätä järjettömän aikaisin, koska olemme menossa kirppikselle myymään kamoja (winkwink, tulkaahan kaivelemaan Valtterille pöydän 794 tarjontaa!).
Kokonaisuudessa ainoa edes jossain määrin hyvin suunniteltu asia oli tuon kirppisvuoron valitseminen tälle viikonlopulle, jolloin siirrytään talviaikaan (tavaroiden tuominen torille 07:00 - 07:30 kuulostaa silti melko epäinhimilliseltä). Kaikki muu onkin sitten vähän sinne päin. Tavarat on lajittelematta ja hinnoittelematta, vaihtorahoja ei ole, tuoleja tms. ei ole jne.
Kätevä emäntä (tai isäntä) olisi varmaankin myös suunnitellut huomiset tarjoiltavat huolella ja kenties tehnyt jotain valmiiksi. Tai jos tietää, ettei tähän ole aikaa, olisi edes siivonnut aiemmin kuin edellisenä iltana, ainakin jos asunnon siisteysluokitus on vain hieman parempi kuin terveysviranomaisten varoituskylteillä varustamassa läävässä. Ei viitsisi mummia liikaa järkyttää, kun on jo tuota ikää ja heikompi pumppu. Pyykitkin olisi voinut pestä ennen kuin niitä on kertynyt noin neljä säkillistä.
Arvasin kyllä jo aamulla, että heikoilla ollaan. Yöunta heikosti ja siihenkin sisältynyt painajaisia. Mitään reseptejä en ollut katsonut valmiiksi (en kyllä yleensäkään niin järjestelmällinen ole). Epätoivoisena varasuunnitelmana oli katsoa ruokiksella jotain ja lähteä jo kolmelta kauppaan. As if. Melko hyvänä suorituksena pidän silti sitä, että irtauduin toimistolta jo vähän puoli viiden jälkeen. Ilman sitä suunnitelmaa tosin. Kaupassa spontaanit ostokset - mitenköhän isovanhemmille uppoaa muun muassa kylmäsavutofu salaatissa - sitten himaan ja siivoamaan. Pesutupa oli varattuna, vuoro irtosi huomisaamulle. Nyt väsyttää. Jos vaikka ensi yönä parempi unionni.
Ps. Siivoamisen tuskaa hieman helpottaa, jos on kelvot välineet. Method-sarjan tuotteet tuoksuvat hämmentävän hyvältä ja väittävät olevansa ekologisia. Näyttävätkin siltä, ettei tarvitse piiloitella siivouskomeron perukoille, TJEU:
Ai niin, ja ihan hyvin ne myös toimivat. Testattu on kylppärisuihke kaakeleille, ylang ylang-kylppärisuihke, jota ei tarvitse pyyhkiä pois,
laventelilta tuoksuva yleisputsari ja vastaava tuote, tuoksuna pink grapefruit. Omani olen poiminut yleensä Stockkalta, mutta esim. netistä löytyy useammastakin kaupasta.
Ensimmäinen ilmainen vinkki: Hieman helpottaa, jos samalle viikolle ei sovi liian montaa menoa. Erityisen vältettävää kalenterin tiiviiksi täyttäminen on silloin, kun töissä on kiirettä. Fiksumpi osaisikin jo tällä kokemuksella varautua siihen, että omassa työpaikassani lokakuun loppu ei ehkä ole ns. paras aika vuodesta. Nooh, minä en. Tietenkään.
Olen nimittäin järjestänyt tulevalle viikonlopulle tavallista enemmän tekemistä. Huomenna on aamulla influenssarokotus, enkä tiedä, miten se vaikuttaa kykyyni emännöidä; illalla kylään ovat tulossa omat vanhemmat ja isovanhemmat. Ainakin sikainfluessapiikki nosti pienen kuumeen. Lauantaille on puolestaan buukattu ainakin kampaaja, ja kirjamessuille samoin kuin salille olisi mukava ehtiä ilman turhaa kiirehtimistä. Sunnuntaina pitääkin sitten herätä järjettömän aikaisin, koska olemme menossa kirppikselle myymään kamoja (winkwink, tulkaahan kaivelemaan Valtterille pöydän 794 tarjontaa!).
Kokonaisuudessa ainoa edes jossain määrin hyvin suunniteltu asia oli tuon kirppisvuoron valitseminen tälle viikonlopulle, jolloin siirrytään talviaikaan (tavaroiden tuominen torille 07:00 - 07:30 kuulostaa silti melko epäinhimilliseltä). Kaikki muu onkin sitten vähän sinne päin. Tavarat on lajittelematta ja hinnoittelematta, vaihtorahoja ei ole, tuoleja tms. ei ole jne.
Kätevä emäntä (tai isäntä) olisi varmaankin myös suunnitellut huomiset tarjoiltavat huolella ja kenties tehnyt jotain valmiiksi. Tai jos tietää, ettei tähän ole aikaa, olisi edes siivonnut aiemmin kuin edellisenä iltana, ainakin jos asunnon siisteysluokitus on vain hieman parempi kuin terveysviranomaisten varoituskylteillä varustamassa läävässä. Ei viitsisi mummia liikaa järkyttää, kun on jo tuota ikää ja heikompi pumppu. Pyykitkin olisi voinut pestä ennen kuin niitä on kertynyt noin neljä säkillistä.
Arvasin kyllä jo aamulla, että heikoilla ollaan. Yöunta heikosti ja siihenkin sisältynyt painajaisia. Mitään reseptejä en ollut katsonut valmiiksi (en kyllä yleensäkään niin järjestelmällinen ole). Epätoivoisena varasuunnitelmana oli katsoa ruokiksella jotain ja lähteä jo kolmelta kauppaan. As if. Melko hyvänä suorituksena pidän silti sitä, että irtauduin toimistolta jo vähän puoli viiden jälkeen. Ilman sitä suunnitelmaa tosin. Kaupassa spontaanit ostokset - mitenköhän isovanhemmille uppoaa muun muassa kylmäsavutofu salaatissa - sitten himaan ja siivoamaan. Pesutupa oli varattuna, vuoro irtosi huomisaamulle. Nyt väsyttää. Jos vaikka ensi yönä parempi unionni.
Ps. Siivoamisen tuskaa hieman helpottaa, jos on kelvot välineet. Method-sarjan tuotteet tuoksuvat hämmentävän hyvältä ja väittävät olevansa ekologisia. Näyttävätkin siltä, ettei tarvitse piiloitella siivouskomeron perukoille, TJEU:
Ai niin, ja ihan hyvin ne myös toimivat. Testattu on kylppärisuihke kaakeleille, ylang ylang-kylppärisuihke, jota ei tarvitse pyyhkiä pois,
laventelilta tuoksuva yleisputsari ja vastaava tuote, tuoksuna pink grapefruit. Omani olen poiminut yleensä Stockkalta, mutta esim. netistä löytyy useammastakin kaupasta.
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Ei pöllömpää
Pöllöt ovat kivoja. Tälläinen olisi kiva eteisen lipaston päällä:
Tämä puolestaan lämmittäisi sekä emäntää että nelijalkaisia:
Huovan voisi tarvittaessa asetella myös nelipyöräpöllömme takapenkille:
Tämä puolestaan lämmittäisi sekä emäntää että nelijalkaisia:
Huovan voisi tarvittaessa asetella myös nelipyöräpöllömme takapenkille:
tiistai 26. lokakuuta 2010
Keikkakalenterin suunnittelua
Asun täällä hevon helv... tarkoitan siis, likellä Helsingin maantieteellistä keskipistettä, josta matkan tekeminen melkein minne tahansa ja milloin tahansa kestää enemmän kuin kärsimättömälle mielelle sopii (note to self: asuinpaikkaa valitessa EI kannata luottaa siihen, että uudelle asuinalueelle tuotetaan järkeviä julkisen liikenteen palveluita). Kun yhtälöön lisätään vahva taipumus väsähtämiseen ja paleluun, erilaisiin kulttuuritapahtumiin osallistuminen vaatii tiettyä suunnitelmallisuutta. Erityisesti kylmään ja pimeään vuodenaikaan. Ja erityisesti arkena tai sunnuntaina, kun on normaalien ärsykkeiden (väsymys, säätila, bussissa istumiseen liittyvä armoton v*tutus) lisäksi takaraivossa jyskyttämässä tieto siitä, kuinka tuskallista herääminen tulee seuraavana aamuna olemaan.
Eikä se Tavastian lavaan nojaten tapahtuva kauneusunien ottaminen keikan aikana niin kovin mahtavaa ole, kuin ei myöskään pyörtyminen, missä myöskin olen joskus kunnostautunut. Alkoholilla ei osuutta asiaan.
Kun en kuitenkaan haluaisi hautautua tänne peltojen keskelle, jotain tarvitsisi keksiä. Yksinkertainen ratkaisu olisi käyttää keikkojen yhteydessä vapaapäiviä tai ainakin liukumaa. Ei ehkä tarvitsisi nukahdella kesken keikkaa (woohoo)... Kenties pystyisin myös hiljentämään sen äänen, joka stressaa ja kehottaa kiirehtimään kotiin heti keikan jälkeen tai julmina hetkinään, jättämään keikan kokonaan väliin. Lisäksi voisin ehkä antautua omalle mukavuudenhalulleni ja todeta, että ainakin arkikeikoilla voisi käydä autolla, joko omalla tai maksullisella. Kallis mutta hyvin yksinkertainen ratkaisu olisi tietenkin muuttaa kävelyetäisyydelle keskustasta, mutta se taas ei olisi paras mahdollinen ratkaisu ei-niin-kovin-urbaanin nelijalkaisen omistajalle. Ei sen puoleen, että varaakaan olisi...
Keikkakalenterissa on tällä hetkellä aika vähän buukkauksia ja niistäkin puolet puoliskon tekemiä:
Midlake
su 14.11. Tavastia
Marina and the Diamonds
to 25.11. Tavastia (lippuja näyttäisi vielä olevan, vinkvink)
The National
to 3.3. Kultsa
ja sokerina pohjalla.... Roger Watersin The Wall -kiertueen keikka to 28.4.
Aika monta tilausta pidennetylle viikonlopulle näemmä.
Eikä se Tavastian lavaan nojaten tapahtuva kauneusunien ottaminen keikan aikana niin kovin mahtavaa ole, kuin ei myöskään pyörtyminen, missä myöskin olen joskus kunnostautunut. Alkoholilla ei osuutta asiaan.
Kun en kuitenkaan haluaisi hautautua tänne peltojen keskelle, jotain tarvitsisi keksiä. Yksinkertainen ratkaisu olisi käyttää keikkojen yhteydessä vapaapäiviä tai ainakin liukumaa. Ei ehkä tarvitsisi nukahdella kesken keikkaa (woohoo)... Kenties pystyisin myös hiljentämään sen äänen, joka stressaa ja kehottaa kiirehtimään kotiin heti keikan jälkeen tai julmina hetkinään, jättämään keikan kokonaan väliin. Lisäksi voisin ehkä antautua omalle mukavuudenhalulleni ja todeta, että ainakin arkikeikoilla voisi käydä autolla, joko omalla tai maksullisella. Kallis mutta hyvin yksinkertainen ratkaisu olisi tietenkin muuttaa kävelyetäisyydelle keskustasta, mutta se taas ei olisi paras mahdollinen ratkaisu ei-niin-kovin-urbaanin nelijalkaisen omistajalle. Ei sen puoleen, että varaakaan olisi...
Keikkakalenterissa on tällä hetkellä aika vähän buukkauksia ja niistäkin puolet puoliskon tekemiä:
Midlake
su 14.11. Tavastia
Marina and the Diamonds
to 25.11. Tavastia (lippuja näyttäisi vielä olevan, vinkvink)
The National
to 3.3. Kultsa
ja sokerina pohjalla.... Roger Watersin The Wall -kiertueen keikka to 28.4.
Aika monta tilausta pidennetylle viikonlopulle näemmä.
maanantai 25. lokakuuta 2010
Perusmuistisäännöt Berliiniin
Unohdan näistä yleensä ainakin osan, joten perussäännöt muistiin kirjattakoon; vastaisuudessa saan sitten syyttää hajamielisyyteni lisäksi silkkaa tyhmyyttä, jos ei vieläkään kokonaisuus pelitä.
1. Ota mukaan käteistä. Runsaasti käteistä. Saamarin sakemannit kun eivät edelleenkään elä ajassa, jossa kaikki ostokset paikasta ja euromäärästä riippumatta voi maksaa kortilla. Päinvastoin: kortti ei ole välttämättä käypää valuuttaa isommissakaan liikkeissä, saati sitten ravintoloissa tai kahviloissa. Tähän nähden on jokseenkin hämmentävää, miten hyvin sakut ovat onnistuneet piilottamaan (naamioimaan?) automaatit; ei tosiaan löydy joka kadunkulmasta eikä edes joka toisesta.
2. Varaa julkisia liikennevälineitä varten mieluiten kolikoita. Pieniä kolikoita. Julkinen liikenne toimii moitteettomasti ja kattavasti, yksi Berliinin parhaita puolia mielestäni. Liput kuitenkin ostetaan pääsääntöisesti automaateista, jotka eivät huoli 20 euron seteleitä ja jotka julmasti hylkivät ryppyisiä pikkuseteleitä. Ensimmäinen tarpeellinen lippu on 2,10 euron (nerokas hinta...) AB-lippu, jolla pääsee Tegeliltä kaupunkiin. Sanomattakin lienee selvää, että ainoastaan korttien varassa elävälle ihmiselle tämän kohdan muistaminen on ollut hieman haastavaa.
3. Syksy, talvi, kevät. Berliinissä on lähes aina kylmä. Tämä pätee toki laajemminkin reissaamisessa; kyllä suomalainen kestää pakkasia, mutta ei sitä luihin ja ytimiin menevää kosteaa tuulta ja kylmyyttä. Perhana. Olen pahemman luokan vilukissa, joten luulisi menevän jakeluun, mutta siitä huolimatta varautuminen on erittäin harvoin ollut riittävää. Seuraavalla kerralla siis suosiolla mukaan koko setti villasukista alkaen, niitä tarvitaan vähintäänkin sisätiloissa.
Kylmyys on toki mainio syy shoppailla vielä yksi kashmir-neule (...ja huivi, hanskat, pipo, säärystimet, paksut legginsit...)
1. Ota mukaan käteistä. Runsaasti käteistä. Saamarin sakemannit kun eivät edelleenkään elä ajassa, jossa kaikki ostokset paikasta ja euromäärästä riippumatta voi maksaa kortilla. Päinvastoin: kortti ei ole välttämättä käypää valuuttaa isommissakaan liikkeissä, saati sitten ravintoloissa tai kahviloissa. Tähän nähden on jokseenkin hämmentävää, miten hyvin sakut ovat onnistuneet piilottamaan (naamioimaan?) automaatit; ei tosiaan löydy joka kadunkulmasta eikä edes joka toisesta.
2. Varaa julkisia liikennevälineitä varten mieluiten kolikoita. Pieniä kolikoita. Julkinen liikenne toimii moitteettomasti ja kattavasti, yksi Berliinin parhaita puolia mielestäni. Liput kuitenkin ostetaan pääsääntöisesti automaateista, jotka eivät huoli 20 euron seteleitä ja jotka julmasti hylkivät ryppyisiä pikkuseteleitä. Ensimmäinen tarpeellinen lippu on 2,10 euron (nerokas hinta...) AB-lippu, jolla pääsee Tegeliltä kaupunkiin. Sanomattakin lienee selvää, että ainoastaan korttien varassa elävälle ihmiselle tämän kohdan muistaminen on ollut hieman haastavaa.
3. Syksy, talvi, kevät. Berliinissä on lähes aina kylmä. Tämä pätee toki laajemminkin reissaamisessa; kyllä suomalainen kestää pakkasia, mutta ei sitä luihin ja ytimiin menevää kosteaa tuulta ja kylmyyttä. Perhana. Olen pahemman luokan vilukissa, joten luulisi menevän jakeluun, mutta siitä huolimatta varautuminen on erittäin harvoin ollut riittävää. Seuraavalla kerralla siis suosiolla mukaan koko setti villasukista alkaen, niitä tarvitaan vähintäänkin sisätiloissa.
Kylmyys on toki mainio syy shoppailla vielä yksi kashmir-neule (...ja huivi, hanskat, pipo, säärystimet, paksut legginsit...)
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Lettuja ja samppanjaa
Vuosirenkaiden kertymistä täytyy toki juhlistaa, joten eilen kävin hakemassa (tyylikkäästi posket hammaslääkärin jäljiltä puudutettuina; tiedä sitten, kuinka paljon kuolaa huomaamattani valui pitkin poskia) pullon kuplivaa Stockkan Alkosta. Suunnitelmallisuus nolla, joten mukaan tarttui sattumanvaraisesti valikoitu, tilausvalikoimaan kuuluva pullo, Joseph Perrier Cuvée Royale Brut:
Ensitunnelmat kuplajuomasta pelkiltään maistettuna ovat vähän valjut. Ihan kelpo suutuntuma, mutta ei sen enempää. Vähän vetinen ja mitätön maku, tuoksusta tulee mieleen siideri. Että niinku ihan kiva, raikas ja niin poispäin, mutta siihen se sitten jää. Helppo ja kiva piknik-juoma, mutta sellaisen nappaa kyllä mukaan huomattavasti edukkaamminkin. Hinta-laatu-suhteesta huutia siis.
Nooh, katsotaan miten juoma toimii improvisoitujen lettujen kanssa. Lisäkkeenä aamulla savustettua lohta (suoraan Suomen Turun saaristosta, kotiutui miehen mukana) ja sienikastiketta.
Nostamme maljan vain itsellemme, Suomen kansan Dance-äänestyksiin olen kovasti pettynyt. Hemmetti soikoon, selvästi heikoimmat lenkit suoraan jatkoon. Pfft, sanon minä, vaikka en (tietenkään) itse äänestänyt...
Kippis nyt kumminkin!
Ensitunnelmat kuplajuomasta pelkiltään maistettuna ovat vähän valjut. Ihan kelpo suutuntuma, mutta ei sen enempää. Vähän vetinen ja mitätön maku, tuoksusta tulee mieleen siideri. Että niinku ihan kiva, raikas ja niin poispäin, mutta siihen se sitten jää. Helppo ja kiva piknik-juoma, mutta sellaisen nappaa kyllä mukaan huomattavasti edukkaamminkin. Hinta-laatu-suhteesta huutia siis.
Nooh, katsotaan miten juoma toimii improvisoitujen lettujen kanssa. Lisäkkeenä aamulla savustettua lohta (suoraan Suomen Turun saaristosta, kotiutui miehen mukana) ja sienikastiketta.
Nostamme maljan vain itsellemme, Suomen kansan Dance-äänestyksiin olen kovasti pettynyt. Hemmetti soikoon, selvästi heikoimmat lenkit suoraan jatkoon. Pfft, sanon minä, vaikka en (tietenkään) itse äänestänyt...
Kippis nyt kumminkin!
Aamujen (ja työpäivien) pelastus
Sanottakoon heti alkuun, että aamut ja aamutoimet eivät ole varsinaisesti ystäviäni. Suoraan sanomme suhteemme on ollut varsin vihamielinen niin kauan kuin muistan. Erityisesti näin syksyn tullen jäisin mieluummin vällyjen väliin lämpimään kuin kohtaisin kylmän, pimeän ja todennäköisesti sateisen aamun HSL:n ja VR:n armoilla. Lisäksi olen aina auttamattomasti joko myöhässä suunnitellusta aikataulusta tai vähintäänkin ehtimisen rajoilla; nukkuminen nyt vaan on niin mukavaa, ettei aamutoimiin haluaisi uhrata minuuttiakaan ylimääräistä.
Aiemmin tämä yhtälö johti useimmiten (lue: lähes poikkeuksetta) siihen, että aamukahvit tai -teet jäivät joko kokonaan juomatta tai kylmenemään mukiin ja bussipysäkillä värjötteli väsynyt ja kohmeinen nainen. Ei hyvä sen enempää oman mielenterveyteni kuin myöskään tielleni mahdollisesti osuvien muiden ihmisten kannalta. Kerran yritin ottaa kahvit mukaan termaripullon kanssa kaupan päälle tulleessa kannellisessa termosmukissa, mutta ne kahvit valuivat lähinnä käsille; kansi ei ollut tiivis. Jurppi vielä enemmän. Jättäkää te muut siis ne Airamin viritelmät suosiolla kotiin.
Pari kuukautta sitten elämäni muuttui monta pykälää valoisammaksi, kun bongasin Stockkalta Bodumin matkatermosmukin (linkki vie muualle ja nähtävästi huomattavasti halvemmille apajille, brrrrhhhhhh):
Omani on tylsästi musta, mutta aijaijai kuinka hyvin se toimiikaan; muki ei kuumene ulkopuolelta, mutta sisältö säilyy kuumana pitkään. Grippi on hyvä ja kansi on tiivis eikä vuoda. Lopputulemana se, että muki on liimautuneena käteeni aamusta alkaen koko työpäivän vaihteleville sisällöillä; enää ei hörpitä jäähtyneitä teenjämiä. Aivan mahtavaa.
Disclaimer: kirjoittaja ei ota vastuuta mahdollisista kahviyliannostuksista, joita muki aiheuttaa. Tämä on silti mukin pienempi versio, isompikin sammio on olemassa, mutta olin kerrankin kohtuuden ystävä.
Aiemmin tämä yhtälö johti useimmiten (lue: lähes poikkeuksetta) siihen, että aamukahvit tai -teet jäivät joko kokonaan juomatta tai kylmenemään mukiin ja bussipysäkillä värjötteli väsynyt ja kohmeinen nainen. Ei hyvä sen enempää oman mielenterveyteni kuin myöskään tielleni mahdollisesti osuvien muiden ihmisten kannalta. Kerran yritin ottaa kahvit mukaan termaripullon kanssa kaupan päälle tulleessa kannellisessa termosmukissa, mutta ne kahvit valuivat lähinnä käsille; kansi ei ollut tiivis. Jurppi vielä enemmän. Jättäkää te muut siis ne Airamin viritelmät suosiolla kotiin.
Pari kuukautta sitten elämäni muuttui monta pykälää valoisammaksi, kun bongasin Stockkalta Bodumin matkatermosmukin (linkki vie muualle ja nähtävästi huomattavasti halvemmille apajille, brrrrhhhhhh):
Omani on tylsästi musta, mutta aijaijai kuinka hyvin se toimiikaan; muki ei kuumene ulkopuolelta, mutta sisältö säilyy kuumana pitkään. Grippi on hyvä ja kansi on tiivis eikä vuoda. Lopputulemana se, että muki on liimautuneena käteeni aamusta alkaen koko työpäivän vaihteleville sisällöillä; enää ei hörpitä jäähtyneitä teenjämiä. Aivan mahtavaa.
Disclaimer: kirjoittaja ei ota vastuuta mahdollisista kahviyliannostuksista, joita muki aiheuttaa. Tämä on silti mukin pienempi versio, isompikin sammio on olemassa, mutta olin kerrankin kohtuuden ystävä.
Legot kuntoon
Olin kerrankin ajan hermoilla, kun eilen otin itseäni niskasta kiinni ja aloin kartoittaa vaihtoehtoja hammashoidon suhteen; google tarjosi ensimmäisten vaihtoehtojen joukossa Kampin Sähkötalossa sijaitsevaa upouutta "halpahammaslääkäriasemaa", jonka palvelukonseptiin kuuluu tarjota perushammashuollon palvelut kerralla. Hinnat olivat nopean vilkuilut perusteella samaa luokkaa kuin kunnallisella, mutta aikoja sai heti ja ajan pystyi varaamaan netin kautta. Pienellä lisägooglettelulla kaivoin käyttäjäkommentteja ja kun ne vaikuttivat positiivisilta, tartuin tilaisuuteen ja varasin klo 11.45 itselleni ajan, joka alkaisi klo 13 - 14. Kunnallisen ja YTHS:n "jonoon vaan, tarkastukseen pääset ehkä vuoden sisään" -periaatteeseen tottuneena tämä tuntui käsittämättömältä luksukselta.
Homma toimii siten, että lääkäriasemalta tulee puoli tuntia ennen varsinaista aikaa tekstiviesti, jossa kerrotaan tarkka kellonaika ja varausnumero. Ei siis turhaa odottelua lääkäriaseman tiloissa, vaan sisään voi marssia suoraan oikeaan aikaan. Esitietolomake täytetään netissä varauksen yhteydessä, jolloin myös maksetaan varausmaksu 9,80 € nettipankin välityksellä. Itse toki onnistuin sen verran tyrimään (tai systeemi tyri, mistäs näistä tietää), että olin ilmeisesti näpytellyt varausta tehdessäni numeroni pieleen. Huomasin asian n. klo 13, kun tuli mieleen tarkistaa sähköpostista varauksen tiedot. Hupsiskupsis ja kiitetty olkoon iPhone. Tästäkään ei aiheutunut ongelmaa, vaan sain hoidettua homman puhelimitse takaisin raiteilleen.
Sisään sitten n. 13:20. Ensin röntgeniin, sitten suoraan lääkärin tutkittavaksi. Heti suun tutkimuksen jälkeen lääkäri kertoi löydökset ja toimenpide-ehdotukset: viisi (!) paikkaustarpeista reikää ja hammaskiveä pitäisi putsailla. Reikien määrä yllätti ja pisti miettimään YTHS:n hoidon tarkkuutta; siellä minulta ei ole koskaan paikattu yhtään reikää, enkä oikein usko, että kaikki nuo reiät ovat maagisesti ilmestyneet edellisen käyntini jälkeen, vaikka siitä reilu kaksi vuotta onkin. Ennen eilistä suussani oli tasan kaksi paikkaa ja ikää kuitenkin jo se 31 vuotta.
Lääkäri ehdotti, että ensin paikattaisiin vasemman leuan kolme reikää (puudutuksessa tietenkin) ja sitten katsottaisiin, riittäisikö potilaalla puhtia pistää toinenkin puoli kuntoon. Ja riittihän sitä, eihän nyt laiska ja ehkä aavistuksen hammaslääkärikammoinen ihminen useampaa kertaa lääkärissä käy, jos vaihtoehtoja on. Homma tehtiin kaikessa rauhassa ja hoitaja päivitti jatkuvasti koneelle tietoja arvioidusta kestosta; näin tiedetään, milloin seuraavalle potilaalle voi lähettää tekstiviestin. Paikkailujen jälkeen lääkäri vaihtui suuhygienistiin, joka putsasi hammaskivet sun muut.
Koko hommaan meni noin kaksi tuntia ja laskun loppusummaksi tuli n. 150 €, mistä saa vielä Kelalta haettua 17 € takaisin. Ei paha. Henkilökunta oli ystävällistä, eikä kellään vaikuttanut olevan kiire ja hätä.
Tänään bongasin sitten Pravdan sivuilta juttua aiheesta: http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Halpafirma+alkoi+hoitaa+hampaita/1135261126474/?cmp=tm_etu_luetuimmat_uutiset. Jutun sävy oli hieman asenteellinen, paikasta sai kuvan kylmänä liukuhihnapoliklinikkana.
Kävin tavoistani poiketen pistämässä kommenttina omat kokemukseni. Jos vertailua perushammashoidon laadusta tehdään YTHS:n ja kunnallisen kanssa, esimerkiksi nitinät "hoitosuhteen pysyvyydestä" sun muusta voi jättää ihan omaan arvoonsa. Ei siellä juuri toivoa ole päästä samalla lääkärille (hah!), saati sitten saada sitä hoitoa silloin kun haluaa, mikä kuitenkin kai tässä suurimmalle osalle on se kynnyskysymys. Ja jääväthän röntgenkuvat ja tiedot hoitotoimenpiteistä tuollakin kantaan, joten jos sinne uudestaan menen, kuva legoistani on nopeasti saatavissa lääkärin näytölle. Mitä väliä sillä on, vaikka ei olisikaan juuri sama lääkäri; vaikka olisi, tuskin hän nyt kerran vuodessa tapaamaansa potilaan puremakaluston tilaa muutenkaan muistaisi... Yksityisistä en sitten tiedä, siellä varmasti tuo potilassuhde pienillä asemilla toki voi hyvinkin olla toista luokkaa. Hintojen perusteella tätä paikkaa ei kuitenkaan voi niihin varsinaisesti verrata.
Pitkä virsi, mutta joka tapauksessa lämpimät suositukset siis Megaklinikalle. Käykäähän testaamassa, jos pitäisi tarkistuttaa tai puhdistuttaa hampaat ja vaihtoehtona on kunnallisen jonoon asettuminen. Homma hoituu vaikka viikonloppuna shoppailujen lomassa.
Homma toimii siten, että lääkäriasemalta tulee puoli tuntia ennen varsinaista aikaa tekstiviesti, jossa kerrotaan tarkka kellonaika ja varausnumero. Ei siis turhaa odottelua lääkäriaseman tiloissa, vaan sisään voi marssia suoraan oikeaan aikaan. Esitietolomake täytetään netissä varauksen yhteydessä, jolloin myös maksetaan varausmaksu 9,80 € nettipankin välityksellä. Itse toki onnistuin sen verran tyrimään (tai systeemi tyri, mistäs näistä tietää), että olin ilmeisesti näpytellyt varausta tehdessäni numeroni pieleen. Huomasin asian n. klo 13, kun tuli mieleen tarkistaa sähköpostista varauksen tiedot. Hupsiskupsis ja kiitetty olkoon iPhone. Tästäkään ei aiheutunut ongelmaa, vaan sain hoidettua homman puhelimitse takaisin raiteilleen.
Sisään sitten n. 13:20. Ensin röntgeniin, sitten suoraan lääkärin tutkittavaksi. Heti suun tutkimuksen jälkeen lääkäri kertoi löydökset ja toimenpide-ehdotukset: viisi (!) paikkaustarpeista reikää ja hammaskiveä pitäisi putsailla. Reikien määrä yllätti ja pisti miettimään YTHS:n hoidon tarkkuutta; siellä minulta ei ole koskaan paikattu yhtään reikää, enkä oikein usko, että kaikki nuo reiät ovat maagisesti ilmestyneet edellisen käyntini jälkeen, vaikka siitä reilu kaksi vuotta onkin. Ennen eilistä suussani oli tasan kaksi paikkaa ja ikää kuitenkin jo se 31 vuotta.
Lääkäri ehdotti, että ensin paikattaisiin vasemman leuan kolme reikää (puudutuksessa tietenkin) ja sitten katsottaisiin, riittäisikö potilaalla puhtia pistää toinenkin puoli kuntoon. Ja riittihän sitä, eihän nyt laiska ja ehkä aavistuksen hammaslääkärikammoinen ihminen useampaa kertaa lääkärissä käy, jos vaihtoehtoja on. Homma tehtiin kaikessa rauhassa ja hoitaja päivitti jatkuvasti koneelle tietoja arvioidusta kestosta; näin tiedetään, milloin seuraavalle potilaalle voi lähettää tekstiviestin. Paikkailujen jälkeen lääkäri vaihtui suuhygienistiin, joka putsasi hammaskivet sun muut.
Koko hommaan meni noin kaksi tuntia ja laskun loppusummaksi tuli n. 150 €, mistä saa vielä Kelalta haettua 17 € takaisin. Ei paha. Henkilökunta oli ystävällistä, eikä kellään vaikuttanut olevan kiire ja hätä.
Tänään bongasin sitten Pravdan sivuilta juttua aiheesta: http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Halpafirma+alkoi+hoitaa+hampaita/1135261126474/?cmp=tm_etu_luetuimmat_uutiset. Jutun sävy oli hieman asenteellinen, paikasta sai kuvan kylmänä liukuhihnapoliklinikkana.
Kävin tavoistani poiketen pistämässä kommenttina omat kokemukseni. Jos vertailua perushammashoidon laadusta tehdään YTHS:n ja kunnallisen kanssa, esimerkiksi nitinät "hoitosuhteen pysyvyydestä" sun muusta voi jättää ihan omaan arvoonsa. Ei siellä juuri toivoa ole päästä samalla lääkärille (hah!), saati sitten saada sitä hoitoa silloin kun haluaa, mikä kuitenkin kai tässä suurimmalle osalle on se kynnyskysymys. Ja jääväthän röntgenkuvat ja tiedot hoitotoimenpiteistä tuollakin kantaan, joten jos sinne uudestaan menen, kuva legoistani on nopeasti saatavissa lääkärin näytölle. Mitä väliä sillä on, vaikka ei olisikaan juuri sama lääkäri; vaikka olisi, tuskin hän nyt kerran vuodessa tapaamaansa potilaan puremakaluston tilaa muutenkaan muistaisi... Yksityisistä en sitten tiedä, siellä varmasti tuo potilassuhde pienillä asemilla toki voi hyvinkin olla toista luokkaa. Hintojen perusteella tätä paikkaa ei kuitenkaan voi niihin varsinaisesti verrata.
Pitkä virsi, mutta joka tapauksessa lämpimät suositukset siis Megaklinikalle. Käykäähän testaamassa, jos pitäisi tarkistuttaa tai puhdistuttaa hampaat ja vaihtoehtona on kunnallisen jonoon asettuminen. Homma hoituu vaikka viikonloppuna shoppailujen lomassa.
Wirallinen avajaispuhe
Blogin avaaminen on osa elämänhallinnan alkeiskurssia. Harvinaisen - yleensähän moiseen turhuuteen ei muka ole aikaa - itsereflektiotuokion seurauksena tajusin, että yksi suuri ongelmani on liiallinen konditionaalin käyttäminen. Niin sekalaisten velvotteiden hoitamisessa (vrt. pitäisi siivota kylppäri / kellarikomero / mikä tahansa tai varata aika johonkin ikävään) kuin myös näennäisen mukavien asioiden suhteen (vrt. olisi kiva joskus käydä tuossakin uudessa kahvilassa / ravintolassa / baarissa / kaupassa / aloittaa uusi harrastus / kutsua kavereita kylään). Ilmeisesti käytän suorittamiskiintiöni täyteen töissä, koska siellä kyllä saan asioita aikaiseksi ihan riittävästi. Muuten olenkin sitten lähempänä sitä pahamaineista paskanpuhujaa toteuttajan sijasta; ideoita on paljon ja sekalaista sorttia, mutta jos kyse ei ole jostain, joka on impulsiivisuuden puuskassa välittömästi toteutettavissa, asiat jäävät liian usein toteuttamatta. Eikä siinäkään mitään, ellei olisi niin ikävästi, että suunniteltu tai lupailtu asia kuitenkin jää kummittelemaan jonnekin mielen perukoille.
Ensimmäinen askel hätäisesti laaditussa sotasuunnitelmassa on näiden konditionaalin tasolle jääneiden asioiden dokumentointi. Koska hankkimani sievän pienen muistikirjan sivut ovat edelleen tyhjiä ja koska kuitenkin onnistuisin vain jossain vaiheessa hukkaamaan sen, käyttöön on syytä ottaa järeämmät aseet eli tämä blogi. Tänne on siis tarkoitus muistiin ja aikakirjoihin merkitä vinkkejä mielestäni mielenkiintoisista asioista, paikoista, sivustoista sun muusta mukavasta. Samoin aion dokumentoida sen, miten olen sekalaisia suunnitelmiani toteuttanut. Itse itseäni persuksiin potkien.
Toinen perustelu nykymaailman kelkkaan hyppäämiselle on ajanhallinnan ja muistin harha. Sen jälkeen kun lopetin päiväkirjan pitämisen (jotain elämänhallinnastani kertonee sekin, että olen hukannut mainitut nöyryyttävät dokumentit) ja varsinkin muututtuani täysin passiiviseksi keskustelupalstojen lukijaksi osallistumisen sijaan, en ole pitänyt missään muodossa kirjaa tekemisistäni. Olen huono pitämään edes työkalenterin ajan tasalla, vapaa-ajan menoista puhumattakaan. Minkä seurauksena - säälittävää kyllä - ainoat merkinnät niistä löytyvät facebookin status-päivityksistä. Ja onhan se nyt hemmetin noloa perustaa käsityksensä omasta henkilöhistoriastaan naamakirjan one linereihin. Krääh.
Blogi on ainakin avattu samana viikonloppuna, kun olen tehnyt muutakin konkreettista Uuden Paremman Elämän eteen. Proosallinen merkkipaalu on hammaslääkärikäynti, mistä enemmän paremmalla ajalla. Nyt tarvitsen kauneusuneni, jotta pääsen valmistautumaan viikonlopun varsinaiseen merkkipäivään; tälle päivämäärälle kaksi vuotta sitten ajoittui lyhyt mutta juridisesti merkittävä maistraattikeikka.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Ensimmäinen askel hätäisesti laaditussa sotasuunnitelmassa on näiden konditionaalin tasolle jääneiden asioiden dokumentointi. Koska hankkimani sievän pienen muistikirjan sivut ovat edelleen tyhjiä ja koska kuitenkin onnistuisin vain jossain vaiheessa hukkaamaan sen, käyttöön on syytä ottaa järeämmät aseet eli tämä blogi. Tänne on siis tarkoitus muistiin ja aikakirjoihin merkitä vinkkejä mielestäni mielenkiintoisista asioista, paikoista, sivustoista sun muusta mukavasta. Samoin aion dokumentoida sen, miten olen sekalaisia suunnitelmiani toteuttanut. Itse itseäni persuksiin potkien.
Toinen perustelu nykymaailman kelkkaan hyppäämiselle on ajanhallinnan ja muistin harha. Sen jälkeen kun lopetin päiväkirjan pitämisen (jotain elämänhallinnastani kertonee sekin, että olen hukannut mainitut nöyryyttävät dokumentit) ja varsinkin muututtuani täysin passiiviseksi keskustelupalstojen lukijaksi osallistumisen sijaan, en ole pitänyt missään muodossa kirjaa tekemisistäni. Olen huono pitämään edes työkalenterin ajan tasalla, vapaa-ajan menoista puhumattakaan. Minkä seurauksena - säälittävää kyllä - ainoat merkinnät niistä löytyvät facebookin status-päivityksistä. Ja onhan se nyt hemmetin noloa perustaa käsityksensä omasta henkilöhistoriastaan naamakirjan one linereihin. Krääh.
Blogi on ainakin avattu samana viikonloppuna, kun olen tehnyt muutakin konkreettista Uuden Paremman Elämän eteen. Proosallinen merkkipaalu on hammaslääkärikäynti, mistä enemmän paremmalla ajalla. Nyt tarvitsen kauneusuneni, jotta pääsen valmistautumaan viikonlopun varsinaiseen merkkipäivään; tälle päivämäärälle kaksi vuotta sitten ajoittui lyhyt mutta juridisesti merkittävä maistraattikeikka.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)