Liikuntaviikko nro 21

...ja realiteettien vastaisku. Ajatuksena oli, että tässäkin toteutuisi työpaikoilta tuttu "sitä saa mitä seurataan" -periaate eli että liikuntaharrasteiden kirjaaminen muistiin automaattisesti lisäisi niiden monipuolisuutta ja määrää. Ilmeisesti sisälläni asuu sittenkin hyvin pieni kapinahenki suorituskeskeisyyttäni vastaan,  koska ainakin ensimmäisellä nimenomaisen seurannan viikolla treenipäiväkirjan sivuille tallentui lähes pelkästään pyöräilyä, yhteensä reilut 130 km. Ja siitä suurin osa oli työmatkapyöräilyä eli hyötyliikuntaa. Lisäksi yksi kauppareissu ja lauantaina kaupunkiin, mistä kyläilemään Pasilaan ja edelleen viisuvalvojaisten päätteeksi himaan eli ei varsinaista himotreeniä niissäkään. Välineenä toimi (öljyämistä kaipaava) Nishiki 401 ja Rossano sai viettää aikaa vain pyöräkoukun jatkeena.

Pyöräilyn lisäksi lönkötin vain yhden lyhyen juoksulenkin (4,81 km / 29:40 min), minkä lisäksi (nooh, tämän sentään voi laskea seurannan voimaannuttavan vaikutuksen piikkiin) venyttelin neljänä päivänä 10 - 20 minuuttia kerta ja yhtenä päivänä keppijumppailin vartin. Mutta kertaakaan en päässyt salille enkä jumppaan; viikolla ei jaksanut, viikonloppuna ei ehtinyt.

Ehkä lihaskuntotreenin puutetta tai väärän pyöräilytekniikan syytä, mutta polvet vähän oikuttelevat. Ei mitään varsinaista kipua, mutta vähän omituiselta tuntuu välillä. Seuraillaan...

Liikuntaviikko nro 20

Mä olen käytännössä aina terveenä ollessani liikkunut säännöllisesti, mutta en mitenkään suunnitelmallisesti ja kehitystäni (tai sen puutetta) seuraillen sen jälkeen, kun joskus muinoin teini-iässä lopetin joukkueurheilun. Sen jälkeen ainoa säntillisempi yritykseni jotain päämäärää kohti ajoittui parin vuoden taakse, jolloin juoksukoulukärpäsen puraisemana tähtäsin Tukholman puolikkaalle. Se into tyssähti lopulta siihen, että hajoitin futiksessa kantapääni muutama viikko ennen määräpäivää sillä seurauksella, että jo pelkkä kävely oli pitkään tuskaista.

Yleinen trendi harrasteissani on seurannut vuodenaikoja; syksyn ja talven tullen enemmän sisäliikuntaa eli käytännössä Elixian jumppia, keväällä kaivan lenkkarit ja fillarit (kyllä, tätä nykyä monikko...) esiin. Ulkoliikunnassa alku on aina kankeaa; askel ei kulje, polvi kipeytyy, kurkku kipeytyy, ilmassa on liikaa katupölyä tai siitepölyä, välineissä on vikaa, valivali...

Viime vuonna pyöräily oli pop lenkkeilyn ja sisäliikunnan kustannuksella touko-kesäkuusta aina marraskuun loppuun saakka, minkä kyllä huomasi Power-tunnilla piiiitkän tauon jälkeen. Tänä vuonna toivoisinkin liikkuvani hieman monipuolisemmin, mikä oletettavasti toteutuu parhaiten, jos pistän harrasteeni luupin alle. Vuosi on toki jo melko pitkällä ja sykemittarikin sopivasti hajosi, joten lähden liikkeelle mutu-tuntumasta ja suuripiirteisyydestä. Unohtakaa heiaheiat ja mitä näitä nyt oli (juoksija-lehden sovellusta käytin juoksukoulussa, mutta taitaa olla maksullinen), nyt mennään manuaaliseurannalla:

Ma-ke ja pe: työmatkapyöräilyä n. 10 km ja n. puoli tuntia / suunta.
To: Power*, pyörällä salille ja takaisin n. 4 km/suunta. Lämmittely 3,5 kg/pääty, askelkyykyt ja kyykyt 7,5 kg/pääty (vasempaan polveen sattui vähän), rintalihakset 5 kg/pääty, selkä 6 kg/pääty, olkapäät + ojentajat + hauikset kaikki 3,5 kg / pääty
La: Pilates, pyörällä salille ja takaisin n. 4 km/suunta.
Su: Lenkki 6,15 km (Runkeeperin mukaan), n. 39.45 min (sisältäen yhden lähes pakollisen koiranpennunrapsutustauon, otus rynni suoraan jalkoihin). Eka kerta kun EI tehnyt kipeää missään...

* näemmä mitä mainioin tunti aloittaa tilastointi, jos haluaa kirjata nousujohteista kehitystä, en varmaan koskaan ole tehnyt noin pienillä painoilla kyykkyjä ja selkälihaksia... Toivottavasti polvikipu oli vain satunnainen vieras eikä merkki perinteisen kipukohdan paluusta.

Työmatkapyöräily on ollut agendalla toukokuun alusta, lenkki taas taisi olla ensimmäinen tässä kuussa. Pilateksessa olen käynyt melkein joka lauantai, powerissa about kerran viikossa. Salilla en ole alkuvuonna paljoa muuta tehnyt kuin heilutellut keppiä ja lukenut lehteä kuntopyörää polkien. Shame on me.

Suvisena sunnuntaina Sipoonkorvessa

Suomi jatkoi (tosin sisukkaasti loppuun saakka taistellen) tappiolinjalla pronssimatsissa, me kävimme korvessa. Tarkemmin sanottuna Sipoonkorvessa. Tarkoitus oli käydä kävelemässä läpi miehelle ennalta tuttu muutaman kilometrin reitti, joka lähtee Sotungista (?), mutta mutkaisen maalaistien varrelta ei löytynytkään parkkipaikkoja. Urbaanin eli kartattoman ja ennalta huonosti valmistautuneen retkeilijän apuväline, google, ohjasi meidät ajamaan pitkän kierroksen alueen pohjoisosaan, josta sitten löytyi sekä parkkis että merkitty metsäpolku. Polku oli kovin lyhyt ja melko mutainen, mutta urhea nelijalkainen matkanjohtaamme pinkoi sitä sen verran kiitettävää tahtia, ettei ainakaan päässyt vilu tulemaan.

Viime tapaninpäivän myrskyn jäljet näkyivät selvästi:

Puskapolku ei ollut kovin kummoinen; maasto oli aika tasaista ja osin mutainen polku ahkeraan tallattu. Grillauspaikka oli keskellä metsää ja muksut tasapainoilivat siellä kaatuneella puunrungolla, me jatkoimme suoraan matkaa (ei eväitä mukana, nyyh!). Arviolta puolet reitistä kulki sitten pellon tai tien laitaa ja aurinko lämmitti kesäisen tuntuisesti.

Letkaa vetänyt koira hyppäsi varsin kiitollisen oloisena takaisin autoon, vaikka noin lähtökohtaisesti suhtautuukin koko autoilutouhuun varauksella:

...ja sippasi heti himassa nojatuolin nurkkaan; emännän kahvitankkaukseen käyttämä teemamuki on kuvausrekvisiittaa:

Kissa sen sijaan ei tarvitse turhaa pinkoilua osatakseen ottaa lungisti:

Ehkä pitäisi ottaa siitä oppia...

Luokaton lauantai

Kun ei irtoa, niin ei kannata väkisin vetää. Tänään olisi ollut kaupungilla kaikenlaista kivaksi luokiteltavaa, kuten Ravintolapäivä ja Käpylän kyläjuhlat. Sääkin on ollut oikein mainio, mutta mä olen poistunut kotoa vain pilates-tuntia* varten. Nukuin myöhään, mutta väsyttää silti (tai siksi?). Osasyy voi olla myös laiskassa ruokapolitiikassa - lähinnä leipää ja smoothieta, en ole jaksanut väsätä vielä mitään kunnollista.

Päivällä väijyin puolella silmällä, kuinka Suomi otti Venäjältä kunnolla nekkuun MM-välierissä. Siivoilin vaatehuonetta ja siirtelin kasveja viherhuoneeseen, en kuitenkaan jaksanut viedä vaatteita kierrätykseen enkä lisätä multaa kasveille. Kinastelin puoliskon kanssa asioista, jotka eivät minulle varsinaisesti kuulu ja joihin en voi vaikuttaa. Tämä avuttomuus taas on melko ahdistavaa; vierestä ei ole kiva katsella, kuinka toinen pyörii kehää ja hakkaa päätään aina vaan samaan seinään. Homma tuntuu niin turhalta ja turhauttavalta, varsinkin kun asian suhteuttaa esimerkiksi samalle viikolle osuneeseen menetykseen, jota ystävä nyt joutuu käsittelemään.

Helatorstain pakkopyhä tuli tarpeeseen. Nukuin käsittämättömät n. 13 tuntia ja heräsin puoli kahdelta iltapäivällä. En ole varma tarkoista lukemista, mutta henkilökohtainen enkka taatusti. Toivottavasti tämä on jotain ohimenevää kevätväsymystä tms...
 

* Lauantaipäivän vakio, toivottavasti säilyy kesälukkarissakin  <3 

Surkeiden (sisustus-)sattumusten sarjasta

Aikaansaamattomuuteni pienissä kodinhuoltoon liittyvissä toimenpiteissä on kohtuullisen kokonaisvaltaista. Vaikka olen muuten  vain täydelliset tehosuoritukset kelpuuttava ihmishirviö ...melko touhukas suorittaja, mieleni pimeällä puolella asuu nainen, joka ihmettelee kuukausikaupalla likaisia ikkunoita ja voivottelee kissan kynsimää sohvaansa vuodesta toiseen. Tässä muutamia esimerkkejä projektista "Koti - päättymätön tarina"  (ilman kuvia, koska ne vain kaunistaisivat totuutta):

• Eteisen seinät tuli roiskaistua melko räväkän keltaisella maalilla, eikä maalauksen lopputuloksesta tullut tasainen, vaan vähän laikukas - en ole varma oliko vika maalissa vai sen määrässä. Nooh, tästä on pian neljä vuotta, mutta eipä ole tullut vedettyä korjaussettiä päälle.
• Eteisestä puuttuu myös teline tms. kuraisille kengille. On muuten puuttunut koko sen ajan kun täällä ollaan asuttu. Mikä tahtoo sanoa, että juuri tuli täyteen neljä vuotta. Tämän vuoden keväällä sentään bongasin toteuttamiskelpoisen idean (osuvasti otsikoitu "maailman helpoin kenkäteline" - puukkoa vaan ja syvemmälle selkään), mutta laiskaa rautakauppasilmäilyä pidemmälle se ei ole edennyt.
• Makkarin yksi seinä tapetoitiin aikoinaan "suuri sisustuskesä 2008" toteutushuumassa hätäisesti ja - kuten arvata saattaa - vähemmän onnistuneesti. Tumma Laura Ashleyn tapetti olisi todennäköisesti hyötynyt sekä tarkemmasta mittailusta (esmes joku kunnon pöytä tai teline, jonka päällä leikata tapettia olisi ollut kiva bonari...) että saumakohtien maalaamisesta ennen tapetointia. Lisää tunaripisteitä siitä, että pohjalla oli jo yksi tyritty seinä olkkarissa. Olkkarissa tapetti näytti niin hirveältä (vinkki: älä vaadi miestä ryhtymään projektiin melko lähellä futiksen EM-finaalin alkua), että se revittiin muistaakseni muutaman päivän ihmettelyn jälkeen alas, mutta makkarin tyräystä ihasteltiin tähän kevääseen saakka. Yhtenä päivänä töistä tullessani ovella odotti vieno liisterin tuoksahdus, kun mies oli ryhtynyt tuumasta toimeen. Turha kai edes todeta, että itse repimisprojekti suoritettiin useammassa erässä ja että seinä on sen jäljiltä edelleen valkoinen ja listat irrallaan. Sen verran olen asiassa edennyt, että tilasin Finnish Design Shopista sisustustarran, mutta se on vielä matkalla, eikä myöskään tarjoa suoraa vastausta siihen, pitäisikö seinä maalata ja jos, millä värillä (muut makkarin seinät ovat melko kirkkaan punaiset).
• Futon Bed Shopista (joka sittemmin kai meni konkkaan...) hankitusta sängystä meni aika uutena elikkäs ehkä viisi vuotta sitten poikki yksi lauta pohjasäleiköstä. On jalkopäässä ja vain pala puuttuu, joten siellähän on ja pysyy risana. Mistä tuli mieleen, että mikähän futoneiden suositeltu käyttöikä mahtaa olla, pitäisikö pistää vaihtoon... 
• Kämpässä riittää ikkunapinta-alaa länteen ja etelään. Yksi iso ikkuna työhuoneesta ja toinen olkkarista (plus ovi) ovat vieläpä lasitetun viherhuoneeseen a.k.a. köyhän miehen saunaan, mistä seuraa se, että lämpöä piisaa myös asunnon puolella. Asiaa voisi jossain määrin auttaa  kaihtimilla tai kunnon verhoilla, mutta toteutus ontuu. Miehen mielestä peruskaihtimissa on liikaa toimistomeininkiä (no älä!), enkä mä ole saanut aikaiseksi pyytää tarjouksia puisista kaihtimista. Eikä ole verhoissakaan kehumista, mutta uudistuspuhti on hyytynyt siihen, että valmisverhojen pituus on vähän väärä ja kangaskaupoilla asiointi taas vaatisi kaikenlaista mittailua. 
• Keittiön pöytä hankittiin Antiikkihallista melko spontaanisti, eikä siinä yhteydessä tullut sitten huomattua sitä, että pöytä on muutaman sentin nykystandardeja korkeampi. Eli vanhat klaffituolit (ja suurin osa kaupoilla tarjolla olevista) ovat kovin matalat, eivätkä ne ulkomuotonsakaan puolesta mitenkään sovi pöydän seuraan. Käytössä silti edelleen, eikä niihin ole myöskään hankittu esim. tyynyjä tuomaan kaivattuja lisäsenttejä. 
• Se kissan tuunaama Innovationin sohva näyttää jo melko rujolta, eikä siihen saa ilmeisesti vaihtopäällistä (mies laittoi viestiä maahantuojalle tms. eikä koskaan saanut vastausta). Päällä on pidetty sekalaisia huopia, mutta ne eivät yllä käsinojalle ja kissa saa myös niistä kynnet helposti läpi. Eilisissä Tyylivarkaissa sohva oli päällystetty räsymatoilla, mistä muistin taas, että itsekin olin joskus tuumaillut tämän tyyppistä (eli aika mummolahenkistä) ratkaisua. Sitten vaan pitäisi keksiä, mistä löytäisi sopivan maton, joka sekä näyttäisi että tuntuisi kivalta. 
• Kissasta tulikin sitten mieleen, että sen kiipeily-/raapimapuu näyttää ihan kamalalta. Ruma kyseinen plyysi-hirviö oli toki jo uutenakin (eli, ööh, kolme ja puoli vuotta sitten), mutta spontaani kissahankinta vaati spontaaneja hankintoja, joiden kanssa onkin sitten eletty pidempi tovi. Itse olisi kiva saada tehtyä, kun kaupan olevat versiot ovat yleensä ihan hirveitä tai vähintäänkin hirveän hintaisia (TJEU: Catmax) ja tilaa vaativia. 

Huokaus. Kodin kauneusvirheitähän nuo pääosin ovat, eivätkä siis mitenkään dramaattisia, mutta on se nyt perhana, kun ei niiltä myöskään osaa silmiään sulkea. Lupaan ainakin nipistää itseäni joka kerta kun valitan tulevan kesän aikana hillittömästä kuumuudesta...