Liikuntaviikot 22 ja 23

Viikko 22

• pyörällä työmatkat ja yksi salikäynti, 113 km
• torstaina Power: lämmittely 4,5 kg/pääty, askelkyykky 7,5 kg/pääty, penkkipunnerrus 6 kg/pääty, selkä 7,5 kg/pääty, olkapäät 3,5 kg/pääty, ojentajat 4,5 kg/pääty, hauis 3,5 kg/pääty, kyykky 8,5 kg/pääty, vatsat
• lauantaina pilates

Viikko 23

• pyörällä työmatkat ja yksi salikäynti, 100 km
• torstaina Power: lämmittely 5 kg/pääty, askelkyykky 8,5 kg/pääty, penkkipunnerrus 6 kg/pääty, selkä 7,5 kg/pääty, olkapäät 3,5 kg/pääty, ojentajat 4,5 kg/pääty, hauis 3,5 kg/pääty, kyykky 9,5 kg/pääty, vatsat
• lauantaina lenkki 5,01 km, 28:57.80 min, 5:47 min/km, keskisyke 162

Näköjään lihaskunto pysyy about ennallaan, vaikkei jumpilla kävisi paljoa kääntymässä. En tosiaan ole "kehittynyt" näillä max. kerta viikossa treeneillä näin paljon (vrt. tilastoinnin lähtötilanne), vaan kyse on lähinnä siitä, että olen varovasti lähestynyt ns. normaalisuoritusta. Jalkalihaksia en uskalla paljon tuota enempää kiusata, kun pelkään polveni puolesta - niissä kuitenkin "hyvinä aikoina" olen nostanut niskaan niin paljon kuin saan käsilihaksilla nostettua (mikä ei superpaljoa ole, taisi enkat olla 13,5 kg/pääty plus tanko, joka painaa muistaakseni kilon). Selkälihasliikkeissä (maastaveto ja kulmasoutu) en pystynyt juuri tuota 7,5 kg/pääty enempää vetämään silloinkaan, kun kävin melko säännöllisesti sen 2 krt/viikossa lihaskuntojumpassa ja lisäksi salilla; ranteissa ei ole pitoa eikä voimaa, vaan sen 4 - 5 minuutin biisin mittainen kappaleen loppupuolisko on aina yhtä tuskaa. Olkapäät on tässä sarjassa tosi rankka, muut yläkropan vedot varmaan keskitasoa.

Lenkin tarkan tilastoinnin (ja nopeudessa kirimisen) taustalla on uusi leluni, eilen ostettu Garmin Forerunner 210. Vanha perus-Suuntoni sanoi sopimuksensa irti about kuukausi sitten, mistä lähtien olen arponut uuden reissukumppanin valintaa. Miehellä on Garminin vanhempi malli, mihin on ollut ilmeisen tyytyväinen, mutta mun silmiini se on vaikuttanut isolta möhköltä, jota pitää jatkuvasti latailla. Nyt huomasin, että kehitys on kehittyyt ja parissa tuoreessa mallissa (tuon 210:n lisäksi 110) on jo vähän sirommat ulkomitat. Naisten ja miesten malleissa (en kyllä huomannut muuta eroa kuin värin, hmmm...) myytävä 110 olisi ollut edukkaampi, mutta 210:ssä oli enemmän toimintoja (en nyt heti muista mitä, mutta jotain todella olennaista epäilemättä, heh...), neutraali musta väri ja ehdottomana bonuksena tekstiilisykevyö (möhköversion tavallinen vyö vaikuttaa panssarilta, joka ei pysy kapean rintakehäni ympärillä hyvin paikallaan). Hinta Verkkokauppa.comissa oli 189, 90 €.  

Laitteen paras toiminto on reaaliaikainen ja ilmeisesti varsin tarkka GPS, mutta nähtäväksi jää, kuinka paljon se syö akkua. Tämä laite kuin Suunnon ja Polarin mittareista poiketen toimii litium-akulla, jota pitää sitten muistaa ladata. Raportoin myöhemmin siitä, kuinka hyvin puhtia riittää ja pitävätkö lupaukset paikkansa. Samoin tuo tekstiilivyö on mulle uusi tuttavuus, sen pitäisi olla tavallista vyötä mukavampi (joo, pitää paikkansa), mutta se on kai tarkempi puhtauden suhteen eli saattaa hukata sykkeen, jos sensorit ovat möhnässä. Käyttö vaikuttaa ainakin kohtuu helpolta eli onnistuu pikakäyttöoppaan avulla ja pienen säätämisen jälkeen sain myös tiedot siirrettyä usb:llä Garmin Connect -ohjelmaan, mikä sitten mahdollistaisi tarkemmat hifistelyt ja treenisuunnitelmat. Reitin lisäksi näkyviin saa mm. korkeuserot ja GPS on tosiaan iPhonen GPS:ää parempi, vaikkakin hakee alussa satelliitteja jonkun tovin. Saa nähdä jaksanko sen kanssa säätää esim. työmatkoilla, mutta juoksulenkeille oikein toimivalta kirittäjältä vaikuttaa.

To be continued... (jos polvi ja mieli antavat myöten)

Kesäkeittiön kuumin kokoonpano

Nooh, ehkä pientä liiottelua otsikossa, mutta teki mieli nostaa peukkua näille seitsemälle suosikilleni.

1. Clipperin teet kuuluvat kuivakaapin vakiokalustoon sekä kotona että toimistolla, kuvassa Ginger & Apple. Syksyllä koukutuin merkin lakritsiteehen ja koin epätoivon hetkiä, kun kyseinen maku oli useita viikkoja kaikkialta loppu. Muilta merkeiltä en ole löytänyt mitään täysin vastaavaa; clipperin versiossa on pelkkää lakritsinjuurta ja maku ihanan makea. Bonuksena merkin tuotteissa nätit pakkaukset. 
2. Alpron suklaan ja vaniljan makuiset soijamaidot (huom. ne versiot, joissa on tavallista vähemmän sokeria) ovat pitkään kuuluneet herkuttelusuosikkeihini, mutta ne ovat todella makeita (myös sinä vähemmän makeana versiona), mikä ei aina ole pelkästään hyvä asia. Maustamaton soijamaito maistuu mun makuuni vähän tunkkaiselta ja kauramaidosta en ole vielä löytänyt tetrakokoista suosikkia, joka olisi kätevä napata esim. treenikassiin mukaan (litran pakkauksista suosikkini on Rainbow). Hasselpähkinään suhtaudun yleensä pienellä varauksella, en esim. pidä hasselpähkinäsuklaasta, mutta tämä on yllättävän hyvää. Keväällä kaupan hyllyihin on ilmestynyt Alprolta myös mantelimaitoa, jota en vielä ole ehtinyt testata.
3. Hartwallin Jaffan keväinen mainoskamppis on saanut mut himoitsemaan lapsuuden suosikkiani, punaista jaffaa. Valitettavasti Hartwallin kohdalla nostalgiatrippi on jäänyt vain Erik Bruunin mainoskuviin, hyllyistä ei löydy aitoa ja oikeaa, vaan jotain epämääräisen väristä stevia-versiota, johon en ole uskaltanut kajota. Pirkan versio oli aika hyvää, mutta liian makeaa. Parhaaksi olen todennut Laitilan Messinan. 
4. Urtekram maapahkinatahnaan koukutuin jo aikaa sitten. Mulla oli lapsuudesta jäänyt kuvitelma, jonka mukaan maapähkinävoi linkittyi ällömakeaan Nutellaan (jossa on itse asiassa suklaan lisäksi hasselpähkinää, eikä maapähkinää - tässäpä taitaa olla toinen syy hasselpähkinärajoitteisuuteni)  eli itse en olisi purkkiin alun perin tarttunut. Mies kuitenkin oli ostanut tahnaa afrikkalaishenkisiin kokkailuihin ja päädyin maistamaan. Hieman suolainen, reippaan rasvainen maku, mmmmmmmm.... Eli nykyään vedän sitä tyytyväisenä suoraan purkista...
5. St Dalfourin hillon kylkeen olisi itse asiassa pitänyt kuvata yksi kevään leipäsuosikeista eli ruispaahtis. Paahtoleipä + Oivariini + marjaisa / hedelmäinen hillo = rakkautta. Mies jopa innostui hillomestariksi ja duunasi purkkikaupalla sitruunainkiväärihilloa. Tuli tosi tiukkaa tavaraa, nam. 
6.  Mä en ole teinivuosien Pringles-huuman jälkeen lämmennyt sipseihin. Ennen kuin löysin Linkosuon ruissipsit, erityisesti Sour Cream -versiona. Voin vedellä suoraan pussista ja melkein koko pussin kerrallaan (kas kumma kun vähän tuli jano). Eikä tule huono olo, kun rasvan määrä on maltillinen ja kuitujakin piisaa! Ei nyt ehkä sipsinarkeille toimi kuin hätätilakorvikkeena, jos siis hakee sitä rasvan ja suolan superkomboa. 
7. Ja kun jano tulee, sitä voi hyvällä mielellä lääkitä Belvoirin tuotteilla. Tuo Raspberry & Rose Cordial maistuu aivan ihanalta vissyn kanssa, eikä sisällä mitään keinotekoista. Kepittää kaupan vadelmalimut mennen tullen. Joulun tienoilla litkin saman merkin talviversiota glögin sijasta pullokaupalla ja kaikki muutkin testaamani maut ovat olleet hyviä. Ja ah kuinka nätit pullot!

Kuvakavalkadin ulkopuolelta kunniamainintana vielä Valion lohkeava sitruunajogurtti. Sitruunajogurtteja ei markkinoilla juuri ole, joten nappasin heti ostoskoriin, kun maitohyllyn perukoilta tämän uutuuden bongasin. Sopivan rasvainen, hyvä lohkeava rakenne ja sopivasti myös makeutta. Myös saman sarjan mustikka toimii, raparperi (?) ja maustamaton on vielä testaamatta.

Hmmmm. Taas on nälkä, kumma juttu.