Vastoinkäymisiä reissusuunnittelussa, osa 2

Aiemmin kerroin siitä, miten saada reissusuunnittelusta mahanpuruja. En nyt sitten tiedä, pitäisikö seuraavia asioita pitää jo selkeinä ennusmerkkeinä siitä, että perse kannattaisi pitää  via Baltican sijaan tiukasti kotoisassa Helsingissä, mutta:

• Kun olin jo ehtinyt varata Pärnusta huoneen about ainoasta ei ihan järkyttävän hintaisesta / yksiselitteisen järkyttävästä hotellista, luin hotellista kirjoitettuja kommentteja vähän pidemmälle: ilmastointi puuttuu ja naapuruston lokit / yökerho pitävät huolta siitä, että avonaisella ikkunalla saa nauttia merellisestä kaupunkitunnelmasta...
• Tallinnan kadut tulvivat ja reippaasti.
• Puolison passi on jossain äärimmäisen hyvässä jemmassa eli suomeksi sanottuna hukassa. Viimeksi se on ollut käytössä viime syksynä ja jostain syystä tuli mieleen pyytää tarkistamaan asia jo näin hyvissä ajoin eikä lähtöaamuna, näemmä kannatti. Puolisolla ei ole muistikuvia sijainnista, eikä matkustusasiakirjaa kohtuullisen sinnikkäästä etsinnästä huolimatta tunnu löytyvän. Kun reissu nyt joka tapauksessa olisi tällainen pikainen kyhäelmä, eikä mikään hartaasti odotettu spessumatka, niin ei ole IMO järkeä lähteä minkään Express-passin kanssa säätämään.

Lauttayhteydet sun muut ovat vielä varaamatta ja armonaikaa ensimmäisten hotellivarausten ilmaiseen perumiseen on alkavan vuorokauden iltaan saakka, joten huomenna ehkä postailen otsikollla Supersiivoussunnuntai... Kämppä kun on keväisestä organisointiurakastani huolimatta varsin sekasortoisessa tilassa. Sorttasin sitä paitsi silloin nimenomaan omia kamojani kuriin ja järjestykseen, mistä johtuen mulla on havaintoja vain oman passini koordinaateista sekä tukusta markkeerattuja laatikoita, joissa puolison passi ei ole.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, yritän sopia pikatreffit nukkumatin kanssa.

Rumankaunista kaupunkimaisemaa Kalasatamassa

Torstaina Helsingissä ukkosti hyvän tovin, mutta iltapäivällä kaupunkipartio uskaltautui salikeikan jälkeen ulkoilmaan, tosin vähemmän reipashenkisesti autokyydin turvin. Yritimme ensin haeskella avointa kahvilaa Suvilahdesta (Ravintola Lämpö oli jo kiinni), sen jälkeen Kalasataman konttiaukiolta. Tältäkään osin onni ei ollut myötä, vaan Ihana Kahvila oli tulkinnut säätilanteen kielteisemmin kuin me eli säävaraus piti. Tulipa kuitenkin käpöteltyä Kalasataman rantareittiä ja todistettua rumankaunista kaupunkimaisemaa lämpimässä kesäsäässä, seuraavassa muutama pokkariräpsy matkan varrelta.

Graffitiseinien ja muulle ilmaisulle varattujen seinien antia:

  Tässä vaiheessa näytti vielä lupaavalta kahvituksen suhteen...

...mutta pettymysten pettymys, kun totuus eli suljettu kontti paljastui rannasta:

Paremmalla säällä varmasti mainio paikka kahvikupposen nauttimiseen, voi vaikka kaukokannustaa Mustasaaressa lenkkeileviä ihmisiä tai tiirailla veneitä.

Sivussa toki avautuu myös esteettömät näkymät helsinkiläisen arkkitehtuurin helmeen, Merihakaan. Ja kaikenlaista pientä pintaremppaa vaativaa kunnostusproggista näytti myös olevan meneillään:

Nettitutkailun perusteella Kalasataman väliaika näyttäisi tarjoavan kahvin ja pullan lisäksi kaikenlaista muuta kivaa, täytyy yrittää osua paikalle paremmalla onnella.

Huonon reissusuunnittelun ABC

Olen nyt onnistunut kuluttamaan kallisarvoisista kesälomapäivistä melkoisen ajan... reissusuunnitelmia arpoessa. Enkä ole suoriutunut siinä kovin mallikkaasti, vaan urakka (sic) on pitänyt sisällään vaihtuvia toimintasuunnitelmia, pähkäilyn aikana täyteen varattuja äkkilähtöjä, tarpeetonta riitelyä ja stressaantumista "viimeinen huone jäljellä" -bannereista varaussivustolla. Ei näin.

Kompastuskivi 1: Lemmikkitaloudessa reissaaminen on jo noin ylipäänsä haastavahko nakki. Jos ei halua reissata karvapallojen kanssa (mihin sisältyy omat merkittävät haasteensa rokotusten, madotusten ja majoituksen sun muun järjestelyissä, minkä lisäksi reissujen kohdevalikoima rajoittuu huomattavasti), niille pitää keksiä hoitopaikat. Sanomattakin lienee selvää, että maksullisia paikkoja, jotka ottaisivat hoiviinsa sekä kissoja että koiria, on pk-seudulla hyvin vähän. Sitä paitsi kaikki "lemmikkihotellit" kustantavat varsinkin lomakaudella hunajaa, eikä lemmikkien saaman hoidon tasostakaan ole nettikeskustelujen perusteella aina takeita.

Suosituimpina loma-aikoina ja pyhinä hoitoapuja ei kehtaa edes pyytää sukulaisilta ja ystäviltä, eikä oikein muulloinkaan mitään pidempää hoitokeikkaa, varsinkaan kun kissaneidin käytöstavoista ei ole mitään takeita; pakko pakata hoitokeikkaa varten ainakin korvatulppia mukaan, jos Helga-neiti aloittaa esim. yöllisen protestikonsertin. Myös kissa-allergiat rajoittavat potentiaalisten uhrien seuraneitien/-herrojen joukkoa.


Edellä mainittuihin haasteisiin liittyy kiinteänä osana se, että päädymme puolisoni kanssa lähes järjestäen riitelemään aiheesta; kenen vastuulla hoitopaikan järjestäminen on (eli yleensä minulla, koska koira on minun ja kissa yhteinen) ja onko lemmikkien pitämisessä ylipäänsä mitään tolkkua (ei mielestäni sellainen kysymys, jota on edes mahdollista pyöritellä sen jälkeen, kun lemmikit on hankittu).

Kompastuskivi 2: Kun hoitopaikka saatiin järjestymään epämääräisesti sovitulla "joskus elokuun alussa" -aikaikkunalla, samalla toki synnytettiin pakkomielle sen reissun järjestämiseen. Kun kerrankin pääsisi ja ihan kahdestaan. Ensimmäinen vastoinkäyminen liittyi siihen, että aikajänne kaventui puolison aikataulujen takia välille 2.8. - 10.8. En ollut tajunnut kysellä etukäteen, eikä puolisko ollut tajunnut kertoa. Pieni pettymys, koska se käytännössä rajasi mahdolliset lähtöpäivät aika pienelle skaalalle. 

Kompastuskivi 3: Kohdevalinta. Kun on liikkeellä viime tingassa ja tiukalla aikajänteellä, vaihtoehtoja ei olekaan rajattomasti. Vietin hyvän tovin etsien kuumeisesti lentoja Berliiniin ja kun vaihtoehdot olivat liian kalliita ja/tai tolkuttomalla aikataululla (ei, en halua viettää lyhyestä reissusta yhtä yötä Arlandassa...), laajensin hakusädettä, mutta huonolla menestyksellä. Esimerkiksi Kroatia olisi ollut molemmille mieluinen kohde, mutta lentoja naftisti ja kalliilla sopivina päivinä, pakettimatkoilla pelkkää ei-oota. Jossain vaiheessa koukutin itseni seuraamaan pakettimatkojen äkkilähtöjä Napsusta, vaikka tarjolla näyttikin olevan eniten sellaisia kohteita, joiden kiinnostavuusluokitus on omalla asteikollani pakkasella eli Bulgariaa, Turkkia ja Egyptiä. Kreikasta löytyi pari kohdetta, jotka olisivat voineet olla kivoja - erityisesti Parga. Pariin otteeseen olinkin tekemästä varausta , mutta pähkäilyn ja jossittelun aikana kohde oli varattu täyteen. Voi kyllä olla ihan hyvä juttu, että meikäläisistäkin helteistä jupiseva nirppanokka ei lähde hikoilemaan itseään hengiltä Kreikkaan elokuussa. Sivumainintana se, että ilmastointi ei Kreikan hotelleissa (ainakaan niissä, missä oli vielä tilaa) ollut mitenkään perusoletus, vaan se olisi lähes järjestäen pitänyt erikseen ostaa hotellilta. Minkä varaan en nyt ihan hirveästi uskaltaisi laskea.

Nooh, kun toimintasäde kuvatulla tavalla pieneni, ehdotin road trippiä joko ihan koti-Suomessa tai lähialueilla. Kiinnostus kotimaanmatkailuun lopahti nopeasti, kun tsekkasin majoitustarjontaa. Hirveitä lääviä tai hirveitä hintoja. Ja minussa taas ei ole naista jättäytymään pidemmäksi pätkäksi esim. telttamajoituksen varaan. Syövät vielä itikat hengiltä.

Ehdin myös tsekkailla Norwegianin lentoja (ajatuksissa oli joku kiekka lentäen Osloon ja sieltä Köpiksen kautta Tukholmaan, mistä lento takaisin Suomeen), mutta sitten tuli viime perjantain terrori-isku, joka vei tästä ideasta maun.

Road tripin suorittaminen Baltiassa taas tökkäsi ensin siihen, että lauttojen autopaikka-kansipaikkayhdistelmät vaikuttivat kovin suolaisen hintaisilta, sitten puolisoni huomautuksiin sikäläisestä autoilukulttuurista ja autovarkauksien määrästä. Totta tuo sinänsä, autovakuutuksen omavastuukin on rajan tuolla puolen nelinkertainen ja jos sitten jatkuvasti stressaa asiasta, niin leppoisa lomafiilis on kaukana. Pääsee siellä onneksi liikkumaan bussillakin, joten pidin kiinni kohdeideasta ja  siirryin selvittämään liikenneyhteyksiä ja majoituksia.

Tässä vaiheessa olen siinä pisteessä, että hotellit on varattu kahdeksi yöksi Riikasta, kahdeksi yöksi Pärnusta ja yhdeksi yöksi Tallinnasta. Liikkumiset ovat vielä järkkäämättä, mutta toivottavasti tämä plääni ei nyt siihen kaadu. Hotellivalikoima oli varsinkin Pärnussa aika huono ja hinnoissa melkoista turistikauden lisää, saa nähdä mitä tuleman pitää.

Kompastuskivi 4: Jos toisen mielestä mieluisinta olisi lähteä vaeltamaan tai reppureissata ulkomaisille festareille mukavuuksista tinkien ja toinen taas joutuu oman mukavuusalueensa rajoille jo jos hotellin sijainti ei miellytä (voitte vapaasti arvata roolituksen...), skismaa syntyy helposti sekä suunnittelussa että toteutuksessa. Julistettakoon tässä vielä varmuuden vuoksi, että olen kyllä kovinkin kiinnostunut festareista, mutta en mistään muta-teltta-palelu-suihkuttomuus -meiningistä. Mielestäni tämä olisi järjestelykysymys ja kaupunkifestareista en kieltäytyisi, mutta eipä ole tullut mainitun tyyppisiä reissuja koskaan tehtyä. Tänä kesänä jopa itse ehdotin Szigetiä, mutta aikataulu ei kapeisiin raameihin sopinut. Ääh, ei olisi pitänyt käydä katsomassa ohjelmaa, tulee paha mieli.   

Joka tapauksessa, nyt olisi itkun ja hampaidenkiristelyn jälkeen varmaan parasta varata ne loputkin reissun edellyttämät palvelut ja lopettaa stressaaminen. En siis ylipäänsä vaadi tai halua lomaltani ihmeemmin ongelmaa, mutta hellepäivät voisi käyttää paremmin kuin koneen ääressä. Hikisempi tunnelmakin tässä, eikä tarjoilu edes pelaa.

 

Helsingin helmiä, osa 1

Kun maailmalla tapahtuu jotain aivan käsittämättömän kamalaa, ajatukset kääntyvät väistämättä elämän haurauteen ja omaan itsekkyyteen: turhista asioista kitiseminen hävettää ja mieleen tulee sekalaisia asioita, jotka yleensä ohittaa itsestäänselvyytenä, osaamatta olla niistä kiitollinen. Esimerkiksi tänään koiran kanssa tuttuja lähireittejä tallustellessani tulin pohtineeksi, mistä kaikesta pidänkään kotikaupungissani. Pieniä ja suuria peukutuksen aiheita tuli heti mieleen pitkä lista, vaikka täytyy myöntää, etteivät ne saaneet mieltäni täysin puhdistumaan nillityksen kohteista. Kuten huonosta kaupunkisuunnittelusta; kenen valopään idea on rakentaa vielä 2000-luvulla uusia asuinalueita käytännössä yksityisautoilun varaan? Sama pehmeäpäinen klikki epäilemättä vastaa myös pyöräteiden ja julkisen liikenteen suunnittelusta sekä siitä, että uusilta asuinalueilta parturoidaan rakennusvaiheessa kaikki vanha kasvusto pois ja ihmetellään sitten kun a) alue näyttää suoraan tietokoneen ruudulle piirretyn havainnekuvan toisinnolta, b) tuulee ihan perskeleesti ja c) piskit pissivät uudet säntillisesti istutetut puuparat sun muut hengiltä... Ei sen puoleen, yksikään 50-luvun jälkeen Helsinkiin rakennettu asuinalue ei saa minulta varauksetonta myötämielisyyttä.

Nooh, nyt lipsahti heti sinne negatiivisuuden sivuraiteelle, vaikka tämän kirjoituksen piti olla kotikaupungin ihastelua. Eli asiaan: pienistä kauniista asioista ensimmäisen palkinnon ja sitä myöten palstatilaa saakoon...

Lauttasaari

 

Luonto. Vaikka kaikkien asuinalueiden ulkonäössä ei olekaan hurraamista, käytännössä jokainen helsinkiläinen taitaa asua paikassa, jossa joko merenranta tai metsä (tai parhaassa tapauksessa molemmat) on kävelyetäisyyden päässä. Lisäksi kaupunki on täynnä lukemattomia enemmän tai vähemmän hoidettuja puistoalueita, jonne voi kaikessa rauhassa levittää vilttinsä ja pistää piknikin pystyyn. Jopa keskeltä tiheään asuttua ja sanan kaikissa merkityksissä urbaania Kalliota löytyy idyllisiä pikku puistikoita. Mereltä katsottuna näkee taas Helsingin edustaa ihan toisesta näkövinkkelistä ja siitä on mahdollista nauttia ilman omaa venettäkin; esimerkiksi moniin saariin pääsee kesäisin julkisen liikenteen kyydillä.

Suomenlinna

Herttoniemen kartanon puisto

Sitä kieroutunutta kaupunkisuunnittelua voi toisaalta myös kiittää siitä, että kaupungista löytyy metsien ja puistojen lisäksi myös muuta vähemmän urbaania maisemaa. Seuraavat kuvat iltakävelyltä, sijainti noin 10 km keskustasta. 

 

 

Metsästä voi vielä turvallisin mielin poimia marjoja ja syksyllä sieniä. Siis jos niitä löytää ja tunnistaa. Omiin silmiini kun sattuvat lähinnä ne syömäkelvottomat metsän antimet. Ja ötökät.

Meren jäädyttyä sielläkin voi kävellä. Vähänkö siistiä. Samoin kuin ne kunnon talvet, jolloin lunta on paljon vielä siinä vaiheessa, kun päivä on pitkä ja valoa riittää.

Maaliskuun alussa Seurasaaren edessä oli vilskettä jäällä...

...ja riitti sitä lunta Viikin pelloille vielä maaliskuun loppupuolella.    

 

 

 

Prince @ Hartwall 21.7.2011

Olin viime hetkiin asti hieman epäilevä ja varautunut, niin monta kertaa Minneapoliksen pieni suuri mies on Suomen-keikkansa perunut. Etukäteen ilmoitetun aloitusajankohdan eli kello kahdeksan lähestyessä Hartwall oli paitsi kuuma, myös kovin tyhjä paikka; porukkaa valui verkkaisesti sisään helteisestä kesäillasta ja suunnilleen kasilta kentällä olisi vielä päässyt eturivin tuntumaan. Omat paikkamme piippuhyllyllä olivat yllättävän hyvät; suoraan lavan vierellä ja korkeutta sen verran maltillisesti, ettei hirvittänyt pystyssäkään.

Screeneillä pyöri kasarivideoita ja lavalla oli vielä hiljaista, joten kävin nestetankkauksella.  Alkoholitonta sokerilientä naamaan, jotta ei taju lähde ainakaan ennen keikan alkua - puolityhjillään olevan hallin lämpötilan perusteella arvioin, ettei ole pelkoa siitä, että täytyisi kesken keikan myöskään poistua vessaan. Ja oikeassa olin, kaikki taisi haihtua hikipisaroina ilmaan.

Vajaan tunnin odottelun jälkeen keikka pääsi käyntiin ja kliseisesti voinee sanoa, että lehtereillä hikoileva yleisö sai lopulta (törkyhintaisille) lipuilleen vastinetta. Artisti oli kovasti aurinkoisen oloinen ja esimerkiksi kitarasessiot olivat rentoja, mutta hämmentävän kovia vetoja; ylipäänsä kokonaisuus oli takuulla viimeistä piirtoa myöten suunniteltu ja huolella rakennettu, mutta Prince onnistui silti saamaan aikaan vaikutelman siitä, että täällä sitä vain jammaillaan lavalla ja aidosti nautitaan siitä mitä ollaan tekemässä. Siis silläkin hetkellä, kun vaara väsähtäneisyydestä on suurin eli kun puurretaan läpi sitä miljoona kertaa aiemminkin soitettua hittisikermää vain aavistuksen uuteen kuosiin sovitettuna.

Settilista ei myöskään pitänyt sisällään pelkkää yleisön laulattamista niihin wanhoihin hitteihin tukeutuen. Varsin paljon artisti veti covereita, joissa sitten kokeerattiin lainahöyhenissä osin tuttuja, osin vähän vieraampiakin kipaleita. Slovareita puolestaan oli kohtuullisen vähän, mutta ns. pakolliset käytiin kyllä läpi - Purple Rainilla laulatettiin areenaa pitkään ja hartaasti. 

Kaiken kaikkiaan keikasta jäi oikein hyvä fiilis. Se oli pitkä, kuuma ja kostea, juuri niin kuin pitääkin. Pari omaa suosikkiani jäi kuulematta ja toisaalta puhkisoitetut illan viimeiset hitaat eivät omaa simpukkaani kosketa, mutta en kyllä voi muuta kuin arvostaa ja samalla hieman pelätä tuota miestä, joka kuulostaa ja näyttää melko täsmälleen samalta kuin neljännesvuosisata sitten.

TJEU esim. Hypetystä Hesarissa.

Juhannuskoira ja muita vanhan kansan uskomuksia

Se ken juhannuksena näkee ainoan koiransa järven rannalla,  saakoon hyttysrikkaan kesän. Tai jotain vastaavaa.

Juhannus meni mökillä mässäillessä ja saunoessa, onneksi säät eivät olleet luvatun kosteat. Lemmikit nauttivat vapaudestaan, joka tosin oli kissalla rajattu valjaissa liikkumiseen ja koiralla omalla tontilla pysymiseen (naapurissa olisi ollut lajitoveri). Kissa yritti ensimmäisenä iltana livahtaa ikkunasta, kun keksi, että hyttysverkon saa siitä kätevästi irti. Ja menomatkalla se paskansi kuljetuslaatikkoonsa. Ja lähtöpäivänä pyristeli irti valjaista. Nooh, muuten käyttäytyivät oikein nätisti. Itselleni lankesi vaativa rooli kissan seuraneitinä, mikä piti lähinnä sisällään hyttysten saaliina seisoskelua. Kissan mielestä metsä on mökillä paras paikka saalistaa.

Kaksi viikkoa lomaan ja hellettä. Kämpässä lämpenee nopeasti, eikä apuvälineitä ole. Toimistollakin alkaa olla kuuman kosteaa, mutta ilmastointi vähän jeesaa. Eiköhän tämä tästä, ei sovi valittaa.