Pieniä palasia Pariisista

Kolmen vuorokauden pikapyrähdys riittää varsin kattavaan kartoitukseen keväisestä Pariisista, ainakin jos sitä tekemässä on sellainen kahden naisen tehokaksikko kuin allekirjoittanut äiteineen. Mammalla oli mukanaan askelmittari, joka kertoi, että keskiviikkoiltapäivän ja lauantain puolenpäivän välillä kulutimme Pariisin katuja 125 000 askeleen verran. Äidillä saldoa lisäsivät vielä varhaisaamun kävelyt. Metrolippuja kului (kentältä saapumisen lisäksi) vain kolmeen matkaan - kyllähän nyt kaupunkiin paremmin tutustuu maan päällä kuin sen alla. Metroon ja sieltä pois päästäkseen saa sitä paitsi kävellä edes taas ja ympäriinsä niin pitkät pätkät, että nopeammin on perillä kävellen...

Hotellihuoneemme oli ranskalaisella mittakaavalla laskettuna suorastaan valtava. Kylpyhuoneeseessa oli ammeen ja lavuaarin välillä (ooh!) varmaan puolitoista metriä ja huoneeseenkin mahtui sängyn ja ikkunan väliin työpöytä ja vaatekaappi. Ranskalaisille hotelliperinteille oltiin kuitenkin muuten uskollisia - äänieristys oli olematon. Onneksi naapurit eivät olleet meluisaa sorttia.

Sää oli ihanan keväinen, päivällä noin parikymmentä astetta. Tämä osaltaan vaikutti siihen, että me - hankien keskeltä paljasta asfalttia tallaamaan päässeinä - todella otimme ulkoilmassa olemisen tosissaan. Emme siis käyneet yhdessäkään museossa ja kauppojen koluaminenkin jäi vähiin. En lopulta ostanut kuin yhdet punaiset ballerinat ja muutamaa sorttia Kusmi-teetä. Ja tuliaissuklaat. 

Kulinarististen nautintojen löytäminen osoittautui vielä shoppailuakin haastavammaksi tavoitteeksi. Oppaista bongatut tai muuten vaan mukavan näköiset paikat olivat viimeistä (pikkuruista) pöytää myöten täynnä, muut taas epäilyttävän tyhjiä. Kasvissyöjän vaihtoehdot olivat myös kortilla, joten ruokailuni koostuivat lähinnä pasta-annoksista. Kahvia ei kannata mainitakaan, kallista litkua.

Tässä muutamia pokkarilla napattuja otoksia kaupungista, jonka jokainen pompöösi kulma lienee tullut kuvatuksi ahkerasti räpsivien turistien toimesta. En liitä joukkoon pakollisia paloja, kuten Eiffel-tornia, Notre Damea tai erään artistin hautakiveä (joka muuten oli varsin haastavaa paikantaa).

Montmartren Marilyn

Sacre Coeur - ja yläkerran mainosmiehet

 

 

 

Kevät!!1!

 

 

La Rive Gauche - pahansisuisia elukoita patsaassa

Lupasin, ettei kuvia sen yhden tyypin haudasta. Puukuvista haudan viereltä ei ollut puhetta, hah...

Pariisissa kaikki on suurta. Myös viimeiset lepopaikat.

...kaikki eivät enää vimpan päälle puunattuja tosin.

Asuntojen hinnat ovat kuulemma nousseet Pariisissa pilviin. Kaupoilla saa olla muutenkin tarkkana, ei välttämättä kannata tehdä ostoksia sievän julkisivun perusteella. 

 

Kotimatkan lähestyessä sitä alkoi nähdä omituisia näkyjä.

Kumpi kaaroista kaunihimpi? Viimeinen räpsäys ennen lentokenttäbussiin astumista.

Kaiken kaikkiaan aivan loistava minibreikki, jolla pääsi hetkeksi karkuun sekä pitkittynyttä talvea että työkiireitä. Aah. Kiitos äiti!

Vege-brunssilla Artesanassa

Jatkoimme viime sunnuntaina Pasificon notkuvien pöytien ääressä avattua brunssikautta pienemmän mittakaavan vege-brunssilla Artesanassa. Pasificon valikoima oli laaja ja osin aika raskas, joten se toimi kohdallani tolkuttoman ähkyn tuojana (tyyliin Ruotsin laivan buffa), nyt lähestyminen oli maltillisempi ja varsin nautinnollinen. Brunssin teemana oli Venäjä ja tarjolla lämpiminä vaihtoehtoina mm. blinipannaria, sienimuhennosta ja linssejä hapankaalissa. Erityisesti viimeksi mainittu oli positiivinen yllätys, en ole suuri hapankaalin ystävä. 

Edellinen kerta samassa paikassa ei mennyt ihan nappiin, mutta nyt ei ollut omassa olotilassa eikä tarjoiluissa vikaa. Valikoima ei ollut älyttömän laaja eivätkä ruoat raskaita, joten jaksoin maistaa melkein kaikkea tarjolla olevaa.  Kaikki oli tuoretta ja suurin osa itse tehdyn oloista - ei purkkikamaa, kuten edellisellä kerralla ns. a la carte -listan kanssa tuntui olevan. Purkista tuli lähinnä soijajugurttia, jota olisi ollut tarjolla kolmea makua. Toki voi olla, että esim. krapula-aamuun toimisi paremmin Pasificon perinteisempi ja edullinen brunssi nakkeineen ja munakokkeleineen.

Plussaa maukkaiden tarjoilujen lisäksi myös pienen paikan rauhallisesta meiningistä. Tämä maksoi 16 €, kun Pasificossa setti irtosi kympillä. Pasificossa tosin paremmat musat ja enemmän tilaa. Aamulla tuli lisäksi napattua Kulmavuorenkadun Café Köket delistä kaffe ja täytetty ruisleipä mukaan. Hyviä nekin ja paikka todella söpö.

Vakavien aiheiden välttelyä

Luin juuri Hesarin sivuilta, että Fukushiman turman vakavuus on jo kuutosluokkaa. Asteikon lakipiste olisi seitsemän; ainoa sellaiseksi luokiteltava onnettomuus on tähän mennessä Tshernobyl, joten verrokkijoukko ei ole kovin lupaava. Perjantain jälkeen on ollut jokseenkin vaikea välttyä uppoamasta Japanin katastrofin syövereihin, minkä lisäksi uutistarjontaa ryydittävät tiedot muun muassa Libyan tilanteesta. Bongasin uutisvirrasta ainoastaan yhden jossain määrin positiivissävytteisen viestin. Se liittyi YK:n raporttiin, jonka mukaan luomuviljelyyn siirtyminen voisi jopa kaksinkertaistaa ruuantuotannon monissa maailman köyhimmissä maissa, ks. linkki.

Olen kuitenkin yrittänyt pysyä maltillisesti uutisvirran laidoilla, en uiskennella virrassa (pun intended). En ole katsonut yhtään tsunami-videota tai avaruudesta otettuja kuvia tuhoalueesta. En ole seurannut uutisia yhtään normaalia tiiviimmin. En repinyt apteekin ripaa jodi-tablettien toivossa (ei rehellisesti sanoen tullut edes mieleen). Asia ei ole muutenkaan ainakaan vielä tullut uniin tai pyörinyt mielessä kuin sen itsekkään hetken, jonka aikana olin kiitollinen siitä, ettei puolisoni toteuttanut suunnitelmiaan lähteä Japanin-reissuun. Inhimillinen kärsimys on hirveää, mutta pelkään olevani jossain määrin turtunut näihin katastrofiuutisiin. Ei tunnu mahassa tai pistä päätä enää niin sekaisin kuin vielä joskus aiemmin. Enemmänkin on sellainen turta ei-voi-olla-totta-en-halua-tietää olotila. Todennäköisesti tuhojen massiivisuus ja oma avuttomuus täällä maapallon toisella laidalla vaikuttaa asiaan, mutta liikutun huomattavasti voimakkaammin objektiivisesti arvioiden paljon mitättömämpien asioiden edessä. Yksittäisiä ihmisiä koskevat pienemmän mittakaavan tapahtumat tuntuvat ehkä jotenkin konkreettisimmilta ja todellisimmilta kuin valtaisat katastrofit.

Nooh, toki aion lahjoittaa ropojani SPR:n keräykseen. Mutta siltäkin osin kyyninen puoli minussa miettii, kuinka suuri osa siitäkin vähästä valuu pelkkiin hallintokuluihin yms. Onko siitä loppujen lopuksi mitään hyötyä ja onko kyse vain velvollisuudentunnosta? Osallistun, koska niin kuuluu toimia. 

Pitkä johdanto siihen, että kaiken lähes lakisääteiseksi tulkittavan kansallisen tason kauhistelun ja voivottelun keskellä toimin itsekkäästi ja vietin täysin normaalin, leppoisan viikonlopun. Perjantaina kävin töiden jälkeen kaljalla työkavereiden kanssa. Itse asiassa kävin kaljalla myös torstaina, mutta se oli Aikaa Ennen Katastrofia, joten siltä osin leppoisuus sallittaneen. Lauantaina kävin pilateksessa, kampaajalla ja broidin kanssa kaffella Gran Delicatossa, jota hehkutin taannoin. Illalla nautin  Cut/Copyn loistavasta keikasta Kultsalla (miinuksena istumapaikat, jotka rajoittivat biletysmeininkiä merkittävästi) ja sunnuntaihin kuului muun muassa Pasificon brunssi, power-tunti ja leipomista.

Kaikin puolin huoletonta menoa siis, maailmantuska jäi kieltämättä taka-alalle. Shoot me. Vetoan työkiireisiin ja stressinpoiston pakottavaan luonteeseen. Se oikeuttaa tunkemaan persiljaa korviin ja huutamaan laalaalaalaa kaikelle pahalle ja uhkaavalle...

Hyvien hetkien hypetystä

Vaikka viime viikon ainoa blogaus olikin varsin negatiivissävytteinen, viikon fiilissaldo kokonaisuutena oli onneksi paljon positiivisempi. Töissä nyt oli tavallisen hektistä ja treenaaminenkin jäi liian vähille, mutta muuta mukavaa sentään tuli tehtyä, joten kirjataan nyt jälkikäteen tasapuolisuuden nimissä niitäkin muistiin.

Torstaina hohtokeilailu työkavereiden kanssa jäi kiireen takia väliin. Positiivinen lähestymistapa asiaan lienee todeta, että kynnet säilyivät tästä syystä ehjinä; harrastustoiminta oli kuulemma erittäin raskasta nimenomaan kynsien hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi ehdin kuin ehdinkin porukan mukaan syömään ja siitä suoraan puoliskon kanssa ah-niin-ihanalle The Nationalin  keikalle Kultsalle. Tässä linkki set listiin,  joka todentanee keikan monipuolisuudesta ja pituudesta jotain.

Kultsalle saapuessani vähän kyllä marisin, kun huomasimme, että artistin on ilmoitettu saapuvan stagelle vasta 22:15. Hävytön aikataulu arkipäiväkeikalle. Pelkäsin kuukahtavani väsymyksestä kesken kaiken - ei olisi ollut ensimmäinen kerta. Olen nukkunut muun muassa Tavastian lavaan ja puoliskoon nojaillen, kun Von Hertzen Brothers maalaili sävelmaisemia liian rauhalliseen sävyyn. Sama taisi toistua Hartwall-areenalla, jossa samainen yhtye oli lämppäämässä muistaakseni Neil Youngia. Sori pojat. Niilo kyllä piti allekirjoittaneen hereillä. Korostettakoon tässä välissä, että alkoholilla ei ole ollut osuutta näihin kuukahduksiin.

Sivupoluilta takaisin Nationalin pariin. Fiilis keikalla oli mahtava ja väsymys oli sen myötä väistyvä. Harmittaa lähinnä se, että tuli oltua rehellisiä ja parkkeerattua niille itselle markkeeratuille istumapaikoille, vaikka olisi ollut mahdollista livahtaa piikkipaikoille lavan eteen. Kultsa tilana toimi yllättävän hyvin ja fiilis tosiaan ulottui (tylsille) istumapaikoillekin.

Perjantain fiilikset voikin skipata ja hypätä suoraan lauantaille, johon sisältyi leppoisaa kävelyä Seurasaaressa ja jäällä, salikäynti Salmisaaressa ja kasvispihvikokkailuja Uuden Mustan linssipihvireseptiä  mukaillen. Koostumus pihvissä aika bueno, mutta vaatii kylkiäiseksi kastikkeen, muuten on liian kuivaa. Chilillä maustettu  tomaattikastike toimi ainakin mainiosti. 

Sunnuntai starttasi kotoisalla skumppabrunssilla, minkä jälkeen ohjelmassa oli pientä sykähtelyä Kaapelitehtaalle Helsinki Vintage -tapahtumaan ja sieltä suoraan Tennariin tsekkaamaan Black Swan. Ensiksi mainitusta jäi selkeän positiivinen fiilis, vaikka homma tulikin juostua läpi turhan kiireellä. Tunti ei ollut mitenkään riittävä aika koluta kaikkea, mutta minkäs teet.

Leffa taas jätti vähän ristiriitaiset fiilikset. Hienosti tehty elokuva kaikin puolin: kauhuleffamaiset efektit toimivat, visuaalisesti elokuva oli vakuuttava kokonaisuus ja Natalie näytteli pystinsä arvoisesti. Elokuvan juonenkuljetus ja hahmojen rakentaminen oli kuitenkin vähän liian alleviivaavaa, mikä alkoi ärsyttää.  Täytyy sulatella.

Elokuvan jälkeen palattiiin nopeasti päiväjärjestykseen Tärkeiden Asioiden pariin. Tämä piti sisällään shoppailut Ruohonjuuresta ja laskiaispullien leipomisen. Omnomnom, leivontaterapiaa.

Nyt nukkumaan ja kohti uutta kevätaamua. Tilulii!

Pieleen mennyt perjantai

Suunnitelma oli hyvä. Tarkoituksena oli aloittaa viikonloppu leppoisasti testaamalla Sörnäisissä sijaitseva vegaaniseksi luomuravintolaksi itseänsä tituleeraava Bistro Artesana. Paikan sijainti oli sopivasti kotimatkan varrella - iltapäivällä oli palaveri muutaman korttelin päässä - ja ruokalista vaikutti lupaavalta, joten pyysin pari ystävää mukaan ja jopa (itselleni epätyypillisesti) varasin pöydän puolisoni huomautettua, ettei pieniin paikkoihin välttämättä vain marssita sisään.  Good point. Tällä kertaa varautuminen tosin oli hätävarjelua, sillä paikka oli tyhjä puoli viiden aikaan.

Työpäivä oli kuitenkin jokseenkin kaoottinen, mikä oletettavasti laukaisi napakan päänsäryn. Kärvistelin päänsäryn kanssa läpi paltsun, mutta päästyäni istumaan ravintolapöytään päätin ottaa särkylääkkeen. Mikä ilmeisesti oli ihan väärä peliliike. Ibusal ei nimittäin poistanut tai edes lieventänyt särkyä, vaan toi sen kaveriksi hetki hetkeltä heikkenevän olon. Mihin olisi ollut fiksua reagoida heti, voin näin jälkikäteen ja jälkiviisaana todeta.

Alkuruokien saapuessa pöytään olo oli nimittäin jo aika kauhea, enkä saanut edamame-pavuista alas kuin muutaman. Jo (sinänsä varmasti kelpojen) ruokien haju kuvotti, joten jouduin pyytämään henkilökuntaa pakkaamaan tilaamani tomaatti-savutofu-basilikaöljysalaatin mukaan. Samalla pyörittelin mielessäni vaihtoehtoisia kotiutumiskeinoja, joihin akuutin pahoinvoinnin mahdollisuus tuli suhteuttaa. Yritin ensin soittaa puolisolleni autokyydin (ja oksennuspussin) saamiseksi, mutta tämä ei vastannut. Vaihtoehto kaksi eli taksi olisi nopea, mutta varsin kallis vaihtoehto. Erityisesti, jos saisi maksaa perustaksan bonuksena siivouslaskun. Bussi on halpa, mutta tuskainen vaihtoehto. Varsinkin kun kotioven eteen kuljettava linja ajaa niin kiemuraista reittiä, että arvioin selviytymistodennäköisyyden alhaiseksi. 

Mietintähetken päätteeksi jouduin ilmoittamaan ystävilleni pakollisesta pikapoistumisesta. Tuntui siltä, että taju lähtee, jos en pääse raittiiseen ilmaan. Iskin tytöille setelin kouraan ja hoipertelin ulos odottamaan. Toinen mukana olleista ystävistä onneksi asuu melkein naapurissa ja tarjosi kotiinkuljetustukea sekä allekirjoittaneelle että tämän salaattiannokselle. Ja ulkoilutti vielä koirankin, suurkiitos ja kumarrus siitä. 

Helvetillinen bussimatka ja vähän kävelyä päälle, mutta kotiin päästiin onneksi ilman laatoitusepisodeja.  Ilmeisesti silkalla tahdonvoimalla, sillä kotioven sulkeuduttua päädyin melko viipymättä halailemaan puolison sijaan vessanpönttöä pariin otteeseen. Sitten sänkyyn torkuille, joiden jälkeen olo oli inhimillisempi, muttei mitenkään mahtava. Loppuilta meni siis verkkareissa kotona laahustaen. 

Niin siitä ruoasta. Oman valistuneen arvioni voin antaa vain siitä jälkikäteen syödystä salaatista, joka oli varsin kelpo. Edamamet jäivät, kuten todettua, melko korkkaamattomina lautaselle. Tarjoiltiin kuorineen päivineen sormisuolan ja chilikastikkeen kanssa - olisi varmaan ollut ihan ok setti. Muiden ruokailijoiden arviot omista annoksistaan olivat vähän vaisuja: testatuista vepaksista hummus oli kuulemma paras, mutta sitä oli liian hintsusti. Muut maistellut vepakset olivat lähinnä purkkiruokaa, mistä ei kulinarismipisteitä irtoa. Miso-keitto tarjoiltiin isona annoksena ja näytti hyvältä, mutta (mikäli muistan arvion tuskieni keskeltä oikein) siinä oli kertoman mukaan "kaikkea liikaa". 

Täytyy kuitenkin käydä testaamassa paikka uudemman kerran vähän paremmassa hapessa. Vege-paikkoja täytyy tukea ja listalla paljon sellaista, mikä nyt jäi testaamatta. Bonusta siististä yleisilmeestä ja luomujuomista, joita oli listalla runsain määrin sekä alkoholittomina että alkoholipitoisina.