Teen keittämisen filosofia on yksinkertainen, mutta toteutus yllättävän haastava. En edes yritä paneutua siihen muistikapasiteetin rajoja koettelevaan moninaisuuteen, mitä eri teelajien valmistusprosesseihin liittyy; pitääkö veden olla kiehuvan kuumaa vai noin 80 asteista vai jotain siltä väliltä, mikä on oikea haudutusaika, paljonko teelehtiä tarvitaan ja voiko ne käyttää uudelleen ja niin edelleen. Sen sijaan lähestyn asiaa insinöörihenkeä kunnioittaen eli teenkeittoprosessin niin kutsutusta välineurheilunäkökulmasta.
Käsittääkseni on ensinnäkin syytä lähteä siitä, että irtotee on parempi vaihtoehto kuin pussitee. Jälkimmäisen käyttö rajattakoon siis työ- tai reissuolosuhteisiin, joissa helppous on avainsana. Kunnianhimoisempi keittäjä joutuu käyttämään erilaisia apuvälineitä ja on siten päätyvä tekemisiin niiden plussien ja miinusten kanssa. Viime viikonloppuun asti henkilökohtaisen arvoarvostelmani lopputulema oli pääsääntöisesti pakkasen puolella.
Perinteinen puolipallon muotoisen siivilän ja teekupin epäpyhä liitto on tuomittu epäonnistumaan monestakin syystä. Jostain syystä kuppi ja siivilä eivät yleensä keskustele keskenään, vaan ovat siten mittasuhteiltaan epäsopivia, että keikahdusvaara on ilmeinen. Sitä paitsi kuppi täytyy kaataa täyteen vettä ennen kuin optimaalinen haudutus ylipäänsä mahdollistuu.
Mainitut ongelmat poistuvat, kun käytetään umpinaista pallosiivilää. Tiiviys on kuitenkin sikäli suhteellista, että siivilät löystyvät käytössä, jolloin puolet puruista kuitenkin päätyy kupin pohjalle. Ei hyvä. Avoimessa kupissa tee myös ehtii jäähtyä, jos haudutusaika on pitkä (tai jos keittäjä on hajamielinen).
Sekalaisten siiviläkokeilujen jälkeen olen päätynyt pannujen käyttäjäksi. Tavallinen pressopannu ei täyttänyt tarkoitustaan, koska teelehtiä on hankala kaapia pohjalta pois. Surkein veto on ollut puolison mukana talouteen tullut ikealainen. Pannu on muodoltaan kartio ja sen siiviläosa kärjellään oleva kartio. Yhtälöstä seuraa se, että siinä pitää keittää kerrallaan noin litra teetä. Toimii kesällä, kun on tarkoitus valmistaa esimerkiksi jääteetä.
Käytössä on ollut myös valurautainen teepannu. Se pitää teen hyvin kuumana, mutta valitettavasti myös pannu pysyy tulikuumana. Teesiivilän poistaminen kuumasta pannusta ilman palovammoja on jossain määrin haastavaa. Kun pannusta ei näe läpi ja kun se on itsessään varsin painava, nesteen määrää on vaikea arvioida. Tämä vaihtoehto ei myöskään mahdollista pienten teemäärien valmistamista.
Kaikkien harha-askelten jälkeen taidan olla vihdoin löytänyt Sen Oikean. Bodumin Kenya -teekannua on saatavilla kahdessa koossa, itse valitsin pienemmän eli puolen litran kannun. Kannun voi pestä koneessa, eikä muovikahva polta näppejä. Siivilä on ruostumatonta terästä ja ulottuu lähelle pohjaa, joten myös vajaiden pannullisten keittäminen on mahdollista. Aivan mahtavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti