Teen keittämisen filosofia on yksinkertainen, mutta toteutus yllättävän haastava. En edes yritä paneutua siihen muistikapasiteetin rajoja koettelevaan moninaisuuteen, mitä eri teelajien valmistusprosesseihin liittyy; pitääkö veden olla kiehuvan kuumaa vai noin 80 asteista vai jotain siltä väliltä, mikä on oikea haudutusaika, paljonko teelehtiä tarvitaan ja voiko ne käyttää uudelleen ja niin edelleen. Sen sijaan lähestyn asiaa insinöörihenkeä kunnioittaen eli teenkeittoprosessin niin kutsutusta välineurheilunäkökulmasta.
Käsittääkseni on ensinnäkin syytä lähteä siitä, että irtotee on parempi vaihtoehto kuin pussitee. Jälkimmäisen käyttö rajattakoon siis työ- tai reissuolosuhteisiin, joissa helppous on avainsana. Kunnianhimoisempi keittäjä joutuu käyttämään erilaisia apuvälineitä ja on siten päätyvä tekemisiin niiden plussien ja miinusten kanssa. Viime viikonloppuun asti henkilökohtaisen arvoarvostelmani lopputulema oli pääsääntöisesti pakkasen puolella.
Perinteinen puolipallon muotoisen siivilän ja teekupin epäpyhä liitto on tuomittu epäonnistumaan monestakin syystä. Jostain syystä kuppi ja siivilä eivät yleensä keskustele keskenään, vaan ovat siten mittasuhteiltaan epäsopivia, että keikahdusvaara on ilmeinen. Sitä paitsi kuppi täytyy kaataa täyteen vettä ennen kuin optimaalinen haudutus ylipäänsä mahdollistuu.
Mainitut ongelmat poistuvat, kun käytetään umpinaista pallosiivilää. Tiiviys on kuitenkin sikäli suhteellista, että siivilät löystyvät käytössä, jolloin puolet puruista kuitenkin päätyy kupin pohjalle. Ei hyvä. Avoimessa kupissa tee myös ehtii jäähtyä, jos haudutusaika on pitkä (tai jos keittäjä on hajamielinen).
Sekalaisten siiviläkokeilujen jälkeen olen päätynyt pannujen käyttäjäksi. Tavallinen pressopannu ei täyttänyt tarkoitustaan, koska teelehtiä on hankala kaapia pohjalta pois. Surkein veto on ollut puolison mukana talouteen tullut ikealainen. Pannu on muodoltaan kartio ja sen siiviläosa kärjellään oleva kartio. Yhtälöstä seuraa se, että siinä pitää keittää kerrallaan noin litra teetä. Toimii kesällä, kun on tarkoitus valmistaa esimerkiksi jääteetä.
Käytössä on ollut myös valurautainen teepannu. Se pitää teen hyvin kuumana, mutta valitettavasti myös pannu pysyy tulikuumana. Teesiivilän poistaminen kuumasta pannusta ilman palovammoja on jossain määrin haastavaa. Kun pannusta ei näe läpi ja kun se on itsessään varsin painava, nesteen määrää on vaikea arvioida. Tämä vaihtoehto ei myöskään mahdollista pienten teemäärien valmistamista.
Kaikkien harha-askelten jälkeen taidan olla vihdoin löytänyt Sen Oikean. Bodumin Kenya -teekannua on saatavilla kahdessa koossa, itse valitsin pienemmän eli puolen litran kannun. Kannun voi pestä koneessa, eikä muovikahva polta näppejä. Siivilä on ruostumatonta terästä ja ulottuu lähelle pohjaa, joten myös vajaiden pannullisten keittäminen on mahdollista. Aivan mahtavaa!
maanantai 29. marraskuuta 2010
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Siirto työaikasaldolta liikuntasaldoon
Tunnustan. Tämä syksy ei ole mennyt ihan suunnitellusti erään tavoitteen eli työaikasaldon hallinnan suhteen. Jotenkin sitä on taas kertynyt; ei mitenkään älyttömästi, mutta kun ylimääräiset työtunnit ajoittuvat lähes poikkeuksetta iltaan, toimistolla jumittaminen on helposti poissa tärkeästä harrasteesta eli liikunnasta. Jos en saa riittävää annosta fyysistä rääkkiä, korttitalo uhkaa hajota. Liikunta-annoksen pienentyminen alkaa nimittäin nopeasti heijastua sekä mielialaan että yleiseen vireystilaan.
Kesällä iltapuhteet toimistolla eivät niinkään haitanneet. Kuljin työmatkat pyörällä ja sain tehtyä salitreenit helposti aamupyöräilyn jälkeen tai ennen kotiinlähtöä. Illalla oli valoisaa ja juoksulenkille ei olisi muutenkaan voinut lähteä kovin aikaisin, kun oli niin kuuma (huokaus...). Paha takaisku itsestäänselvyytenä pitämääni liikuntarutiiniin tapahtui lomien jälkeen elokuun lopussa, kun onnistuin telomaan kantapääni (!) tyhy-futiksen yhteydessä. Tukholman puolimaratoni jäi väliin ja kesti hyvä tovi meni ennen kuin pirulaisen kanssa sai tehtyä sovinnon edes kävelystä.
Syksyn tullessa fillari jäi kellariin ja hikiliikunta siirtyi kokonaan sisätiloihin, sielläkin valitettavan rajoitetussa muodossa, koska koipi ei pidä tärähdyksistä. Käytännössä olen käynyt Elixiassa viikonloppuna ja korkeintaan kerran arkena. Arkiliikunta on tullut hoidettua työpaikan vähemmän kliinisellä salilla. Viime viikkoina olen kuitenkin jumittanut työpöydän ääressä niin sitkeästi, että perusrutiini käydä töiden jälkeen tai ruokiksella heiluttamassa keppiä kellarissa on jäänyt kokonaan väliin. Mikä ei kerta kaikkiaan käy laatuun, hajoaa niin nuppi kuin niskat.
Arkiliikunnan haltuunotto alkakoon heti huomenna. Rahtaan töihin niin paljon evästä, etteivät treenit jää väliin ainakaan siitä syystä, että energia loppuu kesken. Toinen harkinnassa oleva pakkokeino on sellaisten jumppatuntien nettivaraus, että töistä on yksinkertaisesti pakko lähteä ajoissa. Ensi viikolla jälkimmäisen vaihtoehdon käyttäminen voi vielä olla tiukilla, mutta viimeistään sen jälkeen lupaan ottaa jumppa-aikataulun paremmin ja laajemmin haltuun.
Nyt venyttelemään tänään pumpissa rääkättyjä lihaksia ja katsomaan laatuviihd... nooh, Indiana Jonesia.
Kesällä iltapuhteet toimistolla eivät niinkään haitanneet. Kuljin työmatkat pyörällä ja sain tehtyä salitreenit helposti aamupyöräilyn jälkeen tai ennen kotiinlähtöä. Illalla oli valoisaa ja juoksulenkille ei olisi muutenkaan voinut lähteä kovin aikaisin, kun oli niin kuuma (huokaus...). Paha takaisku itsestäänselvyytenä pitämääni liikuntarutiiniin tapahtui lomien jälkeen elokuun lopussa, kun onnistuin telomaan kantapääni (!) tyhy-futiksen yhteydessä. Tukholman puolimaratoni jäi väliin ja kesti hyvä tovi meni ennen kuin pirulaisen kanssa sai tehtyä sovinnon edes kävelystä.
Syksyn tullessa fillari jäi kellariin ja hikiliikunta siirtyi kokonaan sisätiloihin, sielläkin valitettavan rajoitetussa muodossa, koska koipi ei pidä tärähdyksistä. Käytännössä olen käynyt Elixiassa viikonloppuna ja korkeintaan kerran arkena. Arkiliikunta on tullut hoidettua työpaikan vähemmän kliinisellä salilla. Viime viikkoina olen kuitenkin jumittanut työpöydän ääressä niin sitkeästi, että perusrutiini käydä töiden jälkeen tai ruokiksella heiluttamassa keppiä kellarissa on jäänyt kokonaan väliin. Mikä ei kerta kaikkiaan käy laatuun, hajoaa niin nuppi kuin niskat.
Arkiliikunnan haltuunotto alkakoon heti huomenna. Rahtaan töihin niin paljon evästä, etteivät treenit jää väliin ainakaan siitä syystä, että energia loppuu kesken. Toinen harkinnassa oleva pakkokeino on sellaisten jumppatuntien nettivaraus, että töistä on yksinkertaisesti pakko lähteä ajoissa. Ensi viikolla jälkimmäisen vaihtoehdon käyttäminen voi vielä olla tiukilla, mutta viimeistään sen jälkeen lupaan ottaa jumppa-aikataulun paremmin ja laajemmin haltuun.
Nyt venyttelemään tänään pumpissa rääkättyjä lihaksia ja katsomaan laatuviihd... nooh, Indiana Jonesia.
lauantai 27. marraskuuta 2010
Gran Delicato valtaa alaa
Koin tänään iloisen yllätyksen, kun huomasin, että Kalevankadun ja Albertinkadun kulmassa sijaitseva Gran Delicato on vallannut elintilaa naapurissa sijainneen gallerian puolelta. Helsingin parhaimmistoon kuuluvaan kahvilaan on siis entistä huomattavasti helpompi mahtua nauttimaan hyvästä kahvista ja ä-lyt-tö-män hyvästä ciabattasta (listan numero 11 on oma erityisuosikkini). Lisäksi aukioloajat ovat pidentyneet, joten enää ei huonomuistisen kahviaddiktin tarvitse pidätellä kyyneliään sunnuntaisin. Jei! Kannatti uhmata arktista säätä ja ylenmääräistä väsymystä!
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Lähtölaskenta jouluun
En kuulu siihen ihmisryhmään, joiden päässä naksahtaa tähän aikaan vuodesta jouluvaihde vitoselle. En varsinaisesti inhoa joulua, enkä koe tarpeelliseksi puhista sen kaupallisuudesta tai kauppojen äänisaasteena toimivista joululauluista. En kuitenkaan ole itse ottanut tavaksi suorittaa erinäisiä joulunalus- tai joulurutiineita, minkä huomaa ehkä jo tämän tekstin sisältämien negatiivisesti sävyttyneiden ilmaisujen määrästä.
En ole esimerkiksi koskaan lähettänyt joulukortteja, enkä ole avannut kuvitteellisia kalenteriluukkuja edes klassisesta kaljakorikalenterista. Omassa kodissani ei ole tuoksunut joulukuusi, eivätkä sitä ole jouluvalot valaisseet tai joulukoristeet kaunistaneet. Kodissani eivät myöskään ole joululaulut kaikuneet; mitä nyt olen joskus häirinnyt naapureiden rauhaa kuuntelemalla Radio Helsingin Paskalistaa, mutta sitä tuskin lasketaan.
Joululahjoissa olen ehdottomasti aineettomien lahjojen kannalla. Roinaa on riittämiin ja sen metsästäminen tukossa olevista kaupoista ja niiden aattoa kohti tyhjeneviltä hyllyiltä on lähinnä ahdistavaa. Lasten lahjomisen nyt jossain määrin ymmärrän, mutta siinäkin mennään helposti liiallisuuksiin ja pahasti. Niin myös omassa lapsuudessani ja pitkään sen jälkeen; vasta viime vuonna sain rummutettua ainakin jossain määrin läpi idean korvata perheen (jolla tässä tarkoitetaan vanhempiani ja veljeäni) sisäinen lahjonta esimerkiksi lähtemällä kimpassa reissuun joulun jälkeen.
Olen kuitenkin aikeissa antaa pikkusormen kodin koristautumiselle ja - vielä järkyttävämpää - askartelulle. Kellarissa nimittäin on asustellut jo pari vuotta erinäisiä tapetinjämiä sekalaisista enemmän tai vähemmän onnistuneista projekteista (note to self: tapetointiprojektia ei kannata ajoittaa esimerkiksi samaan aikaan futiksen EM-kisojen loppuottelun kanssa, voi tulla rumaa jälkeä). Ajatuksena olisi askarrella niistä seinälle joulukuusenkorvike, jota voisi koristella postiluukusta kolahtaneista kiiltäväpintaisista mainoksista leikellyillä kuvatuksilla. Tulisi niillekin käyttöä (note to self 2: hanki vihdoin se "ei mainoksia" -tarra oveen).
En ole esimerkiksi koskaan lähettänyt joulukortteja, enkä ole avannut kuvitteellisia kalenteriluukkuja edes klassisesta kaljakorikalenterista. Omassa kodissani ei ole tuoksunut joulukuusi, eivätkä sitä ole jouluvalot valaisseet tai joulukoristeet kaunistaneet. Kodissani eivät myöskään ole joululaulut kaikuneet; mitä nyt olen joskus häirinnyt naapureiden rauhaa kuuntelemalla Radio Helsingin Paskalistaa, mutta sitä tuskin lasketaan.
Joululahjoissa olen ehdottomasti aineettomien lahjojen kannalla. Roinaa on riittämiin ja sen metsästäminen tukossa olevista kaupoista ja niiden aattoa kohti tyhjeneviltä hyllyiltä on lähinnä ahdistavaa. Lasten lahjomisen nyt jossain määrin ymmärrän, mutta siinäkin mennään helposti liiallisuuksiin ja pahasti. Niin myös omassa lapsuudessani ja pitkään sen jälkeen; vasta viime vuonna sain rummutettua ainakin jossain määrin läpi idean korvata perheen (jolla tässä tarkoitetaan vanhempiani ja veljeäni) sisäinen lahjonta esimerkiksi lähtemällä kimpassa reissuun joulun jälkeen.
Olen kuitenkin aikeissa antaa pikkusormen kodin koristautumiselle ja - vielä järkyttävämpää - askartelulle. Kellarissa nimittäin on asustellut jo pari vuotta erinäisiä tapetinjämiä sekalaisista enemmän tai vähemmän onnistuneista projekteista (note to self: tapetointiprojektia ei kannata ajoittaa esimerkiksi samaan aikaan futiksen EM-kisojen loppuottelun kanssa, voi tulla rumaa jälkeä). Ajatuksena olisi askarrella niistä seinälle joulukuusenkorvike, jota voisi koristella postiluukusta kolahtaneista kiiltäväpintaisista mainoksista leikellyillä kuvatuksilla. Tulisi niillekin käyttöä (note to self 2: hanki vihdoin se "ei mainoksia" -tarra oveen).
tiistai 23. marraskuuta 2010
Puotipuksua juoksuttamassa
Vierailin sunnuntai-iltana (lue: heikkona hetkenä) Puoti.fi -nettikaupassa ja pistin tilaten kolme t-paitaa (alennuksella!). Puotipuksu puolestaan pisti parastaan, sillä tilaus kolahti tänään suoraan postilaatikosta siististi kahteen kirjekuoreen viikattuna. Toisesta löytyi lisäksi Puoti.fi -kangaskassi ja herkästi johdateltavaa kuluttajaa houkuttelema vinkki "tsekata alennuskoodi" verkkokauppaan. Nngh. Paidat ovat pehmeitä, istuvia ja sopivan pitkiä. Melkein tekisi mieli klikata haltuun vielä tämä:
...tai tämä:
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Kasviskeittokokeiluja
Suunnitelmallinen kokkaus ei ole vahvimpia osaamisalueitani, joten teen yleensä ruokaa joko täysin ilman reseptiä tai jotain googletettua ohjetta vapaamuotoisesti soveltaen. Hyvä puoli tässä on vaihtelevuus ja huono puoli... nooh, vaihtelevuus. Kokeilut eivät useinkaan ole jälkikäteen toisinnettavissa, kun spontaania luovuutta on käytetty sekä ainesosien että määrien suhteen. Tänä viikonloppuna on tullut kokkailtua keittoja, seuraavassa niiden summittaiset ohjeet nyt, kun muisti vielä pelaa edes suunnilleen.
Hernesosekeitto
Pari pientä sipulia (käytin punasipuleita; vähemmän makea lajike toimisi paremmin)
2 - 3 valkosipulinkynttä
Voita / öljyä
Kolme pussia pakasteherneitä (á 200 g)
6 dl kasvislientä
1 dl kermaa
(1 dl kuivaa kuohuviiniä)
Pippuria, sitruunaa, yrttejä maun mukaan
Kuullota sipulit ja valkosipulit voissa / öljyssä, heitä sekaan kasvisliemi ja herneet. Keitetään n. 10 minuuttia, minkä jälkeen soseutetaan. Lisää kerma ja mausteet, lämmitä, viimeisenä mukaan kuohari. Kuohuviini ei välttämätön lisä, mutta antaa perustellun syyn nauttia myös loput pullon sisällöstä. Meillä lasissa Raimat Chardonnay Brut, osoittautui varsin kelvoksi tuttavuudeksi kuivien kuohuvien ystävälle.
Kurpitsasosekeitto
2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
Puolikkaan kurpitsan hedelmäliha (= n. 500 g)
Pari perunaa
Kasvislientä
(Kanelitanko)
1 dl kermaa
Inkivääriä, sitruunaa, pippuria
(2 rkl hummusta)
Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä, lisää kuutioidut perunat ja kurpitsa, paista muutama minuutti. Lisää kasvisliemikuutio ja vettä sen verran, että satsi juuri ja juuri peittyy (minulla käytössä 1,5 l kattila). Lisää halutessasi mukaan kanelitanko ja keitä niin kauan, että kasvikset pehmenevät. Kanelitanko pois, keitto soseeksi ja sekaan kerma, mausteet ja pari ruokalusikallista hummusta.
Keitto toimii oletettavasti hyvin myös, jos vaihtaa kurpitsan esim. bataattiin tai porkkanaan. Hummus sopi sekaan varsin hyvin, mutta voisi testata ilmankin.
Hernesosekeitto
Pari pientä sipulia (käytin punasipuleita; vähemmän makea lajike toimisi paremmin)
2 - 3 valkosipulinkynttä
Voita / öljyä
Kolme pussia pakasteherneitä (á 200 g)
6 dl kasvislientä
1 dl kermaa
(1 dl kuivaa kuohuviiniä)
Pippuria, sitruunaa, yrttejä maun mukaan
Kuullota sipulit ja valkosipulit voissa / öljyssä, heitä sekaan kasvisliemi ja herneet. Keitetään n. 10 minuuttia, minkä jälkeen soseutetaan. Lisää kerma ja mausteet, lämmitä, viimeisenä mukaan kuohari. Kuohuviini ei välttämätön lisä, mutta antaa perustellun syyn nauttia myös loput pullon sisällöstä. Meillä lasissa Raimat Chardonnay Brut, osoittautui varsin kelvoksi tuttavuudeksi kuivien kuohuvien ystävälle.
Kurpitsasosekeitto
2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
Puolikkaan kurpitsan hedelmäliha (= n. 500 g)
Pari perunaa
Kasvislientä
(Kanelitanko)
1 dl kermaa
Inkivääriä, sitruunaa, pippuria
(2 rkl hummusta)
Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä, lisää kuutioidut perunat ja kurpitsa, paista muutama minuutti. Lisää kasvisliemikuutio ja vettä sen verran, että satsi juuri ja juuri peittyy (minulla käytössä 1,5 l kattila). Lisää halutessasi mukaan kanelitanko ja keitä niin kauan, että kasvikset pehmenevät. Kanelitanko pois, keitto soseeksi ja sekaan kerma, mausteet ja pari ruokalusikallista hummusta.
Keitto toimii oletettavasti hyvin myös, jos vaihtaa kurpitsan esim. bataattiin tai porkkanaan. Hummus sopi sekaan varsin hyvin, mutta voisi testata ilmankin.
lauantai 20. marraskuuta 2010
Martin markkinoilla
Pidimme taukoa räntäsateesta Kaapelitehtaalla, jossa järjestetään tänä viikonloppuna Martin markkinat. Markkinahumu ja matkailumainonta eivät sinänsä motivoinet paikalle, vaan tarkoituksena oli katsastaa ruoka- ja villasukkatarjonta. Sopivia sukkia ei valitettavasti löytynyt, tarjolla oli lähinnä lasten kokoja ja valtavia miesten kanootteja. Sen sijaan löysin maailman hienoimmat lapaset: ne ovat liukuvärjättyä (?) harmaata villaa, neule on kaksinkertaista eli lämmittää hyvin, minkä lisäksi (ja tämä on tärkeintä!) niitä koristaa söpö leppäkerttu. Hinta oli 15 euroa, leppäkertuttomat tumput olisivat irronneet 10 eurolla.
Ruokatarjonta keskittyi pääasiassa leivonnaisiin, juustoihin ja lihaan. Kotiutimme tummaa leipää Saarenmaalta (3 €) ja hunajapiirakan (2,5 €). Jälkimmäinen muistuttaa maultaan lähinnä maustekakkua, mutta on koostumukseltaan sellainen, ettei sen kimppuun kannattaisi käydä paljain käsin autossa. Tahmaa sormet. Satun tietämään.
Ruokatarjonta keskittyi pääasiassa leivonnaisiin, juustoihin ja lihaan. Kotiutimme tummaa leipää Saarenmaalta (3 €) ja hunajapiirakan (2,5 €). Jälkimmäinen muistuttaa maultaan lähinnä maustekakkua, mutta on koostumukseltaan sellainen, ettei sen kimppuun kannattaisi käydä paljain käsin autossa. Tahmaa sormet. Satun tietämään.
perjantai 19. marraskuuta 2010
Kahvia ja kukkia
...saman katon alla tarjoaa Uudenmaankadulle lokakuussa avattu Fleuriste, kaunis pikkuruinen kahvila, jonka takahuoneessa toimii kukkakauppa. Kahvilan puolella on vain muutama pieni pöytä, joten ahdasta tulee äkkiä. Otin pelkän teen (vaihtoehtoja oli - luonnollisesti - vähintäänkin riittävästi), koska päivän leivonnaiskiintiö oli täytetty töissä kauden ensimmäisellä ja siten maistuvimmalla joulutortulla ja (ei todellakaan ensimmäisellä) pullapalalla. Puoliso sen sijaan otti espresson kylkeen miehekkäästi macaronen JA palan taatelikakkua, joista jälkimmäisestä minäkin närpin maistiaiset. Hyvää oli, sekä syötävä että palvelu.
Jälkikäteinen nettisurffailu lisäsi annettuja sympaattisuuspisteitä, TJEU yrityksen taustoista. Hatunnosto ja onnea uudelle yritykselle, joka on mitä herttaisin lisä kaupungin kahvilatarjontaan. Kukkakauppatarjontaan en ole niinkään perehtynyt, mutta esteettistä silmää ratkaisut miellyttivät.
Jälkikäteinen nettisurffailu lisäsi annettuja sympaattisuuspisteitä, TJEU yrityksen taustoista. Hatunnosto ja onnea uudelle yritykselle, joka on mitä herttaisin lisä kaupungin kahvilatarjontaan. Kukkakauppatarjontaan en ole niinkään perehtynyt, mutta esteettistä silmää ratkaisut miellyttivät.
Erävoitto ensimmäisistä liukkaista
Tänä talvena nastoja on nimittäin alla paitsi Mitolla myös minulla. Kun parkkipaikan ja kotioven välillä tehtyjen (töpöttely-)askellushavaintojen perusteella koiran ulkoilutus oli vaarassa käydä turhan haastavaksi, päätin ottaa käyttöön kunnon aseet. Viime talven ikiroudan jäljiltä kaapistani löytyy nimittäin pari Sarva Xero -nastalenkkareita, joilla pysyy pystyssä ja (ooh!) pääsee jopa eteenpäin sipsuttelematta. Lisäbonuksena se, että jalat pysyvät lämpiminä ja kuivina, toisin kuin tavallisissa lenkkareissa. Erona muihin viime talvena testaamiini nastalenkkareihin on myös se, että kengät ovat todella kevyet, joten juoksutuntuma vastaa melkein tavallisia lenkkareita. Omani hain tuolta Suunnistajan Kaupasta, jonka aukioloajat ovat hieman hankalat, mutta parempi silti kuin arpoa oikeaa kokoa nettikaupoissa; ketjuliikkeissä en ole kenkään törmännyt.
Nastoitettujen (ja muidenkin) lenkkareiden arvosteluja olen käynyt yleensä lueskelemassa Juoksija-lehden kenkäklinikalta. Jos koipi kestää juoksua, ensi keväänä pitää päivittää myös tavalliset lenkkarit; saa nähdä pitäydynkö tutussa ja turvallisessa eli asicsin gel-ds-trainereissä. Tosin, jos tuosta hyväksi havaitusta mallista ei kevääseen mennessä ole tarjolla päivitettyä ja ennen kaikkea pirteämmän väristä versiota, saatan katsella myös vieraisiin kenkäkoreihin. Sinivalkoista? Ei pirteistä oransseista maantiekiitureista voi sellaiseen vaihtaa!
Nastoitettujen (ja muidenkin) lenkkareiden arvosteluja olen käynyt yleensä lueskelemassa Juoksija-lehden kenkäklinikalta. Jos koipi kestää juoksua, ensi keväänä pitää päivittää myös tavalliset lenkkarit; saa nähdä pitäydynkö tutussa ja turvallisessa eli asicsin gel-ds-trainereissä. Tosin, jos tuosta hyväksi havaitusta mallista ei kevääseen mennessä ole tarjolla päivitettyä ja ennen kaikkea pirteämmän väristä versiota, saatan katsella myös vieraisiin kenkäkoreihin. Sinivalkoista? Ei pirteistä oransseista maantiekiitureista voi sellaiseen vaihtaa!
tiistai 16. marraskuuta 2010
Lämpöä ja valoa syksyyn musiikin voimin
Marraskuun pimeys ei ole tuntunut läheskään yhtä luotaantyöntävältä sen jälkeen, kun viime perjantaina kotiutin Stupidon alesta nipun uusia levyjä. Varsinkin ihana Martina Topley Bird vie uudella levyllään ajatukset kauas maailman pahuudesta. Aah.
Täytyykin aktivoitua ja siirtää musiikkiostosten anti myös iPodille ja iPhonille (kamalaa, olen joutunut kahden soittimen loukkuun!). Siten jaksaa hymyillä myös kaatosateessa tai myrskytuulessa, kun lenkittää koiraa tai odottaa bussia, jota ei tule. Uskon vakaasti musiikin kaikkivoipaisuuteen.
Täytyykin aktivoitua ja siirtää musiikkiostosten anti myös iPodille ja iPhonille (kamalaa, olen joutunut kahden soittimen loukkuun!). Siten jaksaa hymyillä myös kaatosateessa tai myrskytuulessa, kun lenkittää koiraa tai odottaa bussia, jota ei tule. Uskon vakaasti musiikin kaikkivoipaisuuteen.
lauantai 13. marraskuuta 2010
Leppoisa lauantai
Rauhassa nautittu aamukahvi, tupla-annos suklaa-kookos-kaurapuuroa, taustalla soimassa ihana Fever Ray. Sen jälkeen puoliskon kanssa kaupunkikierrokselle ulkoiluttamaan uutta kameraa, joka on vielä melko koskemattomassa tilassa, kiitos pimeiden syysiltojen. Pieni tihku vaihtui reippaammaksi kuuroksi Sanomatalon kohdilla, joten tuli piipahdettua Rajala Pro Shopissa tarkastamassa kameralaukkutarjontaa. En tullut vakuuttuneeksi kuin siitä, etten ole pääasiallista kohderyhmää; tarjolla olevissa malleissa yhdistyivät lähinnä rujo ulkomuoto ja kalliit hinnat.
Seuraava looginen pysähdyspaikka oli Kiasman kauppa. Mukaan tarttui seinäkalenteri, kortteja ja Paola Suhosen perhosheijastin (jokohan niitä heijastimia olisi riittävästi hamstrattuna vai tarvitaanko täysi tusina?). Isänpäivälahja löytyi puolestaan ihanalta Eat & Joy maatilatorilta. Taidan keskittää sinne myös mahdolliset jouluostokset.
Hiukopalaa poimimme pienestä ja sympaattisesta Nakista. Vege-hodari ei ollut kaikkein helpoin eikä varmasti terveellisin välipala nautittavaksi; puolet kurkkusalaatista jäi myös paperiin, mutta parempi siellä kuin sylissä. Latte oli kelpoa ja melko inhimillisen hintaista (3 €) verrattuna edellisenä iltana todistettuun shokkihinnoitteluun Enjoy it -kahvilassa; 4,40 € tuplalattesta tuntui hieman liioitellulta. Samoi kuusi euroa (!) marja-kaura-lassista koetteli kipukynnystä. Älyttömän hyvää, mutta sillä hinnalla odottaisin saavani juomani terästettynä...
Joka tapauksessa, marraskuussakin voi näemmä viettää leppoisan lauantai-iltapäivän kaupungilla (kunhan muistaa kumisaappaat ja tuulta pitävät vaatteet).
Seuraava looginen pysähdyspaikka oli Kiasman kauppa. Mukaan tarttui seinäkalenteri, kortteja ja Paola Suhosen perhosheijastin (jokohan niitä heijastimia olisi riittävästi hamstrattuna vai tarvitaanko täysi tusina?). Isänpäivälahja löytyi puolestaan ihanalta Eat & Joy maatilatorilta. Taidan keskittää sinne myös mahdolliset jouluostokset.
Hiukopalaa poimimme pienestä ja sympaattisesta Nakista. Vege-hodari ei ollut kaikkein helpoin eikä varmasti terveellisin välipala nautittavaksi; puolet kurkkusalaatista jäi myös paperiin, mutta parempi siellä kuin sylissä. Latte oli kelpoa ja melko inhimillisen hintaista (3 €) verrattuna edellisenä iltana todistettuun shokkihinnoitteluun Enjoy it -kahvilassa; 4,40 € tuplalattesta tuntui hieman liioitellulta. Samoi kuusi euroa (!) marja-kaura-lassista koetteli kipukynnystä. Älyttömän hyvää, mutta sillä hinnalla odottaisin saavani juomani terästettynä...
Joka tapauksessa, marraskuussakin voi näemmä viettää leppoisan lauantai-iltapäivän kaupungilla (kunhan muistaa kumisaappaat ja tuulta pitävät vaatteet).
torstai 11. marraskuuta 2010
Atoopikko ahdistuu
Tänä syksynä se nimittäin alkoi piinata poikkeuksellisen aikaisin ja voimakkaasti. Kutikutiraaputiraaputi. Olen yrittänyt käydä mielessäni läpi kaikki asiaan loogisesti tai mutu-perusteisesti vaikuttavat tekijät, mutta mikään niistä ei selitä sitä, minkä takia viime talvi meni kohtuullisen mukavasti, mutta nyt raavin itseäni verille jo marraskuussa. Kihnutikihnuti.
Pyykinpesuaineet ovat allergialiiton merkillä varusteettomia, enkä ole vaihtanut merkkiä. Kosmetiikkapussissakaan ei ole mitään uutta, eikä toisaalta vanhentuneita tuotteita. Suihkussa lotraan liian usein, liian kauan ja kuumalla vedellä, mutta siihen olen toisaalta syyllistynyt aina. Vihaan kylmyyttä, mutta vielä enemmän tätä kutinaa, joten täytyy skarpata.
Ruokavaliossa ei pitäisi olla tapahtunut merkittäviä muutoksia. Olen myös yrittänyt lisäillä öljyjä ruokaan ja neitsyskookosöljyä olen käyttänyt myös ulkoisesti (pirun ärsyttävää, jos olen turhaan haissut eltaantuneelta munkilta, kun viime vuoden kokemusten perusteella kuvittelin, että öljyssä piilee avain iho-onneen...). Omegakolmosia ja D-vitamiinia syön silloin kun muistan. Ilmankostutin täytynee kaivaa kaapista esiin viimeisenä toivona ennen kuin klikkailen itseni matkatoimiston nettisivuille etsimään paikkaani auringossa. Sitä ennen ehkä vielä kerros Ceralania. Ja kynsileikkuri käyttöön, näillä tynkäviiltimilläkin saa liikaa tuhoa aikaa.
Aargh. Kerrassaan sietämätöntä. Raapsraapsraaps. Hyviä ja huonompiakin neuvoja otetaan kiitollisena vastaan.
Pyykinpesuaineet ovat allergialiiton merkillä varusteettomia, enkä ole vaihtanut merkkiä. Kosmetiikkapussissakaan ei ole mitään uutta, eikä toisaalta vanhentuneita tuotteita. Suihkussa lotraan liian usein, liian kauan ja kuumalla vedellä, mutta siihen olen toisaalta syyllistynyt aina. Vihaan kylmyyttä, mutta vielä enemmän tätä kutinaa, joten täytyy skarpata.
Ruokavaliossa ei pitäisi olla tapahtunut merkittäviä muutoksia. Olen myös yrittänyt lisäillä öljyjä ruokaan ja neitsyskookosöljyä olen käyttänyt myös ulkoisesti (pirun ärsyttävää, jos olen turhaan haissut eltaantuneelta munkilta, kun viime vuoden kokemusten perusteella kuvittelin, että öljyssä piilee avain iho-onneen...). Omegakolmosia ja D-vitamiinia syön silloin kun muistan. Ilmankostutin täytynee kaivaa kaapista esiin viimeisenä toivona ennen kuin klikkailen itseni matkatoimiston nettisivuille etsimään paikkaani auringossa. Sitä ennen ehkä vielä kerros Ceralania. Ja kynsileikkuri käyttöön, näillä tynkäviiltimilläkin saa liikaa tuhoa aikaa.
Aargh. Kerrassaan sietämätöntä. Raapsraapsraaps. Hyviä ja huonompiakin neuvoja otetaan kiitollisena vastaan.
maanantai 8. marraskuuta 2010
Lemmikkitalouden sisustuspulmia
Koirani on nyt 8-vuotias ja kissa liittyi muonavahvuuteen reilut kaksi vuotta sitten. Kumpikin on kooltaan melko pieni, mutta luonteeltaan hivenen rauhaton, joten yhteiselomme aikana olen joutunut sanomaan katkerat hyvästit lukemattomille erinäisillä tavoilla tuhoutuneille tai vaurioituneille tavaroille. En tässä yhteydessä rupea tilittämään kuin välillisesti kaikista niistä kengistä, jotka koira nuorella iällä pisti poskeensa (toisin sanoen, en ole vieläkään toipunut menetyksistä), vaan rajaan aiheen koskemaan sisustusta.
Yleensä lemmikit, nuo pienet kultamussukat, ovat voittaneet taiston puolustuskyvyttömiä kalusteita vastaan 6 - 0. Seuraavassa huonoksi havaittuja hankintoja ja vastapainona joitakin onnistuneita tai autuaassa jälkiviisaudessa keksittyjä ratkaisuja vuosien varrelta. Samat tuhoamisen ja tuhoilta suojautumisen lainalaisuudet pätevät kaiketi myös lapsiperheiden arjessa; korvaa tällöin tekstistä määre "kynnet" tai "hampaat" käsitteellä "tussi" tai "sakset".
1. Pientä purtavaa. Kuten edellä on todettu, rakas koirani toteutti pitkään valitettavaa kenkäfetissiä, joka kohdistui nahkakenkiin ja erityisesti niiden korkoihin. Lienee myös jokseenkin itsestäänselvää, että juuri minun kenkäni ja erityisesti uudet sellaiset maistuivat paremmilta kuin silloisen avokkini jalkineet. Asunnossamme ei ollut sen paremmin vaatehuonetta kuin kiinni pysyviä kaapinovia, joten kengät olivat helppo saalis. Nykyään olisin paremmin varautunut naskaleiden tuhoille: kotimme eteisestä löytyy a) liukuovellinen peilikaappi, minkä lisäksi b) vaatehuoneessa on c) kenkäkaappi. Suosittelen niitä kaikkia lämpimästi.
Kenkien lisäksi koira onnistui muun muassa pistämään palasiksi yhden rahin sekä järsimään lukuisten kalusteiden kulmia. Koira ehti myös perehtyä syvällisesti niin oikeudelliseen kirjallisuuteen ja sanakirjoihin kuin myös kevyempään viihdekirjallisuuteen ja erinäisiin lehtiin (ilman mainittamaa sivistyksellistä kehitystä). Kalusteiden pelastukseksi en ole jälkikäteenkään keksinyt pätevieä kikkakolmosia, mutta ainakin lehdet olisivat pysyneet ehjänä, jos jo tuolloin olisi ollut markkinoilla mainio City Sunday -lehtiteline. Kirjat voi toki suojata koiran hampailta sijoittamalle ne tarpeeksi korkealle, kissan kynsiltä ne eivät olisi sielläkään turvassa.
2. Matot makkaralla. Jatkuva ralli ympäri kämppää, terävät kynnet ja tarve puunata märkä turkki kuivaksi rajaavat puitteet mattojen valinnalle. Lisäksi olen havainnut, että eläimillä on varsin hyvä sihti erinäisten eritteiden kanssa; itseään kunnioittava lemmikki ei esimerkiksi koskaan oksenna paljaalle lattialle. Muistaakseni sama logiikka päti myös sinä aikana, jolloin koira opetteli sisäsiistiksi. Tuolloin raahasin matot suosiolla syrjään, mutta sittemmin on haettu toisenlaisia kompromissiratkaisuja. Sisal-matot ovat pysyneet ehjinä ja hyväkuntoisina, samoin hieman yllättäen pörröinen nukkamatto. Sen sijaan paperinarumatto ei kestänyt elämää, kuten eivät myös iloiset räsymatot, jotka oli ilmeisen helppo syödä / repiä / rullata.
3. Sohvan syleilyssä. Ennen kissan hankkimista sohvien tuhona olivat lian lisäksi lähinnä koiran hampaat ja kynnet (tiedättehän, kuinka sitä makuupaikkaa pitää "kuopia"), nykyään pahin uhka liittyy kissan kynsiin. Kissan mielihaluja on myös ollut hieman hankala ennakoida; ystävän isoisän jäämistöstä hankitut samettiverhoillut nojatuolit ovat yllättäen säilyneet melko hyvässä kunnossa (selkänojan kuntoluokitus tosin on tarkastamatta), mutta Innovationin keinonahkaverhoiltu vuodesohva ei ehtinyt vanheta luonamme montakaan minuuttia ennen kuin ensimmäiset kynsimarkkeeraukset oli tehty. Ei paljoa lämmitä tieto siitä, että päällys on "helppo pitää puhtaana". Beat-vuodesohvan futon-patja hajosi puolestaan koiran käsittelyssä, minkä lisäksi sen runko ei ollut kovin kestävä. Kangasverhoillun sohvan koira likasi pentuna puhdistuskelvottomaksi (ei pelastusta irroitettavista päällisistä) ja sinetöi sen kohtalon kuopimalla kankaan hajalle ja järsimällä puisia jalkoja.
Sohvaongelmaa ei ole ratkaistu, mutta Fatboyt ovat osoittautuneet sekä kestäviksi että lemmikeille mieluisiksi. Lämmittää kivasti ja silleen.
Listaa voisi jatkaa, mutta en taida uskaltaa. Halu tehdä tuholaisista rukkaset kylmenevien säiden suojaksi saattaisi käydä ylivoimaiseksi. Näyttävät niin pieniltä ja viattomilta, pirulaiset. TJEU:
Yleensä lemmikit, nuo pienet kultamussukat, ovat voittaneet taiston puolustuskyvyttömiä kalusteita vastaan 6 - 0. Seuraavassa huonoksi havaittuja hankintoja ja vastapainona joitakin onnistuneita tai autuaassa jälkiviisaudessa keksittyjä ratkaisuja vuosien varrelta. Samat tuhoamisen ja tuhoilta suojautumisen lainalaisuudet pätevät kaiketi myös lapsiperheiden arjessa; korvaa tällöin tekstistä määre "kynnet" tai "hampaat" käsitteellä "tussi" tai "sakset".
1. Pientä purtavaa. Kuten edellä on todettu, rakas koirani toteutti pitkään valitettavaa kenkäfetissiä, joka kohdistui nahkakenkiin ja erityisesti niiden korkoihin. Lienee myös jokseenkin itsestäänselvää, että juuri minun kenkäni ja erityisesti uudet sellaiset maistuivat paremmilta kuin silloisen avokkini jalkineet. Asunnossamme ei ollut sen paremmin vaatehuonetta kuin kiinni pysyviä kaapinovia, joten kengät olivat helppo saalis. Nykyään olisin paremmin varautunut naskaleiden tuhoille: kotimme eteisestä löytyy a) liukuovellinen peilikaappi, minkä lisäksi b) vaatehuoneessa on c) kenkäkaappi. Suosittelen niitä kaikkia lämpimästi.
Kenkien lisäksi koira onnistui muun muassa pistämään palasiksi yhden rahin sekä järsimään lukuisten kalusteiden kulmia. Koira ehti myös perehtyä syvällisesti niin oikeudelliseen kirjallisuuteen ja sanakirjoihin kuin myös kevyempään viihdekirjallisuuteen ja erinäisiin lehtiin (ilman mainittamaa sivistyksellistä kehitystä). Kalusteiden pelastukseksi en ole jälkikäteenkään keksinyt pätevieä kikkakolmosia, mutta ainakin lehdet olisivat pysyneet ehjänä, jos jo tuolloin olisi ollut markkinoilla mainio City Sunday -lehtiteline. Kirjat voi toki suojata koiran hampailta sijoittamalle ne tarpeeksi korkealle, kissan kynsiltä ne eivät olisi sielläkään turvassa.
2. Matot makkaralla. Jatkuva ralli ympäri kämppää, terävät kynnet ja tarve puunata märkä turkki kuivaksi rajaavat puitteet mattojen valinnalle. Lisäksi olen havainnut, että eläimillä on varsin hyvä sihti erinäisten eritteiden kanssa; itseään kunnioittava lemmikki ei esimerkiksi koskaan oksenna paljaalle lattialle. Muistaakseni sama logiikka päti myös sinä aikana, jolloin koira opetteli sisäsiistiksi. Tuolloin raahasin matot suosiolla syrjään, mutta sittemmin on haettu toisenlaisia kompromissiratkaisuja. Sisal-matot ovat pysyneet ehjinä ja hyväkuntoisina, samoin hieman yllättäen pörröinen nukkamatto. Sen sijaan paperinarumatto ei kestänyt elämää, kuten eivät myös iloiset räsymatot, jotka oli ilmeisen helppo syödä / repiä / rullata.
3. Sohvan syleilyssä. Ennen kissan hankkimista sohvien tuhona olivat lian lisäksi lähinnä koiran hampaat ja kynnet (tiedättehän, kuinka sitä makuupaikkaa pitää "kuopia"), nykyään pahin uhka liittyy kissan kynsiin. Kissan mielihaluja on myös ollut hieman hankala ennakoida; ystävän isoisän jäämistöstä hankitut samettiverhoillut nojatuolit ovat yllättäen säilyneet melko hyvässä kunnossa (selkänojan kuntoluokitus tosin on tarkastamatta), mutta Innovationin keinonahkaverhoiltu vuodesohva ei ehtinyt vanheta luonamme montakaan minuuttia ennen kuin ensimmäiset kynsimarkkeeraukset oli tehty. Ei paljoa lämmitä tieto siitä, että päällys on "helppo pitää puhtaana". Beat-vuodesohvan futon-patja hajosi puolestaan koiran käsittelyssä, minkä lisäksi sen runko ei ollut kovin kestävä. Kangasverhoillun sohvan koira likasi pentuna puhdistuskelvottomaksi (ei pelastusta irroitettavista päällisistä) ja sinetöi sen kohtalon kuopimalla kankaan hajalle ja järsimällä puisia jalkoja.
Sohvaongelmaa ei ole ratkaistu, mutta Fatboyt ovat osoittautuneet sekä kestäviksi että lemmikeille mieluisiksi. Lämmittää kivasti ja silleen.
Listaa voisi jatkaa, mutta en taida uskaltaa. Halu tehdä tuholaisista rukkaset kylmenevien säiden suojaksi saattaisi käydä ylivoimaiseksi. Näyttävät niin pieniltä ja viattomilta, pirulaiset. TJEU:
lauantai 6. marraskuuta 2010
Aamun ensiapupakkaus
Aamujen epämukavuutta vähentävät seikat ovat arvostusasteikollani korkealla, tässä lista lyhyen kaavan mukaan.
1. Kylpytakki. Maailma on epämiellyttävän kylmä aamuisin ja erityisesti suihkun jälkeen. Aamuni on pilalla, jos en voi kietoutua hetkeksi kylpytakin tarjoamaan turvaan.
2. Kahvimylly. Elämänlaatuni parani monella asteella, kun sain pari vuotta sitten (hartaasti toivotun) joululahjan, Dualitin kahvimyllyn. Jauhatusvaihtoehtoja on muistaakseni 10, mutta ahkerimmin laite on meillä jauhanut espressoa. Vastajauhetun kahvin tuoksu on parasta mitä aamuisin voi haistella, aah. Pienenä miinuksena mainittakoon laitteen kovaäänisyys, jolla herätetään kyllä koko talous.
3. Kunnon kahvinkeitin. Meille näitä on kertynyt: espressokeitin, mokkapannu, pressopannu ja Mocca Master. Maidonvaahdotin löytyisi espressokeittimestä ja erillisenä, pattereilla toimivana versiona, mutta aamuisin olen sen verran laiska, että tyydyn lämmittämään maidon mikrossa ja liedellä. Espressokeitin on Electroluxin perusmalli muutaman vuoden takaa, tekisi mieli päivittää vähän parempaan; tuo ei esimerkiksi annostele vettä yhden tai kahden kupillisen verran, vaan kahvin valumista jouluu (mein Gott!) itse kyttäämään. Mikä on kieltämättä joskus johtanut nk. tyrimiseen. Mitään täysautomaattia en halua, vaan jotain pientä, simppeliä ja sievää. Esimerkiksi Cremassa näyttäisi olevan hyviä vaihtoehtoja tarjolla.
4. Matkamuki, jota mainostin taannoin. Perustelut ovat painavat ja pitävät, jos on ollut ööh... unessa silloin kun aamuvirkkuutta on jaettu.
5. Kirkasvalolamppu. Ei ole ollut vielä tänä syksynä käytössä, mutta ainakin viime kaamoskierroksella vakuutuin. Innosolin Aurora ei ole aivan tolkuttoman ruma ja sitä voi himmennettynä käyttää myös tavallisena valaisimena.
1. Kylpytakki. Maailma on epämiellyttävän kylmä aamuisin ja erityisesti suihkun jälkeen. Aamuni on pilalla, jos en voi kietoutua hetkeksi kylpytakin tarjoamaan turvaan.
2. Kahvimylly. Elämänlaatuni parani monella asteella, kun sain pari vuotta sitten (hartaasti toivotun) joululahjan, Dualitin kahvimyllyn. Jauhatusvaihtoehtoja on muistaakseni 10, mutta ahkerimmin laite on meillä jauhanut espressoa. Vastajauhetun kahvin tuoksu on parasta mitä aamuisin voi haistella, aah. Pienenä miinuksena mainittakoon laitteen kovaäänisyys, jolla herätetään kyllä koko talous.
3. Kunnon kahvinkeitin. Meille näitä on kertynyt: espressokeitin, mokkapannu, pressopannu ja Mocca Master. Maidonvaahdotin löytyisi espressokeittimestä ja erillisenä, pattereilla toimivana versiona, mutta aamuisin olen sen verran laiska, että tyydyn lämmittämään maidon mikrossa ja liedellä. Espressokeitin on Electroluxin perusmalli muutaman vuoden takaa, tekisi mieli päivittää vähän parempaan; tuo ei esimerkiksi annostele vettä yhden tai kahden kupillisen verran, vaan kahvin valumista jouluu (mein Gott!) itse kyttäämään. Mikä on kieltämättä joskus johtanut nk. tyrimiseen. Mitään täysautomaattia en halua, vaan jotain pientä, simppeliä ja sievää. Esimerkiksi Cremassa näyttäisi olevan hyviä vaihtoehtoja tarjolla.
4. Matkamuki, jota mainostin taannoin. Perustelut ovat painavat ja pitävät, jos on ollut ööh... unessa silloin kun aamuvirkkuutta on jaettu.
5. Kirkasvalolamppu. Ei ole ollut vielä tänä syksynä käytössä, mutta ainakin viime kaamoskierroksella vakuutuin. Innosolin Aurora ei ole aivan tolkuttoman ruma ja sitä voi himmennettynä käyttää myös tavallisena valaisimena.
torstai 4. marraskuuta 2010
Manuaalikammoinen kamerakaupoilla
Nyt vähän jännittää. Menin ja ostin elämäni ensimmäisen digijärkkärin ja siihen kuvanvakaimella varustetun objektiivin. Ensinnäkin arveluttaa sellainen käytännön kysymys, miten pokkareihin tottunut laiskimus tulee sinuiksi huomattavasti massiivisemman kantamuksen kanssa. Erityisen epämotivoivaa on se, että kameralaukut ovat lähtökohtaisesti kamalia kolhoja; vinkkejä ei-niin-järkyttävän-rumista laukuista otetaan toisin sanoen ilolla vastaan.
Toisekseen mietityttää se, kuinka saisin kärsimätön luonteeni riittämään vehkeen käytön laajamittaiseen opetteluun; vaikuttaa nimittäin siltä, että tämän toiminnallisen moniottelijan kanssa ei päästä laadukkaaseen keskusteluyhteyteen puhtaasti testailutaktiikkaa hyödyntämällä, mikä yleensä on ollut tapanani (mikä toisaalta on johtanut siihen, että suurin osa laitteiden ominaisuuksista jää hyödyntämättä). Canon-logiikan tuntemuksellani pystynee käyttämään lähinnä niitä perusominaisuuksia, joita myös Ixus tarjoaa (suomeksi: automaattisäädöt päälle ja menoksi). Elättelen toiveita siitä, että parempi puolisoni ottaa laitteen ns. haltuun ja briiffaa minut tarvittavassa määrin sen saloihin. Toisaalta, kuka nyt marraskuussa mitään haluaisi kuvatakaan, kun ulkona on pimeää ja... pimeää.
Pelinavaus on nyt joka tapauksessa tehty, kameran ominaisuuksien ei pitäisi olla enää harrastustoiminnan esteenä. Sitten uupuukin vain se kuuluisa käytännön toteutus. Hehheh...
Toisekseen mietityttää se, kuinka saisin kärsimätön luonteeni riittämään vehkeen käytön laajamittaiseen opetteluun; vaikuttaa nimittäin siltä, että tämän toiminnallisen moniottelijan kanssa ei päästä laadukkaaseen keskusteluyhteyteen puhtaasti testailutaktiikkaa hyödyntämällä, mikä yleensä on ollut tapanani (mikä toisaalta on johtanut siihen, että suurin osa laitteiden ominaisuuksista jää hyödyntämättä). Canon-logiikan tuntemuksellani pystynee käyttämään lähinnä niitä perusominaisuuksia, joita myös Ixus tarjoaa (suomeksi: automaattisäädöt päälle ja menoksi). Elättelen toiveita siitä, että parempi puolisoni ottaa laitteen ns. haltuun ja briiffaa minut tarvittavassa määrin sen saloihin. Toisaalta, kuka nyt marraskuussa mitään haluaisi kuvatakaan, kun ulkona on pimeää ja... pimeää.
Pelinavaus on nyt joka tapauksessa tehty, kameran ominaisuuksien ei pitäisi olla enää harrastustoiminnan esteenä. Sitten uupuukin vain se kuuluisa käytännön toteutus. Hehheh...
tiistai 2. marraskuuta 2010
Suunniteltu /= toteutettu
Niin. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä eli teesi tuli todistettua. Influenssarokotus jäi tältä erää ottamatta, koska olin merkinnyt sen kalenteriini väärälle päivälle. Kellonaika ja paikka kyllä sinänsä täsmäsivät. Positiivisen lähestymiskulman tähän mokaan tuo se, että ei sitten tarvinnut illalla kärvistellä kuumehöyryissä tai kykenemättömänä liikuttamaan piikitettyä kättä. Mukavaa toki sekin.
Kotiin ehdin viiden jälkeen ja koska kuudeksi kutsutut sukulaiseni eivät perinteisesti ole koskaan myöhässä edes sitä akateemista varttia, kokkaussuunnitelma muuntui sienipiirakasta...ööh...sienimunakkaaseen. Todella kivasti sopii salaatin kylkeen, right?
Äiti oli saanut (kertomansa perusteella kirousten ja sadattelujen tukemana) ommeltua Vallilan Saanko luvan -kankaasta verhot valmiiksi, joten saimme vierailun kylkiäisenä lisäväriä makkariin. En uskaltane mainita käsityöuhrauksen tehneelle äidille, että samasta kankaasta tehtyjä verhoja saa näemmä valmisverhoinakin Netraudasta ja Kodin1:stä. Ompeluun käytetyt kirosanat ja kankaaseen käytetty euromäärä eivät tosin menneet hukkaan, sillä valmisverhojen pituus on meille liian lyhyt.
Sukulaisvierailuissa määrä ei korvaa laatua, joten vanhemmat ja isovanhemmat poistuivat luotamme tehokkaan puolitoistatuntisen päätteeksi. Sen jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja hurautimme kaveripariskunnan luo - jonkinlaisen kommunikaatiosolmun seurauksena illalle oli siis tuplabuukkaus - ja vietimme siellä leppoisan illan.
Lauantaina totesin sen ehkä aika itsestäänselvän seikan, että kirjamessuille ei kannata mennä a) lauantaina b) kiireessä tai c) painava treenikassi olalla. Väenpaljous ärsytti, eikä kirjoja jaksanut edes penkoa; mukaan tarttui vain ruokapuolelta purkki kahvipapuja.
Kampaajakäynnin jälkeen olin suuntaamassa Kampista Stupidoon, mutta eksyin matkalla Primaveraan (mukaan tarttui Pantonen metallirasia), minkä jälkeen piipahdin myös Day:ssä. (mukaan tarttui tuikitarpeellisia tavaroita eli setti heijastimia ja pyykkikassi). Tässä vaiheessa otin kiitollisena vastaan puolisoni tarjouksen heittää minut Itikseen salille, joten musiikilliset heräteostokset jäivät tekemättä.
Sunnuntaiaamun kirpputorikaaoksesta raportoin jo aiemmin. Myös loppuviikolla siivottu kämppä on saatettu takaisiin normaalin kaoottiseen tilaansa.
Uusi kuukausi, parempi elämä. Siitä on ainakin lähdettävä.
Kotiin ehdin viiden jälkeen ja koska kuudeksi kutsutut sukulaiseni eivät perinteisesti ole koskaan myöhässä edes sitä akateemista varttia, kokkaussuunnitelma muuntui sienipiirakasta...ööh...sienimunakkaaseen. Todella kivasti sopii salaatin kylkeen, right?
Äiti oli saanut (kertomansa perusteella kirousten ja sadattelujen tukemana) ommeltua Vallilan Saanko luvan -kankaasta verhot valmiiksi, joten saimme vierailun kylkiäisenä lisäväriä makkariin. En uskaltane mainita käsityöuhrauksen tehneelle äidille, että samasta kankaasta tehtyjä verhoja saa näemmä valmisverhoinakin Netraudasta ja Kodin1:stä. Ompeluun käytetyt kirosanat ja kankaaseen käytetty euromäärä eivät tosin menneet hukkaan, sillä valmisverhojen pituus on meille liian lyhyt.
Sukulaisvierailuissa määrä ei korvaa laatua, joten vanhemmat ja isovanhemmat poistuivat luotamme tehokkaan puolitoistatuntisen päätteeksi. Sen jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja hurautimme kaveripariskunnan luo - jonkinlaisen kommunikaatiosolmun seurauksena illalle oli siis tuplabuukkaus - ja vietimme siellä leppoisan illan.
Lauantaina totesin sen ehkä aika itsestäänselvän seikan, että kirjamessuille ei kannata mennä a) lauantaina b) kiireessä tai c) painava treenikassi olalla. Väenpaljous ärsytti, eikä kirjoja jaksanut edes penkoa; mukaan tarttui vain ruokapuolelta purkki kahvipapuja.
Kampaajakäynnin jälkeen olin suuntaamassa Kampista Stupidoon, mutta eksyin matkalla Primaveraan (mukaan tarttui Pantonen metallirasia), minkä jälkeen piipahdin myös Day:ssä. (mukaan tarttui tuikitarpeellisia tavaroita eli setti heijastimia ja pyykkikassi). Tässä vaiheessa otin kiitollisena vastaan puolisoni tarjouksen heittää minut Itikseen salille, joten musiikilliset heräteostokset jäivät tekemättä.
Sunnuntaiaamun kirpputorikaaoksesta raportoin jo aiemmin. Myös loppuviikolla siivottu kämppä on saatettu takaisiin normaalin kaoottiseen tilaansa.
Uusi kuukausi, parempi elämä. Siitä on ainakin lähdettävä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)