Maailma kylässä

...melko viileässä säässä tällä kertaa. Ohjelma oli monipuolinen ja laadukas ja paljon olisi ollut tsekaamisen arvoista. Vähiin kuitenkin jäi: eilen kärsin jotenkin käynnistysvaikeuksista ja pääsin Kaisaniemeen vasta niin myöhään, että ehdin kuunnella vain Uuden Fantasian (feat. Freeman, awwww...) ja Tony Allen & Jimi Tenor -kombon keikat. Molemmat keikat putosivat sinänsä allekirjoittaneeseen hyvin, mutta tunnelmaa häiritsi jälkimmäisen aikana jotenkin se, että paikalla tuntui olevan enemmän humalaisia teinejä kuin vaikka hippejä ja ulkkareita. Viime kesänä Flow'ssa oli paljon letkeämpi tunnelma, Kaisaniemi kerää kaljoittelijoita. Terkuin takakireä kukkahattutäti...

Tänään taas oli niin kylmä sää ja hieman lyhyeksi jääneet yöunet (illalla Champions League finaali, aamulla nelijalkaiset hirviöt) takana, ettei oikein riittänyt puhtia. Piipahdettiin parilla keikalla ja juostiin kojut läpi, mitään asiaohjelmaakaan ei tullut tsekattua eikä evästystä haettua, vaikka Maailma kylässä -festareiden parasta antia onkin monipuolinen ruokavalikoima erilaista settiä ympäri maailmaa. Note to self: käteinen on joskus ihan kiva bonus.

Kesän 2011 aurinkovoidearmada

Tajusin juuri, että kilpavarusteluni ilkeitä uv-säteitä vastaan taitaa olla tänä vuonna saavuttanut jonkinlaisen kyseenalaisen ennätyksen: purkkia ja purnukkaa on jos jonkinlaista, vaikka ulkona vietetyn ajan ja auringolle paljastetun ihon määrä on vielä hyvinkin maltillinen, TJEU:

 
Tuote-esittely lienee paikallaan. Äärimmäisenä vasemmalla on Tallinnan Kaubamajasta (loistava kosmetiikkaosasto btw) mukaan tarttunut Simple-sarjan tuoksuton ja väriaineeton päivävoide SPF-kertoimella 15. Sopii hyvin herkälle iholle ja on kätevässä pumppupullossa, mutta kertoimet ovat aika matalat.

Koska kasvot kuitekin ovat eniten auringossa ja koska juuri kasvoille on ikävä olla läträämässä lisää voidetta päivän mittaan, ostin eilen apteekista Eucerinin kasvovoiteen, jossa suojakertoimia luvataan olevan 50. Tuotteen bonuksena (ja ostoperusteena) mainittakoon, että se on tuimista kertoimista huolimatta juoksevaa ja hyvin levittyvää, eikä jätä ihoa tolkuttoman rasvaiseksi. Testasin juuri iholle; luvattu mattaefekti ei ole ihan täydellinen, mutta  "klähmituntuma" kuin normaalilla kasvovoiteella eli ihan eri luokkaa kuin esim. viime kesänä käytössä olleen, sinänsä muuten ihan hyvän apteekin Aco-sarjan kasvovoiteen kanssa (siinä SPF 25).

Myös Korresin stick (SPF 30) on tarkoitettu kasvoille ja tuoksuu mukavasti vesimelonille, mutta sen levittyvyys ei ole ihan huippuluokkaa ja jättää kasvoille vaaleanpunaisen kerroksen, jos sitä huolimattomasti ilman peiliä sutii menemään. Mutta pieni ja kätevä se on, joten kulkee helposti mukana. Ja kai mainitsin jo sen vesimeloniuutteen, mmmmmm....

Takarivin puteli on aurinkosuojan sisältävä hiustuote, Paul Mitchellin Thicken up -muotoiluneste. Uskon ja luotan siihen, että tippa sitä lyhyisiin hiuksiini pelastaisi pehkoni tänä kesänä aurinkovalkaisulta... Eikä se tuuheus ja kiiltokaan toki pahasta ole. Muut hiuksiin jätettävät aurinkosuojatuotteet, joita olen vuosien varrella testannut, ovat ilmeisesti olleet liian öljypitoisia ja aiheuttaneet lähinnä rasvisefektin. Lienee selvää, että preferoin vaaleat raidat limaletin edelle, joten käyttämättä ovat jääneet.

Sitten kuvan oikea laita eli herkkäihoisen tuki ja turva. Ihoni ei sinänsä ole mitenkään erityisen herkkä palamiselle, mutta vähän kaikelle muulle sitten sitäkin enemmän. Toisin sanoen kosmetiikka saattaa ärsyttää ja erinäiset luomet ja ihottumakohdat pitäisi myös saada suojattua. Apteekista saatavat Acon voiteet ovat hajusteettomia ja ovat ainakin omalle herkkisiholleni sopineet hyvin. Kuvassa on suojakertoimella 15 varustettu kevyt spray, minkä lisäksi meiltä löytyy astetta vahvempi voide. Spray on niistä kätevämpi, mutta epäilen, että sitä tulee helposti levitettyä liian ohut kerros; ohjeistushan on lutrata noiden voiteiden kanssa ihan huolella, kun kuulemma ilmoitetut kertoimet perustuvat melko epärealistiseen testiin, jossa tököttiä levitetään ns. senttikaupalla. Eli tällä logiikalla on parempi ottaa tujumpi voide, jos (kun) sitä kuitenkin levittää niin ohuelti, että puolet tehosta jää saamatta.

Aurinkovoiteiden vaaroista puhuminen sai minutkin tarttumaan testimielessä Santen voiteeseen (SPF 20), joka lupaa "100 % luontaisen mineraalisuojan - ei nanoteknologiaa". Käytettävyys on normivoiteisiin verrattuna hieman haastavaa, sillä tökötti ei todellakaan levity kuin unelma, vaan sitä saa hinkata ihoon. Toisaalta se ei kuitenkaan jättänyt iholle valkoista kerrosta, kuten pelkäsin, vaan lopputulos on aika lailla normaali. Iholle levitetty määrä tosin jäi aika vähäiseksi, joten tarkkana saa olla. Tuoksu on myös aika tymäkkä, vaatii ainakin totuttelua.

Äärimmäisenä oikealla on urheilukäyttöön sopiva Ultrasunin geelimäinen voide (SPF 20). Se levittyy helposti, on väritön ja tuoksuton, sisältää E-vitamiinia ja on veden- ja hienkestävä. Lisäbonuksena myös pitkä säilyvyys, purkki lupaa normaalin 12 kk:n sijasta 36 kk:tta, mikä tosin herättää hieman kysymyksiä siitä, millainen myrkky on kyseessä. Toimii myös käytössä hyvin (en tosin tässäkään täysin allekirjoittaisi lupausta, että yksi levitys antaa suojan koko päiväksi), ainoa miinus on se, että tahraa vaatteet, jos ei malta odottaa voiteen kuivumista. Ei myöskään sovi kasvoille, koska sisältää alkoholia.  

Siinä armadan taistelijat. Muistelen kyllä kaiholla niitä aikoja, jolloin suhtautumiseni aurinkoon ei ollut ihan näin neuroottinen, mutta ei voi mitään, tähän on tultu. Toki paras turva lienee periaatteessa tämä sisätiloissa lymyily (heh..), mutta toisaalta ihoni todella kaipaa kesän kosteutta ja aurinkoa voidakseen hyvin. Olen täälläkin tilittänyt atooppisen ihon kanssa tuskailusta, minkä lisäksi minulla on myös ns. virallinen ihosairaus, joka on varsinkin talvella paikoin ***tumainen seuralainen. Aurinko siis auttaa, mutta toisaalta siltä pitäisi sitten osata kuitenkin suojautua. Valohoitoja en ole koskaan uskaltanut ottaa, joten kärsin ja revin esimerkiksi säärestä kutisevan ihoni jatkuvasti verille. Ei hyvä. 

Tuhkapilven tuolla puolen

Islanninhevoset on kivoja, mutta saisivat kyllä nuo tulivuorista tupruavat tuhkat pitää ihan omassa pesässään. Viime keväänä meni lomasuunnitelmat tuhkapilven takia uusiksi (ai miten niin oma napa lähinnä?), nyt pelkkä pieni pöllähdys ilmakehään tuntuu aiheuttavan allekirjoittaneelle pienemmän mittakaavan henkilökohtaista tuskaa; en pysty lähtemään lenkille, pelkkä piipahdus ulkoilmassa sai silmät vuotamaan, kurkun kipeäksi ja päässäkin tuntuu vähän oudolta. Viimeksi mainittu voi tosin olla myös ihan sisäsyntyistä syntymäsekavuutta. Aamulla olin sentään sen verran tolkuissani, että tajusin jättää fillarin suosiolla kellariin, olisi varmaan kotimatkalla lähtenyt taju... 

Ärrinmurrinäähplääh. En viitsi edes salille lähteä, kun vaihtoehtona olisi itsensä altistaminen joko autoilulle tai hengitysvaikeuksille. Täytynee rentoutua joko pianoa pimputtaen tai Wii fitin parissa; yksin kotona oleminen tarjoaa hyvän tekosyyn tilaisuuden näille kanssaeläjiä terrorisoiville harrasteille. Kirjastosta vapun tienoilla raahattuja kirjojakin olisi vielä kesken / korkkaamatta, mutta taitaa olla parasta lepuuttaa hetki silmiä jossain muualla kuin tekstiä tuijottaen.

Hei vaan hei hetkeksi myös näyttöpäätteelle, silmät ja niska kiittävät.

Rumuuden maksimointia

..eli pyöräilyyn liittyvillä vaateostoksilla on tullut käytyä: saldona Haltin pehmustetut (ja kiiltävät, kaiken kamaluuden huippu) 3/4 mittaiset pyöräilypöksyt,  pyrstölle ulottuva Yokon windstopper-rotsi (mustana, minkä järkevyyden tajusin kyseenalaistaa vasta jälkikäteen auringonpaahteessa...) sekä Addun viileille keleille tarkoitetut juoksutrikoot (näillä mun on tarkoitus pelastaa itseni kahinahousuvarustelulta kylminä aamuina ja viimeistään syksyllä myös lenkkipolulla). Sanomattakin lienee selvää, että estetiikkapisteitä ei irtoa millään noista, mutta toivottavasti toimivat tarkoitetulla tavalla.

Varusteiden hankintalistalla on vielä ainakin pakkari ja näppärä pyöräilylaukku. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin repun hiostama selkä, minkä lisäksi ergonomia ja esteettiset arvot eivät repputarjonnassakaan yleensä kohtaa. Eri asia on sitten se löydänkö ylipäänsä käytännöllisyys- ja ulkonäkövaatimukset täyttävää pyörälaukkua vai joudunko tyytymään rumaan ja lisäksi jännittämään pyörän johonkin vähemmän vartioituun kohteeseen jättäessäni sitä, että voro tai vandaali iskee.

Toinen pieni ongelma liittyy itse pyörään, joka on muutaman vuoden ikäinen Wheeler Cross. Vaihteita siinä on enemmänkin kuin peruskäytössä oikeastaan tarvitsen eli 24 ja säätömahdollisuuksia muutenkin paljon, esim. ajoasentoa saa muokkailtua pystystä sporttiseen aika helposti ja satulan korkeussäätöä ilman apuvälineitä. Fillarissa ei siis sinänsä ole mitään muuta vikaa kuin että sen runko on mittasuhteiltaan minulle hivenen nafti (ostin urpona pienimmän mahdollisen eli 44 cm), minkä epäilen olevan osasyyllinen ajoittaisiin polvivaivoihini. Satulan siirtäminen niin taakse kuin mahdollista ja muidenkin säätöjen muuttaminen viime pyöräilykauteen verrattuna vaikuttaisi kuitenkin parantavan tilannetta, joten ehkä tästä ilman hintavaa uushankintaa selvitään.

Olen kuitenkin antanut itselleni luvan hieman vilkuilla vieraita ratsuja, mutta  yhtään en ole tyypannut, vaikka siihen olisi ollut esim. viime viikonlopun Stadibike -messuilla mainio tilaisuus. Tyydyin kuitenkin katselemaan ja hillitsemään haikailuja kauniiden mutta epäkäytännöllisten mallien perään; yllättäen silmäni lepää eniten ns. nostalgisesti muotoilluissa malleissa, jotka eivät kuitenkaan pidemmillä reissuilla ja mäkisessä maastossa olisi se paras vaihtoehto. Esimerkiksi Pelagon Brooklyn on aivan ihana, mutta itse joutuisin vetämään ainakin kauniin satulan peitoksi geelipehmustetun päällisen (kuvista ei ehkä koko totuutta näe, mutta tuo satula on oikeasti ihan kivikova, vaikka kaunis onkin) ja 8-vaihteinen malli on sitä paitsi tällä hetkellä lopussa.  Uskoisin sinänsä pärjääväni kahdeksalla vaihteella, koska nykyisinkin käytän eniten keskimmäistä kasisettiä, mutta toki pidemmillä reissuillta sen kanssa voisi tulla äitiä ikävä. Jos jonain kauniina päivänä muutan urbaanimpaan ympäristöön eli muutaman jyrkän mäen verran lähemmäksi keskustaa, kolkuttelen kyllä takuulla Pelagon poikien putiikin ovelle Vallilassa.

Sitä ennen silmät vilkuilevat myös toisaalle ja antavat hieman periksi muiden kuin ulkoisten avujen edessä. Tunturin trekking-mallit vaikuttavat monipuolisilta peleiltä eikä muotoilukaan saa silmiä vuotamaan verta. Niissä olisi vieläpä lokarit, valot ja pakkari valmiina, mitkä laskettakoon bonukseksi.  Vähän painava pyörä tosin taitaa olla nykyiseen filtsuuni verrattuna, mikä haittaa lähinnä tilanteissa, joissa sitä pitää nostella seinätelineeseen tai portaita ylös. Hintakin on sen verran korkea tuossa TR700-mallissa, että parempi varmaan odotella alennusmyyntejä.

Täyttä napakymppiä ei siis vielä ole osunut silmiin, joten jään tässä vaiheessa tarkkailemaan markkinatilannetta ja nykyisen menopelini muunneltavuutta. Elämänlaatu paranee joka tapauksessa monta pykälää, kun katupöly alkaa olla laskeutunut ja aamutkin sen verran lämpimiä, että kelpaa sotkea menemään fillarilla. Kesä <3
 

 

Hevosen selässä

Allekirjoittanut on arkajalka, joka on onnistunut varttumaan aina tänne kolmenkympin pimeämmälle puolelle ilman, että olisi kertaakaan ollut hevosen selässä. Kyllä minäkin pikkutyttönä hevoskirjoja luin, mutta siihen se jäi, mistä varmasti vanhempani ovat taloudenhallinnan näkökulmasta kovasti kiitollisia. Ajatus homman testaamisesta sai toteutuksensa viime torstaina, jolloin kävimme työkavereiden kanssa tutustumassa issikkaratsastuksen alkeisiin Islanninhevostalli Fagurissa Vantaalla. Paikka on uusi, hyvien liikenneyhteyksien päässä ja tarjoaa nettisivujen perusteella kaikenlaista kivaa ihan sopuhintaan. 

Meitä oli mukana oli kuusi joko täysin tai lähes täysin heppaharrastuksen suhteen ummikkotasoista naista, jotka kihersivät alkujännityksestä kuin pahaiset teinitytöt konsanaan. Hepat olivat onneksi kilttejä ja rauhallisia, joten jännitys vaihtui pian innostukseen ja maastossa vaivihkaa myös toiveeseen siitä, että vauhti olisi ollut rivakampaa. Mukana olisi kaksi taluttajaa ja hepat löntystelivät kaikessa rauhassa metsämaastossa yrittäen välillä vaivihkaa pysähtyä salaattipöydän ääreen.  Sää oli mitä mainioin ja hepat tosiaan niin hyvällä päällä, että ummikotkin pärjäsivät ihan mainiosti.

Idean äiti oli vielä järjestänyt meille ratsastuksen perään piknik-henkisesti skumppaa ja pikkupurtavaa, mahtava ylläri sekin. Taisi pienoinen heppakärpänen puraista koko joukkoa, sillä uusintaiskua alettiin heti suunnitella.

Kierrätystehdas Kaapelitehtaalla

Kävimme eilen piipahtamassa Kaapelilla neljättä kertaa järjestettävässä Kierrätystehdas-tapahtumassa. Tarjolla on mm. eko-designia, kierrätysmateriaaleista valmistettuja käsitöitä ja koruja, luomutuotteita ja luontaiskosmetiikkaa. Lisäksi ohjelmaan kuuluu ilmaistori, jonne voi tuoda käyttökelpoista kamaa kierrätettäväksi ja vastaavasti ottaa mukaansa mitä haluaa (oletettavasti erilaiset lastenkamppeet suosituin kierrätysartikkeli), minkä lisäksi paikan päältä löytyy myös kodin sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanottopiste. Kierrätystapahtuman lisäksi Kaapelilla kannattaa myös käydä tsekkaamassa vaikka näyttelyitä tai muuta mukavaa (esim. Pulssi on tänään viimeistä päivää) ja nauttia lounasta Hima & Salissa.

Itse pidin shoppailuhimoni kurissa ja ostin vain tuikitarpeellista kosmetiikkaa. Santen parabeeniton aurinkovoide irtosi kympillä ja Mádaran kosmetiikkasetti 15 eurolla.  Aurinkovoide lähteekin heti käyttöön, tuollahan on melkein KESÄ nyt!