Tänä syksynä se nimittäin alkoi piinata poikkeuksellisen aikaisin ja voimakkaasti. Kutikutiraaputiraaputi. Olen yrittänyt käydä mielessäni läpi kaikki asiaan loogisesti tai mutu-perusteisesti vaikuttavat tekijät, mutta mikään niistä ei selitä sitä, minkä takia viime talvi meni kohtuullisen mukavasti, mutta nyt raavin itseäni verille jo marraskuussa. Kihnutikihnuti.
Pyykinpesuaineet ovat allergialiiton merkillä varusteettomia, enkä ole vaihtanut merkkiä. Kosmetiikkapussissakaan ei ole mitään uutta, eikä toisaalta vanhentuneita tuotteita. Suihkussa lotraan liian usein, liian kauan ja kuumalla vedellä, mutta siihen olen toisaalta syyllistynyt aina. Vihaan kylmyyttä, mutta vielä enemmän tätä kutinaa, joten täytyy skarpata.
Ruokavaliossa ei pitäisi olla tapahtunut merkittäviä muutoksia. Olen myös yrittänyt lisäillä öljyjä ruokaan ja neitsyskookosöljyä olen käyttänyt myös ulkoisesti (pirun ärsyttävää, jos olen turhaan haissut eltaantuneelta munkilta, kun viime vuoden kokemusten perusteella kuvittelin, että öljyssä piilee avain iho-onneen...). Omegakolmosia ja D-vitamiinia syön silloin kun muistan. Ilmankostutin täytynee kaivaa kaapista esiin viimeisenä toivona ennen kuin klikkailen itseni matkatoimiston nettisivuille etsimään paikkaani auringossa. Sitä ennen ehkä vielä kerros Ceralania. Ja kynsileikkuri käyttöön, näillä tynkäviiltimilläkin saa liikaa tuhoa aikaa.
Aargh. Kerrassaan sietämätöntä. Raapsraapsraaps. Hyviä ja huonompiakin neuvoja otetaan kiitollisena vastaan.
torstai 11. marraskuuta 2010
maanantai 8. marraskuuta 2010
Lemmikkitalouden sisustuspulmia
Koirani on nyt 8-vuotias ja kissa liittyi muonavahvuuteen reilut kaksi vuotta sitten. Kumpikin on kooltaan melko pieni, mutta luonteeltaan hivenen rauhaton, joten yhteiselomme aikana olen joutunut sanomaan katkerat hyvästit lukemattomille erinäisillä tavoilla tuhoutuneille tai vaurioituneille tavaroille. En tässä yhteydessä rupea tilittämään kuin välillisesti kaikista niistä kengistä, jotka koira nuorella iällä pisti poskeensa (toisin sanoen, en ole vieläkään toipunut menetyksistä), vaan rajaan aiheen koskemaan sisustusta.
Yleensä lemmikit, nuo pienet kultamussukat, ovat voittaneet taiston puolustuskyvyttömiä kalusteita vastaan 6 - 0. Seuraavassa huonoksi havaittuja hankintoja ja vastapainona joitakin onnistuneita tai autuaassa jälkiviisaudessa keksittyjä ratkaisuja vuosien varrelta. Samat tuhoamisen ja tuhoilta suojautumisen lainalaisuudet pätevät kaiketi myös lapsiperheiden arjessa; korvaa tällöin tekstistä määre "kynnet" tai "hampaat" käsitteellä "tussi" tai "sakset".
1. Pientä purtavaa. Kuten edellä on todettu, rakas koirani toteutti pitkään valitettavaa kenkäfetissiä, joka kohdistui nahkakenkiin ja erityisesti niiden korkoihin. Lienee myös jokseenkin itsestäänselvää, että juuri minun kenkäni ja erityisesti uudet sellaiset maistuivat paremmilta kuin silloisen avokkini jalkineet. Asunnossamme ei ollut sen paremmin vaatehuonetta kuin kiinni pysyviä kaapinovia, joten kengät olivat helppo saalis. Nykyään olisin paremmin varautunut naskaleiden tuhoille: kotimme eteisestä löytyy a) liukuovellinen peilikaappi, minkä lisäksi b) vaatehuoneessa on c) kenkäkaappi. Suosittelen niitä kaikkia lämpimästi.
Kenkien lisäksi koira onnistui muun muassa pistämään palasiksi yhden rahin sekä järsimään lukuisten kalusteiden kulmia. Koira ehti myös perehtyä syvällisesti niin oikeudelliseen kirjallisuuteen ja sanakirjoihin kuin myös kevyempään viihdekirjallisuuteen ja erinäisiin lehtiin (ilman mainittamaa sivistyksellistä kehitystä). Kalusteiden pelastukseksi en ole jälkikäteenkään keksinyt pätevieä kikkakolmosia, mutta ainakin lehdet olisivat pysyneet ehjänä, jos jo tuolloin olisi ollut markkinoilla mainio City Sunday -lehtiteline. Kirjat voi toki suojata koiran hampailta sijoittamalle ne tarpeeksi korkealle, kissan kynsiltä ne eivät olisi sielläkään turvassa.
2. Matot makkaralla. Jatkuva ralli ympäri kämppää, terävät kynnet ja tarve puunata märkä turkki kuivaksi rajaavat puitteet mattojen valinnalle. Lisäksi olen havainnut, että eläimillä on varsin hyvä sihti erinäisten eritteiden kanssa; itseään kunnioittava lemmikki ei esimerkiksi koskaan oksenna paljaalle lattialle. Muistaakseni sama logiikka päti myös sinä aikana, jolloin koira opetteli sisäsiistiksi. Tuolloin raahasin matot suosiolla syrjään, mutta sittemmin on haettu toisenlaisia kompromissiratkaisuja. Sisal-matot ovat pysyneet ehjinä ja hyväkuntoisina, samoin hieman yllättäen pörröinen nukkamatto. Sen sijaan paperinarumatto ei kestänyt elämää, kuten eivät myös iloiset räsymatot, jotka oli ilmeisen helppo syödä / repiä / rullata.
3. Sohvan syleilyssä. Ennen kissan hankkimista sohvien tuhona olivat lian lisäksi lähinnä koiran hampaat ja kynnet (tiedättehän, kuinka sitä makuupaikkaa pitää "kuopia"), nykyään pahin uhka liittyy kissan kynsiin. Kissan mielihaluja on myös ollut hieman hankala ennakoida; ystävän isoisän jäämistöstä hankitut samettiverhoillut nojatuolit ovat yllättäen säilyneet melko hyvässä kunnossa (selkänojan kuntoluokitus tosin on tarkastamatta), mutta Innovationin keinonahkaverhoiltu vuodesohva ei ehtinyt vanheta luonamme montakaan minuuttia ennen kuin ensimmäiset kynsimarkkeeraukset oli tehty. Ei paljoa lämmitä tieto siitä, että päällys on "helppo pitää puhtaana". Beat-vuodesohvan futon-patja hajosi puolestaan koiran käsittelyssä, minkä lisäksi sen runko ei ollut kovin kestävä. Kangasverhoillun sohvan koira likasi pentuna puhdistuskelvottomaksi (ei pelastusta irroitettavista päällisistä) ja sinetöi sen kohtalon kuopimalla kankaan hajalle ja järsimällä puisia jalkoja.
Sohvaongelmaa ei ole ratkaistu, mutta Fatboyt ovat osoittautuneet sekä kestäviksi että lemmikeille mieluisiksi. Lämmittää kivasti ja silleen.
Listaa voisi jatkaa, mutta en taida uskaltaa. Halu tehdä tuholaisista rukkaset kylmenevien säiden suojaksi saattaisi käydä ylivoimaiseksi. Näyttävät niin pieniltä ja viattomilta, pirulaiset. TJEU:
Yleensä lemmikit, nuo pienet kultamussukat, ovat voittaneet taiston puolustuskyvyttömiä kalusteita vastaan 6 - 0. Seuraavassa huonoksi havaittuja hankintoja ja vastapainona joitakin onnistuneita tai autuaassa jälkiviisaudessa keksittyjä ratkaisuja vuosien varrelta. Samat tuhoamisen ja tuhoilta suojautumisen lainalaisuudet pätevät kaiketi myös lapsiperheiden arjessa; korvaa tällöin tekstistä määre "kynnet" tai "hampaat" käsitteellä "tussi" tai "sakset".
1. Pientä purtavaa. Kuten edellä on todettu, rakas koirani toteutti pitkään valitettavaa kenkäfetissiä, joka kohdistui nahkakenkiin ja erityisesti niiden korkoihin. Lienee myös jokseenkin itsestäänselvää, että juuri minun kenkäni ja erityisesti uudet sellaiset maistuivat paremmilta kuin silloisen avokkini jalkineet. Asunnossamme ei ollut sen paremmin vaatehuonetta kuin kiinni pysyviä kaapinovia, joten kengät olivat helppo saalis. Nykyään olisin paremmin varautunut naskaleiden tuhoille: kotimme eteisestä löytyy a) liukuovellinen peilikaappi, minkä lisäksi b) vaatehuoneessa on c) kenkäkaappi. Suosittelen niitä kaikkia lämpimästi.
Kenkien lisäksi koira onnistui muun muassa pistämään palasiksi yhden rahin sekä järsimään lukuisten kalusteiden kulmia. Koira ehti myös perehtyä syvällisesti niin oikeudelliseen kirjallisuuteen ja sanakirjoihin kuin myös kevyempään viihdekirjallisuuteen ja erinäisiin lehtiin (ilman mainittamaa sivistyksellistä kehitystä). Kalusteiden pelastukseksi en ole jälkikäteenkään keksinyt pätevieä kikkakolmosia, mutta ainakin lehdet olisivat pysyneet ehjänä, jos jo tuolloin olisi ollut markkinoilla mainio City Sunday -lehtiteline. Kirjat voi toki suojata koiran hampailta sijoittamalle ne tarpeeksi korkealle, kissan kynsiltä ne eivät olisi sielläkään turvassa.
2. Matot makkaralla. Jatkuva ralli ympäri kämppää, terävät kynnet ja tarve puunata märkä turkki kuivaksi rajaavat puitteet mattojen valinnalle. Lisäksi olen havainnut, että eläimillä on varsin hyvä sihti erinäisten eritteiden kanssa; itseään kunnioittava lemmikki ei esimerkiksi koskaan oksenna paljaalle lattialle. Muistaakseni sama logiikka päti myös sinä aikana, jolloin koira opetteli sisäsiistiksi. Tuolloin raahasin matot suosiolla syrjään, mutta sittemmin on haettu toisenlaisia kompromissiratkaisuja. Sisal-matot ovat pysyneet ehjinä ja hyväkuntoisina, samoin hieman yllättäen pörröinen nukkamatto. Sen sijaan paperinarumatto ei kestänyt elämää, kuten eivät myös iloiset räsymatot, jotka oli ilmeisen helppo syödä / repiä / rullata.
3. Sohvan syleilyssä. Ennen kissan hankkimista sohvien tuhona olivat lian lisäksi lähinnä koiran hampaat ja kynnet (tiedättehän, kuinka sitä makuupaikkaa pitää "kuopia"), nykyään pahin uhka liittyy kissan kynsiin. Kissan mielihaluja on myös ollut hieman hankala ennakoida; ystävän isoisän jäämistöstä hankitut samettiverhoillut nojatuolit ovat yllättäen säilyneet melko hyvässä kunnossa (selkänojan kuntoluokitus tosin on tarkastamatta), mutta Innovationin keinonahkaverhoiltu vuodesohva ei ehtinyt vanheta luonamme montakaan minuuttia ennen kuin ensimmäiset kynsimarkkeeraukset oli tehty. Ei paljoa lämmitä tieto siitä, että päällys on "helppo pitää puhtaana". Beat-vuodesohvan futon-patja hajosi puolestaan koiran käsittelyssä, minkä lisäksi sen runko ei ollut kovin kestävä. Kangasverhoillun sohvan koira likasi pentuna puhdistuskelvottomaksi (ei pelastusta irroitettavista päällisistä) ja sinetöi sen kohtalon kuopimalla kankaan hajalle ja järsimällä puisia jalkoja.
Sohvaongelmaa ei ole ratkaistu, mutta Fatboyt ovat osoittautuneet sekä kestäviksi että lemmikeille mieluisiksi. Lämmittää kivasti ja silleen.
Listaa voisi jatkaa, mutta en taida uskaltaa. Halu tehdä tuholaisista rukkaset kylmenevien säiden suojaksi saattaisi käydä ylivoimaiseksi. Näyttävät niin pieniltä ja viattomilta, pirulaiset. TJEU:
lauantai 6. marraskuuta 2010
Aamun ensiapupakkaus
Aamujen epämukavuutta vähentävät seikat ovat arvostusasteikollani korkealla, tässä lista lyhyen kaavan mukaan.
1. Kylpytakki. Maailma on epämiellyttävän kylmä aamuisin ja erityisesti suihkun jälkeen. Aamuni on pilalla, jos en voi kietoutua hetkeksi kylpytakin tarjoamaan turvaan.
2. Kahvimylly. Elämänlaatuni parani monella asteella, kun sain pari vuotta sitten (hartaasti toivotun) joululahjan, Dualitin kahvimyllyn. Jauhatusvaihtoehtoja on muistaakseni 10, mutta ahkerimmin laite on meillä jauhanut espressoa. Vastajauhetun kahvin tuoksu on parasta mitä aamuisin voi haistella, aah. Pienenä miinuksena mainittakoon laitteen kovaäänisyys, jolla herätetään kyllä koko talous.
3. Kunnon kahvinkeitin. Meille näitä on kertynyt: espressokeitin, mokkapannu, pressopannu ja Mocca Master. Maidonvaahdotin löytyisi espressokeittimestä ja erillisenä, pattereilla toimivana versiona, mutta aamuisin olen sen verran laiska, että tyydyn lämmittämään maidon mikrossa ja liedellä. Espressokeitin on Electroluxin perusmalli muutaman vuoden takaa, tekisi mieli päivittää vähän parempaan; tuo ei esimerkiksi annostele vettä yhden tai kahden kupillisen verran, vaan kahvin valumista jouluu (mein Gott!) itse kyttäämään. Mikä on kieltämättä joskus johtanut nk. tyrimiseen. Mitään täysautomaattia en halua, vaan jotain pientä, simppeliä ja sievää. Esimerkiksi Cremassa näyttäisi olevan hyviä vaihtoehtoja tarjolla.
4. Matkamuki, jota mainostin taannoin. Perustelut ovat painavat ja pitävät, jos on ollut ööh... unessa silloin kun aamuvirkkuutta on jaettu.
5. Kirkasvalolamppu. Ei ole ollut vielä tänä syksynä käytössä, mutta ainakin viime kaamoskierroksella vakuutuin. Innosolin Aurora ei ole aivan tolkuttoman ruma ja sitä voi himmennettynä käyttää myös tavallisena valaisimena.
1. Kylpytakki. Maailma on epämiellyttävän kylmä aamuisin ja erityisesti suihkun jälkeen. Aamuni on pilalla, jos en voi kietoutua hetkeksi kylpytakin tarjoamaan turvaan.
2. Kahvimylly. Elämänlaatuni parani monella asteella, kun sain pari vuotta sitten (hartaasti toivotun) joululahjan, Dualitin kahvimyllyn. Jauhatusvaihtoehtoja on muistaakseni 10, mutta ahkerimmin laite on meillä jauhanut espressoa. Vastajauhetun kahvin tuoksu on parasta mitä aamuisin voi haistella, aah. Pienenä miinuksena mainittakoon laitteen kovaäänisyys, jolla herätetään kyllä koko talous.
3. Kunnon kahvinkeitin. Meille näitä on kertynyt: espressokeitin, mokkapannu, pressopannu ja Mocca Master. Maidonvaahdotin löytyisi espressokeittimestä ja erillisenä, pattereilla toimivana versiona, mutta aamuisin olen sen verran laiska, että tyydyn lämmittämään maidon mikrossa ja liedellä. Espressokeitin on Electroluxin perusmalli muutaman vuoden takaa, tekisi mieli päivittää vähän parempaan; tuo ei esimerkiksi annostele vettä yhden tai kahden kupillisen verran, vaan kahvin valumista jouluu (mein Gott!) itse kyttäämään. Mikä on kieltämättä joskus johtanut nk. tyrimiseen. Mitään täysautomaattia en halua, vaan jotain pientä, simppeliä ja sievää. Esimerkiksi Cremassa näyttäisi olevan hyviä vaihtoehtoja tarjolla.
4. Matkamuki, jota mainostin taannoin. Perustelut ovat painavat ja pitävät, jos on ollut ööh... unessa silloin kun aamuvirkkuutta on jaettu.
5. Kirkasvalolamppu. Ei ole ollut vielä tänä syksynä käytössä, mutta ainakin viime kaamoskierroksella vakuutuin. Innosolin Aurora ei ole aivan tolkuttoman ruma ja sitä voi himmennettynä käyttää myös tavallisena valaisimena.
torstai 4. marraskuuta 2010
Manuaalikammoinen kamerakaupoilla
Nyt vähän jännittää. Menin ja ostin elämäni ensimmäisen digijärkkärin ja siihen kuvanvakaimella varustetun objektiivin. Ensinnäkin arveluttaa sellainen käytännön kysymys, miten pokkareihin tottunut laiskimus tulee sinuiksi huomattavasti massiivisemman kantamuksen kanssa. Erityisen epämotivoivaa on se, että kameralaukut ovat lähtökohtaisesti kamalia kolhoja; vinkkejä ei-niin-järkyttävän-rumista laukuista otetaan toisin sanoen ilolla vastaan.
Toisekseen mietityttää se, kuinka saisin kärsimätön luonteeni riittämään vehkeen käytön laajamittaiseen opetteluun; vaikuttaa nimittäin siltä, että tämän toiminnallisen moniottelijan kanssa ei päästä laadukkaaseen keskusteluyhteyteen puhtaasti testailutaktiikkaa hyödyntämällä, mikä yleensä on ollut tapanani (mikä toisaalta on johtanut siihen, että suurin osa laitteiden ominaisuuksista jää hyödyntämättä). Canon-logiikan tuntemuksellani pystynee käyttämään lähinnä niitä perusominaisuuksia, joita myös Ixus tarjoaa (suomeksi: automaattisäädöt päälle ja menoksi). Elättelen toiveita siitä, että parempi puolisoni ottaa laitteen ns. haltuun ja briiffaa minut tarvittavassa määrin sen saloihin. Toisaalta, kuka nyt marraskuussa mitään haluaisi kuvatakaan, kun ulkona on pimeää ja... pimeää.
Pelinavaus on nyt joka tapauksessa tehty, kameran ominaisuuksien ei pitäisi olla enää harrastustoiminnan esteenä. Sitten uupuukin vain se kuuluisa käytännön toteutus. Hehheh...
Toisekseen mietityttää se, kuinka saisin kärsimätön luonteeni riittämään vehkeen käytön laajamittaiseen opetteluun; vaikuttaa nimittäin siltä, että tämän toiminnallisen moniottelijan kanssa ei päästä laadukkaaseen keskusteluyhteyteen puhtaasti testailutaktiikkaa hyödyntämällä, mikä yleensä on ollut tapanani (mikä toisaalta on johtanut siihen, että suurin osa laitteiden ominaisuuksista jää hyödyntämättä). Canon-logiikan tuntemuksellani pystynee käyttämään lähinnä niitä perusominaisuuksia, joita myös Ixus tarjoaa (suomeksi: automaattisäädöt päälle ja menoksi). Elättelen toiveita siitä, että parempi puolisoni ottaa laitteen ns. haltuun ja briiffaa minut tarvittavassa määrin sen saloihin. Toisaalta, kuka nyt marraskuussa mitään haluaisi kuvatakaan, kun ulkona on pimeää ja... pimeää.
Pelinavaus on nyt joka tapauksessa tehty, kameran ominaisuuksien ei pitäisi olla enää harrastustoiminnan esteenä. Sitten uupuukin vain se kuuluisa käytännön toteutus. Hehheh...
tiistai 2. marraskuuta 2010
Suunniteltu /= toteutettu
Niin. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä eli teesi tuli todistettua. Influenssarokotus jäi tältä erää ottamatta, koska olin merkinnyt sen kalenteriini väärälle päivälle. Kellonaika ja paikka kyllä sinänsä täsmäsivät. Positiivisen lähestymiskulman tähän mokaan tuo se, että ei sitten tarvinnut illalla kärvistellä kuumehöyryissä tai kykenemättömänä liikuttamaan piikitettyä kättä. Mukavaa toki sekin.
Kotiin ehdin viiden jälkeen ja koska kuudeksi kutsutut sukulaiseni eivät perinteisesti ole koskaan myöhässä edes sitä akateemista varttia, kokkaussuunnitelma muuntui sienipiirakasta...ööh...sienimunakkaaseen. Todella kivasti sopii salaatin kylkeen, right?
Äiti oli saanut (kertomansa perusteella kirousten ja sadattelujen tukemana) ommeltua Vallilan Saanko luvan -kankaasta verhot valmiiksi, joten saimme vierailun kylkiäisenä lisäväriä makkariin. En uskaltane mainita käsityöuhrauksen tehneelle äidille, että samasta kankaasta tehtyjä verhoja saa näemmä valmisverhoinakin Netraudasta ja Kodin1:stä. Ompeluun käytetyt kirosanat ja kankaaseen käytetty euromäärä eivät tosin menneet hukkaan, sillä valmisverhojen pituus on meille liian lyhyt.
Sukulaisvierailuissa määrä ei korvaa laatua, joten vanhemmat ja isovanhemmat poistuivat luotamme tehokkaan puolitoistatuntisen päätteeksi. Sen jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja hurautimme kaveripariskunnan luo - jonkinlaisen kommunikaatiosolmun seurauksena illalle oli siis tuplabuukkaus - ja vietimme siellä leppoisan illan.
Lauantaina totesin sen ehkä aika itsestäänselvän seikan, että kirjamessuille ei kannata mennä a) lauantaina b) kiireessä tai c) painava treenikassi olalla. Väenpaljous ärsytti, eikä kirjoja jaksanut edes penkoa; mukaan tarttui vain ruokapuolelta purkki kahvipapuja.
Kampaajakäynnin jälkeen olin suuntaamassa Kampista Stupidoon, mutta eksyin matkalla Primaveraan (mukaan tarttui Pantonen metallirasia), minkä jälkeen piipahdin myös Day:ssä. (mukaan tarttui tuikitarpeellisia tavaroita eli setti heijastimia ja pyykkikassi). Tässä vaiheessa otin kiitollisena vastaan puolisoni tarjouksen heittää minut Itikseen salille, joten musiikilliset heräteostokset jäivät tekemättä.
Sunnuntaiaamun kirpputorikaaoksesta raportoin jo aiemmin. Myös loppuviikolla siivottu kämppä on saatettu takaisiin normaalin kaoottiseen tilaansa.
Uusi kuukausi, parempi elämä. Siitä on ainakin lähdettävä.
Kotiin ehdin viiden jälkeen ja koska kuudeksi kutsutut sukulaiseni eivät perinteisesti ole koskaan myöhässä edes sitä akateemista varttia, kokkaussuunnitelma muuntui sienipiirakasta...ööh...sienimunakkaaseen. Todella kivasti sopii salaatin kylkeen, right?
Äiti oli saanut (kertomansa perusteella kirousten ja sadattelujen tukemana) ommeltua Vallilan Saanko luvan -kankaasta verhot valmiiksi, joten saimme vierailun kylkiäisenä lisäväriä makkariin. En uskaltane mainita käsityöuhrauksen tehneelle äidille, että samasta kankaasta tehtyjä verhoja saa näemmä valmisverhoinakin Netraudasta ja Kodin1:stä. Ompeluun käytetyt kirosanat ja kankaaseen käytetty euromäärä eivät tosin menneet hukkaan, sillä valmisverhojen pituus on meille liian lyhyt.
Sukulaisvierailuissa määrä ei korvaa laatua, joten vanhemmat ja isovanhemmat poistuivat luotamme tehokkaan puolitoistatuntisen päätteeksi. Sen jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja hurautimme kaveripariskunnan luo - jonkinlaisen kommunikaatiosolmun seurauksena illalle oli siis tuplabuukkaus - ja vietimme siellä leppoisan illan.
Lauantaina totesin sen ehkä aika itsestäänselvän seikan, että kirjamessuille ei kannata mennä a) lauantaina b) kiireessä tai c) painava treenikassi olalla. Väenpaljous ärsytti, eikä kirjoja jaksanut edes penkoa; mukaan tarttui vain ruokapuolelta purkki kahvipapuja.
Kampaajakäynnin jälkeen olin suuntaamassa Kampista Stupidoon, mutta eksyin matkalla Primaveraan (mukaan tarttui Pantonen metallirasia), minkä jälkeen piipahdin myös Day:ssä. (mukaan tarttui tuikitarpeellisia tavaroita eli setti heijastimia ja pyykkikassi). Tässä vaiheessa otin kiitollisena vastaan puolisoni tarjouksen heittää minut Itikseen salille, joten musiikilliset heräteostokset jäivät tekemättä.
Sunnuntaiaamun kirpputorikaaoksesta raportoin jo aiemmin. Myös loppuviikolla siivottu kämppä on saatettu takaisiin normaalin kaoottiseen tilaansa.
Uusi kuukausi, parempi elämä. Siitä on ainakin lähdettävä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)