Helsingin helmiä, osa 1

Kun maailmalla tapahtuu jotain aivan käsittämättömän kamalaa, ajatukset kääntyvät väistämättä elämän haurauteen ja omaan itsekkyyteen: turhista asioista kitiseminen hävettää ja mieleen tulee sekalaisia asioita, jotka yleensä ohittaa itsestäänselvyytenä, osaamatta olla niistä kiitollinen. Esimerkiksi tänään koiran kanssa tuttuja lähireittejä tallustellessani tulin pohtineeksi, mistä kaikesta pidänkään kotikaupungissani. Pieniä ja suuria peukutuksen aiheita tuli heti mieleen pitkä lista, vaikka täytyy myöntää, etteivät ne saaneet mieltäni täysin puhdistumaan nillityksen kohteista. Kuten huonosta kaupunkisuunnittelusta; kenen valopään idea on rakentaa vielä 2000-luvulla uusia asuinalueita käytännössä yksityisautoilun varaan? Sama pehmeäpäinen klikki epäilemättä vastaa myös pyöräteiden ja julkisen liikenteen suunnittelusta sekä siitä, että uusilta asuinalueilta parturoidaan rakennusvaiheessa kaikki vanha kasvusto pois ja ihmetellään sitten kun a) alue näyttää suoraan tietokoneen ruudulle piirretyn havainnekuvan toisinnolta, b) tuulee ihan perskeleesti ja c) piskit pissivät uudet säntillisesti istutetut puuparat sun muut hengiltä... Ei sen puoleen, yksikään 50-luvun jälkeen Helsinkiin rakennettu asuinalue ei saa minulta varauksetonta myötämielisyyttä.

Nooh, nyt lipsahti heti sinne negatiivisuuden sivuraiteelle, vaikka tämän kirjoituksen piti olla kotikaupungin ihastelua. Eli asiaan: pienistä kauniista asioista ensimmäisen palkinnon ja sitä myöten palstatilaa saakoon...

Lauttasaari

 

Luonto. Vaikka kaikkien asuinalueiden ulkonäössä ei olekaan hurraamista, käytännössä jokainen helsinkiläinen taitaa asua paikassa, jossa joko merenranta tai metsä (tai parhaassa tapauksessa molemmat) on kävelyetäisyyden päässä. Lisäksi kaupunki on täynnä lukemattomia enemmän tai vähemmän hoidettuja puistoalueita, jonne voi kaikessa rauhassa levittää vilttinsä ja pistää piknikin pystyyn. Jopa keskeltä tiheään asuttua ja sanan kaikissa merkityksissä urbaania Kalliota löytyy idyllisiä pikku puistikoita. Mereltä katsottuna näkee taas Helsingin edustaa ihan toisesta näkövinkkelistä ja siitä on mahdollista nauttia ilman omaa venettäkin; esimerkiksi moniin saariin pääsee kesäisin julkisen liikenteen kyydillä.

Suomenlinna

Herttoniemen kartanon puisto

Sitä kieroutunutta kaupunkisuunnittelua voi toisaalta myös kiittää siitä, että kaupungista löytyy metsien ja puistojen lisäksi myös muuta vähemmän urbaania maisemaa. Seuraavat kuvat iltakävelyltä, sijainti noin 10 km keskustasta. 

 

 

Metsästä voi vielä turvallisin mielin poimia marjoja ja syksyllä sieniä. Siis jos niitä löytää ja tunnistaa. Omiin silmiini kun sattuvat lähinnä ne syömäkelvottomat metsän antimet. Ja ötökät.

Meren jäädyttyä sielläkin voi kävellä. Vähänkö siistiä. Samoin kuin ne kunnon talvet, jolloin lunta on paljon vielä siinä vaiheessa, kun päivä on pitkä ja valoa riittää.

Maaliskuun alussa Seurasaaren edessä oli vilskettä jäällä...

...ja riitti sitä lunta Viikin pelloille vielä maaliskuun loppupuolella.