Suvisena sunnuntaina Sipoonkorvessa

Suomi jatkoi (tosin sisukkaasti loppuun saakka taistellen) tappiolinjalla pronssimatsissa, me kävimme korvessa. Tarkemmin sanottuna Sipoonkorvessa. Tarkoitus oli käydä kävelemässä läpi miehelle ennalta tuttu muutaman kilometrin reitti, joka lähtee Sotungista (?), mutta mutkaisen maalaistien varrelta ei löytynytkään parkkipaikkoja. Urbaanin eli kartattoman ja ennalta huonosti valmistautuneen retkeilijän apuväline, google, ohjasi meidät ajamaan pitkän kierroksen alueen pohjoisosaan, josta sitten löytyi sekä parkkis että merkitty metsäpolku. Polku oli kovin lyhyt ja melko mutainen, mutta urhea nelijalkainen matkanjohtaamme pinkoi sitä sen verran kiitettävää tahtia, ettei ainakaan päässyt vilu tulemaan.

Viime tapaninpäivän myrskyn jäljet näkyivät selvästi:

Puskapolku ei ollut kovin kummoinen; maasto oli aika tasaista ja osin mutainen polku ahkeraan tallattu. Grillauspaikka oli keskellä metsää ja muksut tasapainoilivat siellä kaatuneella puunrungolla, me jatkoimme suoraan matkaa (ei eväitä mukana, nyyh!). Arviolta puolet reitistä kulki sitten pellon tai tien laitaa ja aurinko lämmitti kesäisen tuntuisesti.

Letkaa vetänyt koira hyppäsi varsin kiitollisen oloisena takaisin autoon, vaikka noin lähtökohtaisesti suhtautuukin koko autoilutouhuun varauksella:

...ja sippasi heti himassa nojatuolin nurkkaan; emännän kahvitankkaukseen käyttämä teemamuki on kuvausrekvisiittaa:

Kissa sen sijaan ei tarvitse turhaa pinkoilua osatakseen ottaa lungisti:

Ehkä pitäisi ottaa siitä oppia...

Luokaton lauantai

Kun ei irtoa, niin ei kannata väkisin vetää. Tänään olisi ollut kaupungilla kaikenlaista kivaksi luokiteltavaa, kuten Ravintolapäivä ja Käpylän kyläjuhlat. Sääkin on ollut oikein mainio, mutta mä olen poistunut kotoa vain pilates-tuntia* varten. Nukuin myöhään, mutta väsyttää silti (tai siksi?). Osasyy voi olla myös laiskassa ruokapolitiikassa - lähinnä leipää ja smoothieta, en ole jaksanut väsätä vielä mitään kunnollista.

Päivällä väijyin puolella silmällä, kuinka Suomi otti Venäjältä kunnolla nekkuun MM-välierissä. Siivoilin vaatehuonetta ja siirtelin kasveja viherhuoneeseen, en kuitenkaan jaksanut viedä vaatteita kierrätykseen enkä lisätä multaa kasveille. Kinastelin puoliskon kanssa asioista, jotka eivät minulle varsinaisesti kuulu ja joihin en voi vaikuttaa. Tämä avuttomuus taas on melko ahdistavaa; vierestä ei ole kiva katsella, kuinka toinen pyörii kehää ja hakkaa päätään aina vaan samaan seinään. Homma tuntuu niin turhalta ja turhauttavalta, varsinkin kun asian suhteuttaa esimerkiksi samalle viikolle osuneeseen menetykseen, jota ystävä nyt joutuu käsittelemään.

Helatorstain pakkopyhä tuli tarpeeseen. Nukuin käsittämättömät n. 13 tuntia ja heräsin puoli kahdelta iltapäivällä. En ole varma tarkoista lukemista, mutta henkilökohtainen enkka taatusti. Toivottavasti tämä on jotain ohimenevää kevätväsymystä tms...
 

* Lauantaipäivän vakio, toivottavasti säilyy kesälukkarissakin  <3 

Surkeiden (sisustus-)sattumusten sarjasta

Aikaansaamattomuuteni pienissä kodinhuoltoon liittyvissä toimenpiteissä on kohtuullisen kokonaisvaltaista. Vaikka olen muuten  vain täydelliset tehosuoritukset kelpuuttava ihmishirviö ...melko touhukas suorittaja, mieleni pimeällä puolella asuu nainen, joka ihmettelee kuukausikaupalla likaisia ikkunoita ja voivottelee kissan kynsimää sohvaansa vuodesta toiseen. Tässä muutamia esimerkkejä projektista "Koti - päättymätön tarina"  (ilman kuvia, koska ne vain kaunistaisivat totuutta):

• Eteisen seinät tuli roiskaistua melko räväkän keltaisella maalilla, eikä maalauksen lopputuloksesta tullut tasainen, vaan vähän laikukas - en ole varma oliko vika maalissa vai sen määrässä. Nooh, tästä on pian neljä vuotta, mutta eipä ole tullut vedettyä korjaussettiä päälle.
• Eteisestä puuttuu myös teline tms. kuraisille kengille. On muuten puuttunut koko sen ajan kun täällä ollaan asuttu. Mikä tahtoo sanoa, että juuri tuli täyteen neljä vuotta. Tämän vuoden keväällä sentään bongasin toteuttamiskelpoisen idean (osuvasti otsikoitu "maailman helpoin kenkäteline" - puukkoa vaan ja syvemmälle selkään), mutta laiskaa rautakauppasilmäilyä pidemmälle se ei ole edennyt.
• Makkarin yksi seinä tapetoitiin aikoinaan "suuri sisustuskesä 2008" toteutushuumassa hätäisesti ja - kuten arvata saattaa - vähemmän onnistuneesti. Tumma Laura Ashleyn tapetti olisi todennäköisesti hyötynyt sekä tarkemmasta mittailusta (esmes joku kunnon pöytä tai teline, jonka päällä leikata tapettia olisi ollut kiva bonari...) että saumakohtien maalaamisesta ennen tapetointia. Lisää tunaripisteitä siitä, että pohjalla oli jo yksi tyritty seinä olkkarissa. Olkkarissa tapetti näytti niin hirveältä (vinkki: älä vaadi miestä ryhtymään projektiin melko lähellä futiksen EM-finaalin alkua), että se revittiin muistaakseni muutaman päivän ihmettelyn jälkeen alas, mutta makkarin tyräystä ihasteltiin tähän kevääseen saakka. Yhtenä päivänä töistä tullessani ovella odotti vieno liisterin tuoksahdus, kun mies oli ryhtynyt tuumasta toimeen. Turha kai edes todeta, että itse repimisprojekti suoritettiin useammassa erässä ja että seinä on sen jäljiltä edelleen valkoinen ja listat irrallaan. Sen verran olen asiassa edennyt, että tilasin Finnish Design Shopista sisustustarran, mutta se on vielä matkalla, eikä myöskään tarjoa suoraa vastausta siihen, pitäisikö seinä maalata ja jos, millä värillä (muut makkarin seinät ovat melko kirkkaan punaiset).
• Futon Bed Shopista (joka sittemmin kai meni konkkaan...) hankitusta sängystä meni aika uutena elikkäs ehkä viisi vuotta sitten poikki yksi lauta pohjasäleiköstä. On jalkopäässä ja vain pala puuttuu, joten siellähän on ja pysyy risana. Mistä tuli mieleen, että mikähän futoneiden suositeltu käyttöikä mahtaa olla, pitäisikö pistää vaihtoon... 
• Kämpässä riittää ikkunapinta-alaa länteen ja etelään. Yksi iso ikkuna työhuoneesta ja toinen olkkarista (plus ovi) ovat vieläpä lasitetun viherhuoneeseen a.k.a. köyhän miehen saunaan, mistä seuraa se, että lämpöä piisaa myös asunnon puolella. Asiaa voisi jossain määrin auttaa  kaihtimilla tai kunnon verhoilla, mutta toteutus ontuu. Miehen mielestä peruskaihtimissa on liikaa toimistomeininkiä (no älä!), enkä mä ole saanut aikaiseksi pyytää tarjouksia puisista kaihtimista. Eikä ole verhoissakaan kehumista, mutta uudistuspuhti on hyytynyt siihen, että valmisverhojen pituus on vähän väärä ja kangaskaupoilla asiointi taas vaatisi kaikenlaista mittailua. 
• Keittiön pöytä hankittiin Antiikkihallista melko spontaanisti, eikä siinä yhteydessä tullut sitten huomattua sitä, että pöytä on muutaman sentin nykystandardeja korkeampi. Eli vanhat klaffituolit (ja suurin osa kaupoilla tarjolla olevista) ovat kovin matalat, eivätkä ne ulkomuotonsakaan puolesta mitenkään sovi pöydän seuraan. Käytössä silti edelleen, eikä niihin ole myöskään hankittu esim. tyynyjä tuomaan kaivattuja lisäsenttejä. 
• Se kissan tuunaama Innovationin sohva näyttää jo melko rujolta, eikä siihen saa ilmeisesti vaihtopäällistä (mies laittoi viestiä maahantuojalle tms. eikä koskaan saanut vastausta). Päällä on pidetty sekalaisia huopia, mutta ne eivät yllä käsinojalle ja kissa saa myös niistä kynnet helposti läpi. Eilisissä Tyylivarkaissa sohva oli päällystetty räsymatoilla, mistä muistin taas, että itsekin olin joskus tuumaillut tämän tyyppistä (eli aika mummolahenkistä) ratkaisua. Sitten vaan pitäisi keksiä, mistä löytäisi sopivan maton, joka sekä näyttäisi että tuntuisi kivalta. 
• Kissasta tulikin sitten mieleen, että sen kiipeily-/raapimapuu näyttää ihan kamalalta. Ruma kyseinen plyysi-hirviö oli toki jo uutenakin (eli, ööh, kolme ja puoli vuotta sitten), mutta spontaani kissahankinta vaati spontaaneja hankintoja, joiden kanssa onkin sitten eletty pidempi tovi. Itse olisi kiva saada tehtyä, kun kaupan olevat versiot ovat yleensä ihan hirveitä tai vähintäänkin hirveän hintaisia (TJEU: Catmax) ja tilaa vaativia. 

Huokaus. Kodin kauneusvirheitähän nuo pääosin ovat, eivätkä siis mitenkään dramaattisia, mutta on se nyt perhana, kun ei niiltä myöskään osaa silmiään sulkea. Lupaan ainakin nipistää itseäni joka kerta kun valitan tulevan kesän aikana hillittömästä kuumuudesta...

Siksi Pekka

Aion kohta lähteä täyttämään kansalaisvelvollisuuttani, joten lienee korkea aika minunkin perustella, miksi kakkonen on mielestäni ykkönen.

En aio antaa ääntäni Pekalle siksi tai siitä huolimatta, että hän on Vihreiden ehdokas. Presidentinvaalit ovat henkilövaalit ja vaikka puolue tässä tapauksessa onkin se, jota äänestän myös eduskunta- ja kuntavaaleissa, en epäilisi antaa ääntäni jonkin muun puolueen asettamalle ehdokkaalle, jos "oman puolueen" ehdokas ei mielestäni olisi se paras. En esimerkiksi antaisi ääntäni Osmo Soininvaaralle, jos hän kantaisi Vihreiden kruunua, koska hän ei mielestäni olisi sopiva henkilö presidentin pestiin.

En myöskään äänestä Pekkaa hänen seksuaalisen suuntautumisensa takia tai siitä huolimatta, koska sillä ei ole mitään merkitystä sen kannalta, millaiset valmiudet hänellä on toimia presidenttinä. Ihan vastaavasti kuin merkitystä ei pitäisi olla ehdokkaan ihonvärillä tai sukupuolella.

Sen sijaan myönnän, että ehdokkaan uskonnollisen vakaumus saattaa vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseeni, vaikka sekin on sinänsä yksityinen asia, joka ei suoraan saisi ketään stigmatisoida. En siis sinänsä jättäisi äänestämättä ehdokasta sen perusteella, että hän kuuluu (johonkin) uskontokuntaan. Usein kuitenkin vahva uskonnollinen vakaumus näyttäytyy sen tyyppisinä konservatiivisina arvoina, jotka sotivat vahvasti oman maailmankatsomustani vastaan.

Myös ehdokkaan iälle annan jonkin verran merkitystä. En valitettavasti usko jakavani samoja arvoja ehdokasjoukon senioreiden kanssa, minkä lisäksi tämän kaartin edustajilla näyttää olevan ärsyttävä tapa myös korostaa keskusteluissa omaa kokemustaan politiikan pelikentillä sen sijaan, että toisivat debattiin jotain tuoretta näkökulmaa. Enkä todellakaan laske eduksi kenellekään sitä, että on ollut vahvasti mukana esimerkiksi suomettumisen ajan politikoinnissa. Toisaalta katson, että omaa ikäluokkaani lähimpänä olevalla Arhinmäellä on liian vähän kokemusta ansaitakseen ääneni. Uskon myös, että hänellä on enemmän annettavaa nykyisessä roolissaan puolueensa johdossa ja tuoreena isänä kuin Mäntyniemen isäntänä.


Tästä päästään kääntäen siihen, miksi Pekka on mielestäni ainoa oikea valinta tämän kauden "Haluatko presidentiksi"-kisan yleisösuosikiksi. Hän on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että keskusteluissa voi saada tilaa ja pärjätä hyvin ilman, että huutaa muiden päälle, nostaa itseään jalustalle tai tönii muita sieltä alas. Pekka vaikuttaa aidosti diplomaattiselta, älykkäältä ja sivistyneeltä ihmiseltä, jolla olisi näiden ominaisuuksiensa avulla hyvät mahdollisuudet toimia sovittelevana arvojohtajana. Minuun on tehnyt vaikutuksen myös hänen tapansa kuunnella rauhassa ja kiihtymättä, mitä muilla ehdokkailla tai toimittajilla on sanottavaa, ja sen jälkeen vastata esitettyihin kysymyksiin asiallisesti ja kattavasti. Hänen puheensa ei ole pelkkää poliittista höttöä, jolla yritetään miellyttää kaikkia, vaan hän uskaltaa ottaa kantaa ja sanoo myös mielipiteensä selkeästi.

Tämä kaikki korostuu silloin, kun pöydän ääressä (ja äänessä!) on henkilöitä, joiden ulosanti ja käyttäytyminen näyttäytyy vastapainona mainituille hyveille. Joka tapauksessa voin sanoa, että olen iloinen päästessäni äänestämään henkilöä, johon aidosti uskon sen sijaan, että valitsisin vaihtoehdoista pienintä pahaa. Toivon tämän toistuvan myös vaalien toisella kierroksella, joten edessä on jännittävät vaalivalvojaiset.

Rohkeutta Suomi! 

Pertti Jarla

http://kakkonenonykkonen.fi/siksi/62

Lelukaupoilla - Asus Zenbook UX31E

Sain vihdoin hankittua uuden kannettavan hitaan ja kaatuilevan LG E200-vanhuksen korvaajaksi.  Olen jo pienen ikuisuuden hyvän tovin pähkäillyt asiaa - käynyt vähän hiplailemassa koneita kaupoilla ja kaivellut netistä arvosteluita. Valitettavasti arvosteluiden kirjoittajina on pääsääntöisesti allekirjoittanutta huomattavasti enemmän konehifistelyyn taipuvaista väkeä (nörtit, prkl), joten mutinat ja hypetykset tuntuvat liittyvän ominaisuuksiin, jotka ovat itselleni vähemmän merkityksellisiä. En pelaile, en tee kotikoneella töitä, enkä tunne muutenkaan tarvetta ladata kovalevyä täyteen erilaisia ohjelmia tms. Sen sijaan toiveissa on ollut kohtuuhintainen kone, joka olisi pieni ja kevyt, hyvällä akunkestolla ja suorituskyvyllä varustettu ja - jos vain mahdollista - joka ei saisi silmiä vuotamaan verta kammottavan ulkomuotonsa takia.

Viime kuussa pähkäilyn pääasiallinen kohde oli Macbook Pron ja Office 2010:n sisältänyt paketti, joka oli Stockkalla kantistarjouksessa. Puoliso on ollut omaansa kovasti tyytyväinen jo useamman vuoden ja itse olen tykännyt käytössäni olevita muista Applen tuotteista (iPod nano ja iPhone), mutta omaan käyttööni pro tuntui jotenkin väärältä - liian painava ja liian... pro käyttötarpeisiini nähden. Macbook Air taas vaikuttaa 11 tuuman versiona ihan liian pieneltä ja hinnat alkaen versiona (64 GB) lelumaiselta, 13 tuuman 128 GB taas maksaa melkein 1 300 euroa, mikä taas tuntui liian tyyriiltä.

Windows-koneista tuo Zenbook oli saanut hyviä arvosteluja ainakin MikroPC ja Tietokone -lehdistä ja se näytti ominaisuuksiltaan vastaavan varsin hyvin tarpeitani. Muina finalisteina olivat muut testatut ultrabookit eli Samsungin 9 -sarja ja Acer S3. Voittajan valinta tapahtui googlettelun perusteella ja yön yli nukkimisen jälkeen. Kun taskussa poltteli 10 prosentin etuseteli Stockkalle, päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja hain eilen kotiin uuden perheenjäsenen. Lähtöhinta taisi olla 1098 euroa, joten sain sen kupongillani vähän alle tonnilla.

Ensituntuma koneeseen on ollut varsin positiivinen. Windows 7 tuntuu tutulta (eli omppuun verrattuna vähän ruma ja kankea, mutta mihin tahansa Windowsin käyttikseen tottuneelle helppokäyttöinen), kone on hiljainen eikä kuumene hetkessä kissan perseenlämmittimeksi (yritti kyllä silti parkkeerata näppikselle), samoin näppäimistö on omille nakeilleni mainio, enkä ole noteerannut sen kummempia ongelmia touch padin kanssa (tästä jotkut olivat jotkut keskustelupalstoilla nurisseet). Ehkä se tuntuu vähän herkältä, mutta se taas lienee tottumiskysymys.

Ainoa kysymysmerkki tuntuu liittyvän näyttöön, joka ei tunnu olevan kaikkein tukevimmasta päästä. Tarkoitan sitä, että kansi tärisee aika pienistä tönäisyistä. Tuskin haittaa tukevalla alustalla näpytellessä, mutta mahdollisesti liikenteessä ollessa tuottaa tuskaa. Eipä sekään omassa käytössäni kynnyskysymys, kunhan pysyy ehjänä. Ulkomuoto ei ole ehkä kaikkein söpöin (tämä kannattaa suhteuttaa siihen, että edellinen koneeni on ollut pinkki...), mutta varsin siisti ja materiaali tuntuu kelvolta. Esimerkiksi Sonyn Vaio jäi ulos valintafinaalista halvan ulkomuotonsa ja karhean (!) touch padin takia.    

Ultrabookeista puuttuu DVD-asema, joten jossain vaiheessa täytyy hakea ulkoinen asema. Alkuun ajattelin pärjätä vanhan koneeni varassa siltä osin kuin tulee tarvetta muuntaa cd-levyjä mp3:ksi ja siirtää musiikkia iLaitteille. Samoin täytyy harkita Office-paketin ostoa, se ei tullut tuossa mukana. Saa nähdä riittäisikö Open Office, kun en kuitenkaan käytä konetta työkäytössä enkä opiskele.

Palailen, jos tulee takapakkia ja Windows-kitinää, mutta hyvältä siis vaikuttaa tässä vaiheessa!