..eli pyöräilyyn liittyvillä vaateostoksilla on tullut käytyä: saldona Haltin pehmustetut (ja kiiltävät, kaiken kamaluuden huippu) 3/4 mittaiset pyöräilypöksyt, pyrstölle ulottuva Yokon windstopper-rotsi (mustana, minkä järkevyyden tajusin kyseenalaistaa vasta jälkikäteen auringonpaahteessa...) sekä Addun viileille keleille tarkoitetut juoksutrikoot (näillä mun on tarkoitus pelastaa itseni kahinahousuvarustelulta kylminä aamuina ja viimeistään syksyllä myös lenkkipolulla). Sanomattakin lienee selvää, että estetiikkapisteitä ei irtoa millään noista, mutta toivottavasti toimivat tarkoitetulla tavalla.
Varusteiden hankintalistalla on vielä ainakin pakkari ja näppärä pyöräilylaukku. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin repun hiostama selkä, minkä lisäksi ergonomia ja esteettiset arvot eivät repputarjonnassakaan yleensä kohtaa. Eri asia on sitten se löydänkö ylipäänsä käytännöllisyys- ja ulkonäkövaatimukset täyttävää pyörälaukkua vai joudunko tyytymään rumaan ja lisäksi jännittämään pyörän johonkin vähemmän vartioituun kohteeseen jättäessäni sitä, että voro tai vandaali iskee.
Toinen pieni ongelma liittyy itse pyörään, joka on muutaman vuoden ikäinen Wheeler Cross. Vaihteita siinä on enemmänkin kuin peruskäytössä oikeastaan tarvitsen eli 24 ja säätömahdollisuuksia muutenkin paljon, esim. ajoasentoa saa muokkailtua pystystä sporttiseen aika helposti ja satulan korkeussäätöä ilman apuvälineitä. Fillarissa ei siis sinänsä ole mitään muuta vikaa kuin että sen runko on mittasuhteiltaan minulle hivenen nafti (ostin urpona pienimmän mahdollisen eli 44 cm), minkä epäilen olevan osasyyllinen ajoittaisiin polvivaivoihini. Satulan siirtäminen niin taakse kuin mahdollista ja muidenkin säätöjen muuttaminen viime pyöräilykauteen verrattuna vaikuttaisi kuitenkin parantavan tilannetta, joten ehkä tästä ilman hintavaa uushankintaa selvitään.
Olen kuitenkin antanut itselleni luvan hieman vilkuilla vieraita ratsuja, mutta yhtään en ole tyypannut, vaikka siihen olisi ollut esim. viime viikonlopun Stadibike -messuilla mainio tilaisuus. Tyydyin kuitenkin katselemaan ja hillitsemään haikailuja kauniiden mutta epäkäytännöllisten mallien perään; yllättäen silmäni lepää eniten ns. nostalgisesti muotoilluissa malleissa, jotka eivät kuitenkaan pidemmillä reissuilla ja mäkisessä maastossa olisi se paras vaihtoehto. Esimerkiksi Pelagon Brooklyn on aivan ihana, mutta itse joutuisin vetämään ainakin kauniin satulan peitoksi geelipehmustetun päällisen (kuvista ei ehkä koko totuutta näe, mutta tuo satula on oikeasti ihan kivikova, vaikka kaunis onkin) ja 8-vaihteinen malli on sitä paitsi tällä hetkellä lopussa. Uskoisin sinänsä pärjääväni kahdeksalla vaihteella, koska nykyisinkin käytän eniten keskimmäistä kasisettiä, mutta toki pidemmillä reissuillta sen kanssa voisi tulla äitiä ikävä. Jos jonain kauniina päivänä muutan urbaanimpaan ympäristöön eli muutaman jyrkän mäen verran lähemmäksi keskustaa, kolkuttelen kyllä takuulla Pelagon poikien putiikin ovelle Vallilassa.
Sitä ennen silmät vilkuilevat myös toisaalle ja antavat hieman periksi muiden kuin ulkoisten avujen edessä. Tunturin trekking-mallit vaikuttavat monipuolisilta peleiltä eikä muotoilukaan saa silmiä vuotamaan verta. Niissä olisi vieläpä lokarit, valot ja pakkari valmiina, mitkä laskettakoon bonukseksi. Vähän painava pyörä tosin taitaa olla nykyiseen filtsuuni verrattuna, mikä haittaa lähinnä tilanteissa, joissa sitä pitää nostella seinätelineeseen tai portaita ylös. Hintakin on sen verran korkea tuossa TR700-mallissa, että parempi varmaan odotella alennusmyyntejä.
Täyttä napakymppiä ei siis vielä ole osunut silmiin, joten jään tässä vaiheessa tarkkailemaan markkinatilannetta ja nykyisen menopelini muunneltavuutta. Elämänlaatu paranee joka tapauksessa monta pykälää, kun katupöly alkaa olla laskeutunut ja aamutkin sen verran lämpimiä, että kelpaa sotkea menemään fillarilla. Kesä <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti