Mun on pitkään ollut tarkoitus kirjoittaa pari kaunista riviä pyöräilyn ihanuudesta - siitä, kuinka näppärästi jo työmatkoja pyöräillessä saa haukattua raitista ilmaa ja pidettyä peruskuntoa (sekä fyysistä että psyykkistä...) yllä ilman että hommaan tuhraantuu juurikaan ylimääräistä aikaa julkisilla säätämiseen verrattuna. Ja siitä, kuinka näppärä kulkuväline tuo kaksipyöräinen tosiaan näin kaupunkioloissa on ja kuinka säätila tosiaan on vain varustelukysymys, vaikkakin niihin vähemmän kauniisiin vermeisiin saa kyllä upotettua ihan tolkuttomasti rahaa.
Aktiivisessa käytössäni on kaksi pyörää, Nishikin perushybridi 401 ja Rossanon Fitness -malli. Olen käyttänyt niitä pääasiassa työmatkoihin (8 km/suunta), keskustassa käymiseen (oisko n. 11 km/suunta) ja salireissuilla (n. 4 km/suunta), kesällä enemmän muuhunkin. Bussilipulle en ole ladannut kautta toukokuun jälkeen ja arvoa on sittemmin kulunut parikymppiä, joten pitkälti olen onnistunut julkisia välttelemään. Kapearenkainen Rossano kevyenä ja sporttisena kaverina oli kesän ykkösratsu, mutta syksymmällä olen vaihtanut raskaamman ja turvallisemman oloisen Nishikin kyytiin. Tähän päivään saakka sikäli hyvällä menestyksellä, että haavereita ei ole sattunut, kun olen vähentänyt vauhdin hurmaa ja mennyt esim. limaisten lehtien peittämät mutkat rauhassa. Ainoastaan niska ja yläselkä ovat nyt syksyn tullen alkaneet hieman oireilla; pyöräilevän konttorirotan päivämantraan kun pitäisi melkeinpä poikkeuksetta kuulua keppijumppaa tai pilatesta tms., mistä olen kuitenkin työkiireiden verukkeella laistanut (joskin parina viime viikkona olen yrittänyt parantaa tapani, mutta se on toisen tarinan paikka).
Nooh, joka tapauksessa, tänään olin - tapani mukaan hieman kiireessä - siirtymässä keskellä päivää fillarikyydillä Pasilasta Hakaniemeen. Reitille osuu heti alkuun ratikkakiskoja, joiden seassa pyöräily kostautui ns. klassisella tavalla. Yritin siis ylittää niitä hieman väärästä kulmasta ja pyörä jumitti kiskoille, joten siinähän sitten oli yours truly pian komeasti turvallaan ajoväylällä. Onneksi vauhti oli ennakoivasti hyvin maltillinen, samoin liikenne, joten selvisin pitkälti säikähdyksellä. Kuskilla on nyt kyynärpään tienoilla tarjolla komeaa kuhmua ja mustelmaa, mahassa vähän lisää mustelmaa ja leuassa pieni kuhmu. Pyöräkin menetti vain palasen polkimesta ja sai pientä nirhaumaa ohjaustangon pehmusteisiin, ei sen kummempaa. Vaatteista osumaa näyttäisi ottaneen vain jakku (kuten totesin, oli vähän kiire...) siitä kyynärpään kohdalta.
Itse tietenkin kiroilin tilanteessa ensin a) omaa tyhmyyttäni ja b) sitä, kuinka näpit likaantuvat ketjuja rattaille palautellessa sekä c) kuinka noloa on myöhästyä ja tulla pahimmassa tapauksessa naama ruvella perille. Vasta myöhemmin tuli mieleen miettiä, kuinka helposti tuollaisessa tilanteessa voisi käydä todella rumasti. Esimerkiksi jos persiissä olisi ollut kiinni auto, joka ei olisi ehtinyt jarruttaa tai jos itse olisi pistänyt kierien ja pyörien yhtäkkiä vastaantulijoiden puolelle. Tai jos oma alastulo ei olisi ollut (puolivahingossa) noin oppikirjamainen, vaan olisin esimerkiksi lähestynyt asfalttia kämmen tai olkapää edellä. Tai jos sitä vauhtia tosiaan olisi ollut enemmän tai itsellä massaa.
Huh. Eli muistetaanpa jatkossa ajella rauhassa ja huolellisesti. Kypärä ja ajovalot ovat toki nekin ihan must.
Löysin muuten Stockkalta tosi näppärät silikoniremmillä kiinnitettävät led-valot, jotka saa hetkessä paikoille ja sujautettua parkissa sitten taskuun. Ja jotka vieläpä näyttävät varsin söpöiltä; itsellä on valkoremminen etuvalo ja pinkki takavalo. Olisin hamstrannut niitä lisää (maksoivat femman), mutta keskustasta olivat jo loppuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti