Luin juuri Hesarin sivuilta, että Fukushiman turman vakavuus on jo kuutosluokkaa. Asteikon lakipiste olisi seitsemän; ainoa sellaiseksi luokiteltava onnettomuus on tähän mennessä Tshernobyl, joten verrokkijoukko ei ole kovin lupaava. Perjantain jälkeen on ollut jokseenkin vaikea välttyä uppoamasta Japanin katastrofin syövereihin, minkä lisäksi uutistarjontaa ryydittävät tiedot muun muassa Libyan tilanteesta. Bongasin uutisvirrasta ainoastaan yhden jossain määrin positiivissävytteisen viestin. Se liittyi YK:n raporttiin, jonka mukaan luomuviljelyyn siirtyminen voisi jopa kaksinkertaistaa ruuantuotannon monissa maailman köyhimmissä maissa, ks. linkki.
Olen kuitenkin yrittänyt pysyä maltillisesti uutisvirran laidoilla, en uiskennella virrassa (pun intended). En ole katsonut yhtään tsunami-videota tai avaruudesta otettuja kuvia tuhoalueesta. En ole seurannut uutisia yhtään normaalia tiiviimmin. En repinyt apteekin ripaa jodi-tablettien toivossa (ei rehellisesti sanoen tullut edes mieleen). Asia ei ole muutenkaan ainakaan vielä tullut uniin tai pyörinyt mielessä kuin sen itsekkään hetken, jonka aikana olin kiitollinen siitä, ettei puolisoni toteuttanut suunnitelmiaan lähteä Japanin-reissuun. Inhimillinen kärsimys on hirveää, mutta pelkään olevani jossain määrin turtunut näihin katastrofiuutisiin. Ei tunnu mahassa tai pistä päätä enää niin sekaisin kuin vielä joskus aiemmin. Enemmänkin on sellainen turta ei-voi-olla-totta-en-halua-tietää olotila. Todennäköisesti tuhojen massiivisuus ja oma avuttomuus täällä maapallon toisella laidalla vaikuttaa asiaan, mutta liikutun huomattavasti voimakkaammin objektiivisesti arvioiden paljon mitättömämpien asioiden edessä. Yksittäisiä ihmisiä koskevat pienemmän mittakaavan tapahtumat tuntuvat ehkä jotenkin konkreettisimmilta ja todellisimmilta kuin valtaisat katastrofit.
Nooh, toki aion lahjoittaa ropojani SPR:n keräykseen. Mutta siltäkin osin kyyninen puoli minussa miettii, kuinka suuri osa siitäkin vähästä valuu pelkkiin hallintokuluihin yms. Onko siitä loppujen lopuksi mitään hyötyä ja onko kyse vain velvollisuudentunnosta? Osallistun, koska niin kuuluu toimia.
Pitkä johdanto siihen, että kaiken lähes lakisääteiseksi tulkittavan kansallisen tason kauhistelun ja voivottelun keskellä toimin itsekkäästi ja vietin täysin normaalin, leppoisan viikonlopun. Perjantaina kävin töiden jälkeen kaljalla työkavereiden kanssa. Itse asiassa kävin kaljalla myös torstaina, mutta se oli Aikaa Ennen Katastrofia, joten siltä osin leppoisuus sallittaneen. Lauantaina kävin pilateksessa, kampaajalla ja broidin kanssa kaffella Gran Delicatossa, jota hehkutin taannoin. Illalla nautin Cut/Copyn loistavasta keikasta Kultsalla (miinuksena istumapaikat, jotka rajoittivat biletysmeininkiä merkittävästi) ja sunnuntaihin kuului muun muassa Pasificon brunssi, power-tunti ja leipomista.
Kaikin puolin huoletonta menoa siis, maailmantuska jäi kieltämättä taka-alalle. Shoot me. Vetoan työkiireisiin ja stressinpoiston pakottavaan luonteeseen. Se oikeuttaa tunkemaan persiljaa korviin ja huutamaan laalaalaalaa kaikelle pahalle ja uhkaavalle...
tiistai 15. maaliskuuta 2011
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Hyvien hetkien hypetystä
Vaikka viime viikon ainoa blogaus olikin varsin negatiivissävytteinen, viikon fiilissaldo kokonaisuutena oli onneksi paljon positiivisempi. Töissä nyt oli tavallisen hektistä ja treenaaminenkin jäi liian vähille, mutta muuta mukavaa sentään tuli tehtyä, joten kirjataan nyt jälkikäteen tasapuolisuuden nimissä niitäkin muistiin.
Torstaina hohtokeilailu työkavereiden kanssa jäi kiireen takia väliin. Positiivinen lähestymistapa asiaan lienee todeta, että kynnet säilyivät tästä syystä ehjinä; harrastustoiminta oli kuulemma erittäin raskasta nimenomaan kynsien hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi ehdin kuin ehdinkin porukan mukaan syömään ja siitä suoraan puoliskon kanssa ah-niin-ihanalle The Nationalin keikalle Kultsalle. Tässä linkki set listiin, joka todentanee keikan monipuolisuudesta ja pituudesta jotain.
Kultsalle saapuessani vähän kyllä marisin, kun huomasimme, että artistin on ilmoitettu saapuvan stagelle vasta 22:15. Hävytön aikataulu arkipäiväkeikalle. Pelkäsin kuukahtavani väsymyksestä kesken kaiken - ei olisi ollut ensimmäinen kerta. Olen nukkunut muun muassa Tavastian lavaan ja puoliskoon nojaillen, kun Von Hertzen Brothers maalaili sävelmaisemia liian rauhalliseen sävyyn. Sama taisi toistua Hartwall-areenalla, jossa samainen yhtye oli lämppäämässä muistaakseni Neil Youngia. Sori pojat. Niilo kyllä piti allekirjoittaneen hereillä. Korostettakoon tässä välissä, että alkoholilla ei ole ollut osuutta näihin kuukahduksiin.
Sivupoluilta takaisin Nationalin pariin. Fiilis keikalla oli mahtava ja väsymys oli sen myötä väistyvä. Harmittaa lähinnä se, että tuli oltua rehellisiä ja parkkeerattua niille itselle markkeeratuille istumapaikoille, vaikka olisi ollut mahdollista livahtaa piikkipaikoille lavan eteen. Kultsa tilana toimi yllättävän hyvin ja fiilis tosiaan ulottui (tylsille) istumapaikoillekin.
Perjantain fiilikset voikin skipata ja hypätä suoraan lauantaille, johon sisältyi leppoisaa kävelyä Seurasaaressa ja jäällä, salikäynti Salmisaaressa ja kasvispihvikokkailuja Uuden Mustan linssipihvireseptiä mukaillen. Koostumus pihvissä aika bueno, mutta vaatii kylkiäiseksi kastikkeen, muuten on liian kuivaa. Chilillä maustettu tomaattikastike toimi ainakin mainiosti.
Sunnuntai starttasi kotoisalla skumppabrunssilla, minkä jälkeen ohjelmassa oli pientä sykähtelyä Kaapelitehtaalle Helsinki Vintage -tapahtumaan ja sieltä suoraan Tennariin tsekkaamaan Black Swan. Ensiksi mainitusta jäi selkeän positiivinen fiilis, vaikka homma tulikin juostua läpi turhan kiireellä. Tunti ei ollut mitenkään riittävä aika koluta kaikkea, mutta minkäs teet.
Leffa taas jätti vähän ristiriitaiset fiilikset. Hienosti tehty elokuva kaikin puolin: kauhuleffamaiset efektit toimivat, visuaalisesti elokuva oli vakuuttava kokonaisuus ja Natalie näytteli pystinsä arvoisesti. Elokuvan juonenkuljetus ja hahmojen rakentaminen oli kuitenkin vähän liian alleviivaavaa, mikä alkoi ärsyttää. Täytyy sulatella.
Elokuvan jälkeen palattiiin nopeasti päiväjärjestykseen Tärkeiden Asioiden pariin. Tämä piti sisällään shoppailut Ruohonjuuresta ja laskiaispullien leipomisen. Omnomnom, leivontaterapiaa.
Nyt nukkumaan ja kohti uutta kevätaamua. Tilulii!
Torstaina hohtokeilailu työkavereiden kanssa jäi kiireen takia väliin. Positiivinen lähestymistapa asiaan lienee todeta, että kynnet säilyivät tästä syystä ehjinä; harrastustoiminta oli kuulemma erittäin raskasta nimenomaan kynsien hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi ehdin kuin ehdinkin porukan mukaan syömään ja siitä suoraan puoliskon kanssa ah-niin-ihanalle The Nationalin keikalle Kultsalle. Tässä linkki set listiin, joka todentanee keikan monipuolisuudesta ja pituudesta jotain.
Kultsalle saapuessani vähän kyllä marisin, kun huomasimme, että artistin on ilmoitettu saapuvan stagelle vasta 22:15. Hävytön aikataulu arkipäiväkeikalle. Pelkäsin kuukahtavani väsymyksestä kesken kaiken - ei olisi ollut ensimmäinen kerta. Olen nukkunut muun muassa Tavastian lavaan ja puoliskoon nojaillen, kun Von Hertzen Brothers maalaili sävelmaisemia liian rauhalliseen sävyyn. Sama taisi toistua Hartwall-areenalla, jossa samainen yhtye oli lämppäämässä muistaakseni Neil Youngia. Sori pojat. Niilo kyllä piti allekirjoittaneen hereillä. Korostettakoon tässä välissä, että alkoholilla ei ole ollut osuutta näihin kuukahduksiin.
Sivupoluilta takaisin Nationalin pariin. Fiilis keikalla oli mahtava ja väsymys oli sen myötä väistyvä. Harmittaa lähinnä se, että tuli oltua rehellisiä ja parkkeerattua niille itselle markkeeratuille istumapaikoille, vaikka olisi ollut mahdollista livahtaa piikkipaikoille lavan eteen. Kultsa tilana toimi yllättävän hyvin ja fiilis tosiaan ulottui (tylsille) istumapaikoillekin.
Perjantain fiilikset voikin skipata ja hypätä suoraan lauantaille, johon sisältyi leppoisaa kävelyä Seurasaaressa ja jäällä, salikäynti Salmisaaressa ja kasvispihvikokkailuja Uuden Mustan linssipihvireseptiä mukaillen. Koostumus pihvissä aika bueno, mutta vaatii kylkiäiseksi kastikkeen, muuten on liian kuivaa. Chilillä maustettu tomaattikastike toimi ainakin mainiosti.
Sunnuntai starttasi kotoisalla skumppabrunssilla, minkä jälkeen ohjelmassa oli pientä sykähtelyä Kaapelitehtaalle Helsinki Vintage -tapahtumaan ja sieltä suoraan Tennariin tsekkaamaan Black Swan. Ensiksi mainitusta jäi selkeän positiivinen fiilis, vaikka homma tulikin juostua läpi turhan kiireellä. Tunti ei ollut mitenkään riittävä aika koluta kaikkea, mutta minkäs teet.
Leffa taas jätti vähän ristiriitaiset fiilikset. Hienosti tehty elokuva kaikin puolin: kauhuleffamaiset efektit toimivat, visuaalisesti elokuva oli vakuuttava kokonaisuus ja Natalie näytteli pystinsä arvoisesti. Elokuvan juonenkuljetus ja hahmojen rakentaminen oli kuitenkin vähän liian alleviivaavaa, mikä alkoi ärsyttää. Täytyy sulatella.
Elokuvan jälkeen palattiiin nopeasti päiväjärjestykseen Tärkeiden Asioiden pariin. Tämä piti sisällään shoppailut Ruohonjuuresta ja laskiaispullien leipomisen. Omnomnom, leivontaterapiaa.
Nyt nukkumaan ja kohti uutta kevätaamua. Tilulii!
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Pieleen mennyt perjantai
Suunnitelma oli hyvä. Tarkoituksena oli aloittaa viikonloppu leppoisasti testaamalla Sörnäisissä sijaitseva vegaaniseksi luomuravintolaksi itseänsä tituleeraava Bistro Artesana. Paikan sijainti oli sopivasti kotimatkan varrella - iltapäivällä oli palaveri muutaman korttelin päässä - ja ruokalista vaikutti lupaavalta, joten pyysin pari ystävää mukaan ja jopa (itselleni epätyypillisesti) varasin pöydän puolisoni huomautettua, ettei pieniin paikkoihin välttämättä vain marssita sisään. Good point. Tällä kertaa varautuminen tosin oli hätävarjelua, sillä paikka oli tyhjä puoli viiden aikaan.
Työpäivä oli kuitenkin jokseenkin kaoottinen, mikä oletettavasti laukaisi napakan päänsäryn. Kärvistelin päänsäryn kanssa läpi paltsun, mutta päästyäni istumaan ravintolapöytään päätin ottaa särkylääkkeen. Mikä ilmeisesti oli ihan väärä peliliike. Ibusal ei nimittäin poistanut tai edes lieventänyt särkyä, vaan toi sen kaveriksi hetki hetkeltä heikkenevän olon. Mihin olisi ollut fiksua reagoida heti, voin näin jälkikäteen ja jälkiviisaana todeta.
Alkuruokien saapuessa pöytään olo oli nimittäin jo aika kauhea, enkä saanut edamame-pavuista alas kuin muutaman. Jo (sinänsä varmasti kelpojen) ruokien haju kuvotti, joten jouduin pyytämään henkilökuntaa pakkaamaan tilaamani tomaatti-savutofu-basilikaöljysalaatin mukaan. Samalla pyörittelin mielessäni vaihtoehtoisia kotiutumiskeinoja, joihin akuutin pahoinvoinnin mahdollisuus tuli suhteuttaa. Yritin ensin soittaa puolisolleni autokyydin (ja oksennuspussin) saamiseksi, mutta tämä ei vastannut. Vaihtoehto kaksi eli taksi olisi nopea, mutta varsin kallis vaihtoehto. Erityisesti, jos saisi maksaa perustaksan bonuksena siivouslaskun. Bussi on halpa, mutta tuskainen vaihtoehto. Varsinkin kun kotioven eteen kuljettava linja ajaa niin kiemuraista reittiä, että arvioin selviytymistodennäköisyyden alhaiseksi.
Mietintähetken päätteeksi jouduin ilmoittamaan ystävilleni pakollisesta pikapoistumisesta. Tuntui siltä, että taju lähtee, jos en pääse raittiiseen ilmaan. Iskin tytöille setelin kouraan ja hoipertelin ulos odottamaan. Toinen mukana olleista ystävistä onneksi asuu melkein naapurissa ja tarjosi kotiinkuljetustukea sekä allekirjoittaneelle että tämän salaattiannokselle. Ja ulkoilutti vielä koirankin, suurkiitos ja kumarrus siitä.
Helvetillinen bussimatka ja vähän kävelyä päälle, mutta kotiin päästiin onneksi ilman laatoitusepisodeja. Ilmeisesti silkalla tahdonvoimalla, sillä kotioven sulkeuduttua päädyin melko viipymättä halailemaan puolison sijaan vessanpönttöä pariin otteeseen. Sitten sänkyyn torkuille, joiden jälkeen olo oli inhimillisempi, muttei mitenkään mahtava. Loppuilta meni siis verkkareissa kotona laahustaen.
Niin siitä ruoasta. Oman valistuneen arvioni voin antaa vain siitä jälkikäteen syödystä salaatista, joka oli varsin kelpo. Edamamet jäivät, kuten todettua, melko korkkaamattomina lautaselle. Tarjoiltiin kuorineen päivineen sormisuolan ja chilikastikkeen kanssa - olisi varmaan ollut ihan ok setti. Muiden ruokailijoiden arviot omista annoksistaan olivat vähän vaisuja: testatuista vepaksista hummus oli kuulemma paras, mutta sitä oli liian hintsusti. Muut maistellut vepakset olivat lähinnä purkkiruokaa, mistä ei kulinarismipisteitä irtoa. Miso-keitto tarjoiltiin isona annoksena ja näytti hyvältä, mutta (mikäli muistan arvion tuskieni keskeltä oikein) siinä oli kertoman mukaan "kaikkea liikaa".
Täytyy kuitenkin käydä testaamassa paikka uudemman kerran vähän paremmassa hapessa. Vege-paikkoja täytyy tukea ja listalla paljon sellaista, mikä nyt jäi testaamatta. Bonusta siististä yleisilmeestä ja luomujuomista, joita oli listalla runsain määrin sekä alkoholittomina että alkoholipitoisina.
Työpäivä oli kuitenkin jokseenkin kaoottinen, mikä oletettavasti laukaisi napakan päänsäryn. Kärvistelin päänsäryn kanssa läpi paltsun, mutta päästyäni istumaan ravintolapöytään päätin ottaa särkylääkkeen. Mikä ilmeisesti oli ihan väärä peliliike. Ibusal ei nimittäin poistanut tai edes lieventänyt särkyä, vaan toi sen kaveriksi hetki hetkeltä heikkenevän olon. Mihin olisi ollut fiksua reagoida heti, voin näin jälkikäteen ja jälkiviisaana todeta.
Alkuruokien saapuessa pöytään olo oli nimittäin jo aika kauhea, enkä saanut edamame-pavuista alas kuin muutaman. Jo (sinänsä varmasti kelpojen) ruokien haju kuvotti, joten jouduin pyytämään henkilökuntaa pakkaamaan tilaamani tomaatti-savutofu-basilikaöljysalaatin mukaan. Samalla pyörittelin mielessäni vaihtoehtoisia kotiutumiskeinoja, joihin akuutin pahoinvoinnin mahdollisuus tuli suhteuttaa. Yritin ensin soittaa puolisolleni autokyydin (ja oksennuspussin) saamiseksi, mutta tämä ei vastannut. Vaihtoehto kaksi eli taksi olisi nopea, mutta varsin kallis vaihtoehto. Erityisesti, jos saisi maksaa perustaksan bonuksena siivouslaskun. Bussi on halpa, mutta tuskainen vaihtoehto. Varsinkin kun kotioven eteen kuljettava linja ajaa niin kiemuraista reittiä, että arvioin selviytymistodennäköisyyden alhaiseksi.
Mietintähetken päätteeksi jouduin ilmoittamaan ystävilleni pakollisesta pikapoistumisesta. Tuntui siltä, että taju lähtee, jos en pääse raittiiseen ilmaan. Iskin tytöille setelin kouraan ja hoipertelin ulos odottamaan. Toinen mukana olleista ystävistä onneksi asuu melkein naapurissa ja tarjosi kotiinkuljetustukea sekä allekirjoittaneelle että tämän salaattiannokselle. Ja ulkoilutti vielä koirankin, suurkiitos ja kumarrus siitä.
Helvetillinen bussimatka ja vähän kävelyä päälle, mutta kotiin päästiin onneksi ilman laatoitusepisodeja. Ilmeisesti silkalla tahdonvoimalla, sillä kotioven sulkeuduttua päädyin melko viipymättä halailemaan puolison sijaan vessanpönttöä pariin otteeseen. Sitten sänkyyn torkuille, joiden jälkeen olo oli inhimillisempi, muttei mitenkään mahtava. Loppuilta meni siis verkkareissa kotona laahustaen.
Niin siitä ruoasta. Oman valistuneen arvioni voin antaa vain siitä jälkikäteen syödystä salaatista, joka oli varsin kelpo. Edamamet jäivät, kuten todettua, melko korkkaamattomina lautaselle. Tarjoiltiin kuorineen päivineen sormisuolan ja chilikastikkeen kanssa - olisi varmaan ollut ihan ok setti. Muiden ruokailijoiden arviot omista annoksistaan olivat vähän vaisuja: testatuista vepaksista hummus oli kuulemma paras, mutta sitä oli liian hintsusti. Muut maistellut vepakset olivat lähinnä purkkiruokaa, mistä ei kulinarismipisteitä irtoa. Miso-keitto tarjoiltiin isona annoksena ja näytti hyvältä, mutta (mikäli muistan arvion tuskieni keskeltä oikein) siinä oli kertoman mukaan "kaikkea liikaa".
Täytyy kuitenkin käydä testaamassa paikka uudemman kerran vähän paremmassa hapessa. Vege-paikkoja täytyy tukea ja listalla paljon sellaista, mikä nyt jäi testaamatta. Bonusta siististä yleisilmeestä ja luomujuomista, joita oli listalla runsain määrin sekä alkoholittomina että alkoholipitoisina.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Karvakorvien kokoontumisajot
Mahtava auringonpaiste, pikkupakkasta, lintujen kovaäänistä sirkutusta - toisin sanoen selviä kevään merkkejä havaittavissa. Hieno päivä myös koiratreffeille puistossa, joka on Epulle tuttu pentuajoilta eli Aino Acktén puisto Pohjois-Haagassa. Erona puistossa villeinä nuoruusvuosina vietettyyn aikaan oli se, että Epulle lankesi nyt äksymmän seniorin rooli; täysin tilaamatta ja pyytämättä pyllyä julkeasti haistelleet ja aarteiden ryöstöä suunnitelleet karvakorvat olivat huomattavasti nuorempaa sakkia, joka ei tuntenut mitään kunnioitusta vanhempia lajinsa edustajia kohtaan. Joten pitihän niitä vähän käskyttää, "hieman" heikolla menestyksellä tosin.
Oma seura paras seura, ei tänne nyt sosialisoimaan tultu:
Tässä hävytön Harpo yrittää selvästi viedä Epun aarretta. Vähemmän vihkiytyneille kerrottakoon, että "aarre" on tuo mitätön pikku tikku Epun jaloissa:
Vaivautunut ilme ja pyrkimys poistua paikalta, kun koskemattomuutta uhataan:
Tarkkailijan roolissa:
Pientä lähentymistä:
Nuorison tyylinäytteitä:
Nyt kovia kärsinyt takkutassu viettää hyvin ansaittua lepoaan nojatuolissa nukkuen. Taju lähti itse asiassa jo automatkalla kotiin, normaalia protestointia ei takapenkiltä kuulunut.
Oma seura paras seura, ei tänne nyt sosialisoimaan tultu:
Tässä hävytön Harpo yrittää selvästi viedä Epun aarretta. Vähemmän vihkiytyneille kerrottakoon, että "aarre" on tuo mitätön pikku tikku Epun jaloissa:
Vaivautunut ilme ja pyrkimys poistua paikalta, kun koskemattomuutta uhataan:
 | ||
Pientä lähentymistä:
Nuorison tyylinäytteitä:
Nyt kovia kärsinyt takkutassu viettää hyvin ansaittua lepoaan nojatuolissa nukkuen. Taju lähti itse asiassa jo automatkalla kotiin, normaalia protestointia ei takapenkiltä kuulunut.
lauantai 26. helmikuuta 2011
Boban & Marko Markovic Orkestar Savoy-teatterissa
Viime sunnuntain paukkupakkaset jäivät Savoyn ovien ulkopuolelle, kun lavan täytti viime kesänä Ilosaarirockissakin kunnostautunut Boban & Marko Markovic Orkestar (jonka musiikki tahdittaa myös Emir Kusturican Underground -elokuvaa; sivistymättömälle allekirjoittaneelle tämä oli ennalta ainoa linkki yhtyeeseen).
Serbialainen puhallinorkesteri heitti kehiin kunnon karkelot, joissa tuli aidosti hyvälle tuulelle. Allekirjoittanut tosin piti kiinni suomalaisesta juroudestaan; pylly pysyi melko tiukasti (permannon keskellä sijaitsevalla) penkillä, enkä lähtenyt lavan eteen tanssahtelemaan Balkan Fever -henkeen. Rajansa kaikella.
Pokkarilla ei kummoisia kuvia irronnut, tässä kuitenkin pari tärähtänyttä otosta:
Savoyssa järjestetään kokemusteni perusteella erinomaisia maailmanmusiikkikeikkoja ja muuta mielenkiintoista, kannattaa tsekata.
http://www.myspace.com/bobanimarko
http://www.savoyteatteri.fi/
Serbialainen puhallinorkesteri heitti kehiin kunnon karkelot, joissa tuli aidosti hyvälle tuulelle. Allekirjoittanut tosin piti kiinni suomalaisesta juroudestaan; pylly pysyi melko tiukasti (permannon keskellä sijaitsevalla) penkillä, enkä lähtenyt lavan eteen tanssahtelemaan Balkan Fever -henkeen. Rajansa kaikella.
Pokkarilla ei kummoisia kuvia irronnut, tässä kuitenkin pari tärähtänyttä otosta:
Savoyssa järjestetään kokemusteni perusteella erinomaisia maailmanmusiikkikeikkoja ja muuta mielenkiintoista, kannattaa tsekata.
http://www.myspace.com/bobanimarko
http://www.savoyteatteri.fi/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)