Pikapäivitys syyskaudelta

Pitkän radiohiljaisuuden taustalla ei ole ollut sen kummempaa kuin kiireinen syksy ja kökkö kone, jota en vieläkään ole saanut aikaiseksi päivittää ehompaan. Pikapäivitys muistikuvista, jotka ovat jääneet mieleen parilta viime kuukaudelta (tai no, mieleen ja mieleen - piti vähän luntata kalenterista...):

• HJK-Schalke -matsit. Ei siitä sen enempää, yritän aktiivisesti unohtaa vieraspelin kauhut.
• Juhannuksen lisäksi kesän ainoa mökkiviikonloppu. Ei löytynyt juuri lainkaan sieniä, kun minä olin huonon sienikarmani kanssa mukana metsässä....
• Ravintolapaiva 21.8.2011. Hyvä idea, hyvä sää eli tolkuttomasti porukkaa liikkeellä ja ilman tarkkaa työsuunnitelmaa ympäriinsä pyörimällä melkoinen vaara jäädä nuolemaan näppejään. Oranssin vege-burgerit ja pulla pelastivat päivän.  
• Taiteiden yö jäi vähän niinku väliin. Käytiin kyllä keskustassa, mutta ei nähty juuri mitään. Lopulta haettiin burgerit Vegemestasta ja muistimerkintänä illasta lähinnä se, että taisi olla viimeinen helteinen yö. Kesä päättyi säiden puolesta aika säntillisesti elokuun loppuun...
• Työkavereiden kanssa Helsinki Comedy Festivaleilla. Vähän oli väsynyttä keski-ikäisten miesten perusläppää äijäköörillä Jalava-Kämäräinen-Lindström-Mujunen, mutta kyllä siitä useammat spontaanit tipahdukset irtosivat.
• Design Market Kaapelilla. Kävin kumpanakin päivänä ja jälkimmäisenä kukkaron nyörit löystyivät melko reippaasti mm. Vanhatapion, Coston ja Lustwearin standeillä. 
• Tyhy-risteilyä Helsingin edustalla myrskyisenä iltapäivänä. Yllättävän vähän keikutti saariston suojassa. 
• Äidin kanssa käytiin leffassa tsekkaamassa Midnight in Paris. Hyvän mielen leffa, joskin vähän hämäsi, että Wilsonista oli kirjoitettu vara-Woody...
• Habitareen saimme ilmaiset liput, tuli juostua aika lailla kiireellä läpi sunnuntaina, kun oli kiire leffaan. Rauhallisemmalla otteella (ja kärsivällisemmän seuralaisen kanssa) olisi varmaan jäänyt enemmän käteen (heh).
• Rakkautta ja Anarkiaa jäi vähän flunssailun jalkoihin, miehen ostamasta sarjalipusta jäi osa jopa käyttämättä. Kätkijät, Milocrorze ja Sillit suolassa - Tarinoita Tallinnasta varsin sympaattisia kokemuksia kaikki, The Other Side of Sleep vähän ahdistava, mutta kaunis.  
• Kaveripariskunnan häiden jälkikäteistä juhlimista flunssaisena Bistro Helsingissä (jossa sain aivan jär-kyt-tä-vän pahaa vege-pastaa, fy fan!), tähän liitännäinen täysin tarpeeton draamaepisodi, jonka itse käynnistin...
• Ihana Tori Amos Jäähallissa. 
• Ihanan rentouttava synttäriviikonloppu, joka piti sisällään "miniloman kotikaupungissa". Majoitumme  Hotelli Fabianissa Style+ huoneessa, jossa riitti riittämiin. Päivällä kampaaja, kävelyä käsi kädessä kaupungilla, illalla syömiset Vaelsassa ja aivan ihana Le Havre, minkä jälkeen hotellille nauttimaan vähän sampanjasta ja rauhasta.  
• Duuniristeily Tukholmaan, missä mukava päivä Söderissä ja keskustassa kävellen, paluumatkan (ja seuraavan päivän kemut) pilasi ruokamyrkytys...
• Vähän vieraita kylässä syömässä lohikakkua ja juustokakkua, itse jouduin katselemaan vierestä "hieman" voipuneena 
• Showhat Queens on Wheels Peacockissa. Ihan hillitön tälläkin kertaa, Stepupin pojat aika isossa roolissa, hyvin vetivät erityisesti (Dancesta tutut) Sebastian ja Pasi. 
• Eilen sohvan pohjilta töllötetty True Grit oli pienoinen pettymys, ohjaajaveljesten kädenjälki vähän liian tunnistettavaa. 
• Työmatkapyöräilyä jatkettu sitkeästi säässä kuin säässä, viilenevistä aamuista huolimatta. Salilla tai lenkillä on sen sijaan tullut käytyä tosi huonosti, kun työpäivät olleet ns. iltapainotteisia (en ole millään saanut kammettua itseäni aamuvarhain ylös) ja viikonloppuisinkin ollut vähän ns. yliajettu olo. Oma vaikutuksensa on ollut sillä, että puolisko sanoi oman jäsenyytensä irti eli ei ole ollut kimppakäyntejä agendalla. Pakko pikaisesti terästäytyä ennen kuin saan konttorirotan niskajumit vaivoikseni. Pitkän tauon jälkeen tehty Power-testaus kertoi, että palauttelutarvetta tosiaan olisi, reipaskaan fillarointikaan kun ei ole kovin kokonaisvaltaista treeniä... Nimimerkki reidet vellinä askelkyykyissä.
• Tänään testasin lahjaksi saadun valmiin (Cocovi) raakasuklaasetin. Hyvää tuli, mutta massa sekoitellessa meinasi usko loppua - kesti vispausranteen kannalta luvattoman kauan ennen kuin sulaan kookosöljyyn ja agaveöljyyn sekoitettu raakakaakaorouhe (plus mausteet) muuttuivat "juoksevaksi JA tasaiseksi" litkuksi...

Olisikohan siinä olennaisimmat, ei ainakaan tule kaivamatta mieleen muuta. Seuraava päivitys toivottavasti vähän lyhyemmällä vuorovälillä. 

Prince @ Hartwall 21.7.2011

Olin viime hetkiin asti hieman epäilevä ja varautunut, niin monta kertaa Minneapoliksen pieni suuri mies on Suomen-keikkansa perunut. Etukäteen ilmoitetun aloitusajankohdan eli kello kahdeksan lähestyessä Hartwall oli paitsi kuuma, myös kovin tyhjä paikka; porukkaa valui verkkaisesti sisään helteisestä kesäillasta ja suunnilleen kasilta kentällä olisi vielä päässyt eturivin tuntumaan. Omat paikkamme piippuhyllyllä olivat yllättävän hyvät; suoraan lavan vierellä ja korkeutta sen verran maltillisesti, ettei hirvittänyt pystyssäkään.

Screeneillä pyöri kasarivideoita ja lavalla oli vielä hiljaista, joten kävin nestetankkauksella.  Alkoholitonta sokerilientä naamaan, jotta ei taju lähde ainakaan ennen keikan alkua - puolityhjillään olevan hallin lämpötilan perusteella arvioin, ettei ole pelkoa siitä, että täytyisi kesken keikan myöskään poistua vessaan. Ja oikeassa olin, kaikki taisi haihtua hikipisaroina ilmaan.

Vajaan tunnin odottelun jälkeen keikka pääsi käyntiin ja kliseisesti voinee sanoa, että lehtereillä hikoileva yleisö sai lopulta (törkyhintaisille) lipuilleen vastinetta. Artisti oli kovasti aurinkoisen oloinen ja esimerkiksi kitarasessiot olivat rentoja, mutta hämmentävän kovia vetoja; ylipäänsä kokonaisuus oli takuulla viimeistä piirtoa myöten suunniteltu ja huolella rakennettu, mutta Prince onnistui silti saamaan aikaan vaikutelman siitä, että täällä sitä vain jammaillaan lavalla ja aidosti nautitaan siitä mitä ollaan tekemässä. Siis silläkin hetkellä, kun vaara väsähtäneisyydestä on suurin eli kun puurretaan läpi sitä miljoona kertaa aiemminkin soitettua hittisikermää vain aavistuksen uuteen kuosiin sovitettuna.

Settilista ei myöskään pitänyt sisällään pelkkää yleisön laulattamista niihin wanhoihin hitteihin tukeutuen. Varsin paljon artisti veti covereita, joissa sitten kokeerattiin lainahöyhenissä osin tuttuja, osin vähän vieraampiakin kipaleita. Slovareita puolestaan oli kohtuullisen vähän, mutta ns. pakolliset käytiin kyllä läpi - Purple Rainilla laulatettiin areenaa pitkään ja hartaasti. 

Kaiken kaikkiaan keikasta jäi oikein hyvä fiilis. Se oli pitkä, kuuma ja kostea, juuri niin kuin pitääkin. Pari omaa suosikkiani jäi kuulematta ja toisaalta puhkisoitetut illan viimeiset hitaat eivät omaa simpukkaani kosketa, mutta en kyllä voi muuta kuin arvostaa ja samalla hieman pelätä tuota miestä, joka kuulostaa ja näyttää melko täsmälleen samalta kuin neljännesvuosisata sitten.

TJEU esim. Hypetystä Hesarissa.

Maailma kylässä

...melko viileässä säässä tällä kertaa. Ohjelma oli monipuolinen ja laadukas ja paljon olisi ollut tsekaamisen arvoista. Vähiin kuitenkin jäi: eilen kärsin jotenkin käynnistysvaikeuksista ja pääsin Kaisaniemeen vasta niin myöhään, että ehdin kuunnella vain Uuden Fantasian (feat. Freeman, awwww...) ja Tony Allen & Jimi Tenor -kombon keikat. Molemmat keikat putosivat sinänsä allekirjoittaneeseen hyvin, mutta tunnelmaa häiritsi jälkimmäisen aikana jotenkin se, että paikalla tuntui olevan enemmän humalaisia teinejä kuin vaikka hippejä ja ulkkareita. Viime kesänä Flow'ssa oli paljon letkeämpi tunnelma, Kaisaniemi kerää kaljoittelijoita. Terkuin takakireä kukkahattutäti...

Tänään taas oli niin kylmä sää ja hieman lyhyeksi jääneet yöunet (illalla Champions League finaali, aamulla nelijalkaiset hirviöt) takana, ettei oikein riittänyt puhtia. Piipahdettiin parilla keikalla ja juostiin kojut läpi, mitään asiaohjelmaakaan ei tullut tsekattua eikä evästystä haettua, vaikka Maailma kylässä -festareiden parasta antia onkin monipuolinen ruokavalikoima erilaista settiä ympäri maailmaa. Note to self: käteinen on joskus ihan kiva bonus.

The Wall @ Hartwall 28.4.2011

Pink Floydin The Wall ilmestyi samana vuonna kuin synnyin ja se on myös yksi ensimmäisistä suosikkilevyistäni*.  Perimätiedon mukaan olen jo vaahtosammuttimen kokoisena muksua kuunnellut sitä niin suurella hartaudella, että olen hermostunut pahemman kerran, jos joku on uskaltanut häiritä tätä elämystä kävelemällä kaiuttimien edestä. En tiedä pitääkö tuo kertomus paikkansa, mutta sen muistan, että levyn äänimaailma teki jo muutaman vuoden ikäiseen pieneen tyttöön niin suuren vaikutuksen, että sen nostalgialataus on kantanut aina tähän päivään.

Olin siis innoissani kuin pikkutyttö-minäni konsanaan, kun pääsin vihdoin todentamaan spektaakkelia livenä. Musiikillisesti odotukset eivät olleet korkealla, sillä oltiin Hartwall-hirvityksessä ja on myös itsestään selvää, että Watersin keikka ilman Gilmouria ei vastaa ns. aitoa asiaa - kitaranvingutteluissa korvikeheppu pärjäsi riittävän hyvin, mutta (puhtaan sävyttömästi lauletut) lauluosuudet nostattivat hienoista myötähäpeää pintaan. Syy tähän on toki yksinomaan nostalgiatrippailussani, mutta silti.

Musiikki jäikin selkeästi varsinaisen show'n apupojaksi, mutta visuaalinen täystykitys ja fiilis oli sitä luokkaa, ettei se haitannut. Olin vaikuttunut, vakuuttunut ja häikäistynyt. Kuulostaa kornilta, mutta silti: kaikki oli mielestäni juuri sopivalla tavalla överiä ja osoittelevaa, mutta ei kuitenkaan ärsyttävää tyyliin Bonon alleviivaava ja alentuva maailmanparannustematiikka (ei sen puoleen, kyllähän se U2:n keikka hieno muuten oli). Esimerkiksi Watersin sodanvastainen sanoma osui mielestäni paljon paremmin ja tehokkaammin omaan tunnemaailmaani, mutta epäilemättä myös tämän olisi voinut kokea pelkkänä holhoavana ego-trippailuna.

Oli myös ensimmäinen Hartwallilla näkemäni keikka, jossa tila toimi tarkoituksenmukaisesti - lavaspektaakkeli oli niin massiivinen, että siitä sai annoksensa varmasti joka puolella areenaa. Olimme itse alhaalla takakaarteessa, joten herra Watersin lavakarisma jäi kovin etäiseksi, mutta lavalle rakentuva ja esityksen aikan muuttuva muuri avautui erittäin upeasti ja ilman niskajumituksia. Samoin klassiset Wall-hahmot, kuten hirvittävä opettaja, olivat punaisine silmineen todella hienoja ja sekaan sommitellut pätkät elokuvasta toimivat hyvin. Luurilla ei saanut näpsittyä toimivia kuvia, joten jääköön julkaisematta.     

Ah. Lunasti isommankin tytön odotukset. Kiitos ja kumarrus.

* Muita n. 3-vuotiaan lapsen listalle päässeitä artisteja / kappaleita ovat muun muassa Stevie Wonderin makeileva "I Just Called To Say I Love You", Mike Oldfieldin "Airborn" -albumi (jonka nimesin pirpana-musiikiksi) sekä Toto Cutugno ja Jean Michel Jarre.

Heräteostos

Pitihän sille mainostetulle kevätsiivoukselle keksiä heti vaihtoehtoja. Puolison kanssa käyty pikakeskustelu musiikkiharrasteiden aktiivisemman puolen mielekkyydestä johti impulsiiviseen googletteluun ja seuraavana päivänä Vantaan Musafasun pihalta isukille soitettuun puheluun, jonka sisältö oli kutakuinkin "voisitko tulla käymään auton kanssa täällä, kun mun juuri ostama sähköpiano ei mahdu meidän Mitoon". Nooh, isähän tuli ja Yamahan Arius ydp161 saatiin siirrettyä uuteen kotiinsa.

Mainittu soitin täytti parhaiten kriteerit, jotka olin mielessäni asettanut: Se ei ole älyttömän suuri ja painava, mutta ei kuitenkaan mikään kannettava keikkapiano. Koskettimia on täysi setti ja ne ovat painotetut eli tuntuvat lähes aidoilta. Soitin ei ole susiruma eikä älyttömän kallis. Soitinäänistä löytyy myös vaihtoehtoja, mutta ne ovat sivuroolissa; leikkiä voi, mutta pääpaino kuitenkin ns. normaalin pianon toiminnoissa. Pintamateriaalista ei muuta kriteeriä ollut kuin että kissan ahnaat kynnet eivät saisi siihen heti otetta.

Oma perinteinen pianoni ei koskaan muuttanut kanssani kerrostaloon (painavuus, koko, ääni, viritystarve jne.) ja pari vuotta takaperin vanhempani pistivät sen kiertoon kyllästyttyään lopullisesti pianoon sisustuselementtinä. Olen lopettanut pianotunnit nuoteista löytyneiden merkintöjen perusteella keväällä -95. Muistaakseni viimeiset oppivuoteni koostuivat lähinnä harrasteen mahdollisimman aktiivisesta välttelystä, joten voidaan ilman vaaraa liioittelusta sanoa, että kosketintuntumani ei ole sen paremmin tuore kuin hyvä. Suoraan sanoen tuntuu siitä, että nuotinlukutaitoon tarvittava yhteys aivojen ja sormien välillä on katkennut lähes täysin. Että ei ihan sama juttu kuin pyöräilyn kanssa.  Täytynee toisin sanoen ehkä panostaa myös laadukkaisiin kuulokkeisiin. 

Nyt alkaisi olla "vastapainoa työlle" -setti kenties kasassa, kun liikunta, lukeminen ja leipominen saivat kylkeensä aivojen aktivoinnin menneisyyden haamuilla, joita myös nuoteiksi kutsutaan. Jos ei näillä mieli irtoa työasioista niin ei sitten millään.

Vakavien aiheiden välttelyä

Luin juuri Hesarin sivuilta, että Fukushiman turman vakavuus on jo kuutosluokkaa. Asteikon lakipiste olisi seitsemän; ainoa sellaiseksi luokiteltava onnettomuus on tähän mennessä Tshernobyl, joten verrokkijoukko ei ole kovin lupaava. Perjantain jälkeen on ollut jokseenkin vaikea välttyä uppoamasta Japanin katastrofin syövereihin, minkä lisäksi uutistarjontaa ryydittävät tiedot muun muassa Libyan tilanteesta. Bongasin uutisvirrasta ainoastaan yhden jossain määrin positiivissävytteisen viestin. Se liittyi YK:n raporttiin, jonka mukaan luomuviljelyyn siirtyminen voisi jopa kaksinkertaistaa ruuantuotannon monissa maailman köyhimmissä maissa, ks. linkki.

Olen kuitenkin yrittänyt pysyä maltillisesti uutisvirran laidoilla, en uiskennella virrassa (pun intended). En ole katsonut yhtään tsunami-videota tai avaruudesta otettuja kuvia tuhoalueesta. En ole seurannut uutisia yhtään normaalia tiiviimmin. En repinyt apteekin ripaa jodi-tablettien toivossa (ei rehellisesti sanoen tullut edes mieleen). Asia ei ole muutenkaan ainakaan vielä tullut uniin tai pyörinyt mielessä kuin sen itsekkään hetken, jonka aikana olin kiitollinen siitä, ettei puolisoni toteuttanut suunnitelmiaan lähteä Japanin-reissuun. Inhimillinen kärsimys on hirveää, mutta pelkään olevani jossain määrin turtunut näihin katastrofiuutisiin. Ei tunnu mahassa tai pistä päätä enää niin sekaisin kuin vielä joskus aiemmin. Enemmänkin on sellainen turta ei-voi-olla-totta-en-halua-tietää olotila. Todennäköisesti tuhojen massiivisuus ja oma avuttomuus täällä maapallon toisella laidalla vaikuttaa asiaan, mutta liikutun huomattavasti voimakkaammin objektiivisesti arvioiden paljon mitättömämpien asioiden edessä. Yksittäisiä ihmisiä koskevat pienemmän mittakaavan tapahtumat tuntuvat ehkä jotenkin konkreettisimmilta ja todellisimmilta kuin valtaisat katastrofit.

Nooh, toki aion lahjoittaa ropojani SPR:n keräykseen. Mutta siltäkin osin kyyninen puoli minussa miettii, kuinka suuri osa siitäkin vähästä valuu pelkkiin hallintokuluihin yms. Onko siitä loppujen lopuksi mitään hyötyä ja onko kyse vain velvollisuudentunnosta? Osallistun, koska niin kuuluu toimia. 

Pitkä johdanto siihen, että kaiken lähes lakisääteiseksi tulkittavan kansallisen tason kauhistelun ja voivottelun keskellä toimin itsekkäästi ja vietin täysin normaalin, leppoisan viikonlopun. Perjantaina kävin töiden jälkeen kaljalla työkavereiden kanssa. Itse asiassa kävin kaljalla myös torstaina, mutta se oli Aikaa Ennen Katastrofia, joten siltä osin leppoisuus sallittaneen. Lauantaina kävin pilateksessa, kampaajalla ja broidin kanssa kaffella Gran Delicatossa, jota hehkutin taannoin. Illalla nautin  Cut/Copyn loistavasta keikasta Kultsalla (miinuksena istumapaikat, jotka rajoittivat biletysmeininkiä merkittävästi) ja sunnuntaihin kuului muun muassa Pasificon brunssi, power-tunti ja leipomista.

Kaikin puolin huoletonta menoa siis, maailmantuska jäi kieltämättä taka-alalle. Shoot me. Vetoan työkiireisiin ja stressinpoiston pakottavaan luonteeseen. Se oikeuttaa tunkemaan persiljaa korviin ja huutamaan laalaalaalaa kaikelle pahalle ja uhkaavalle...

Hyvien hetkien hypetystä

Vaikka viime viikon ainoa blogaus olikin varsin negatiivissävytteinen, viikon fiilissaldo kokonaisuutena oli onneksi paljon positiivisempi. Töissä nyt oli tavallisen hektistä ja treenaaminenkin jäi liian vähille, mutta muuta mukavaa sentään tuli tehtyä, joten kirjataan nyt jälkikäteen tasapuolisuuden nimissä niitäkin muistiin.

Torstaina hohtokeilailu työkavereiden kanssa jäi kiireen takia väliin. Positiivinen lähestymistapa asiaan lienee todeta, että kynnet säilyivät tästä syystä ehjinä; harrastustoiminta oli kuulemma erittäin raskasta nimenomaan kynsien hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi ehdin kuin ehdinkin porukan mukaan syömään ja siitä suoraan puoliskon kanssa ah-niin-ihanalle The Nationalin  keikalle Kultsalle. Tässä linkki set listiin,  joka todentanee keikan monipuolisuudesta ja pituudesta jotain.

Kultsalle saapuessani vähän kyllä marisin, kun huomasimme, että artistin on ilmoitettu saapuvan stagelle vasta 22:15. Hävytön aikataulu arkipäiväkeikalle. Pelkäsin kuukahtavani väsymyksestä kesken kaiken - ei olisi ollut ensimmäinen kerta. Olen nukkunut muun muassa Tavastian lavaan ja puoliskoon nojaillen, kun Von Hertzen Brothers maalaili sävelmaisemia liian rauhalliseen sävyyn. Sama taisi toistua Hartwall-areenalla, jossa samainen yhtye oli lämppäämässä muistaakseni Neil Youngia. Sori pojat. Niilo kyllä piti allekirjoittaneen hereillä. Korostettakoon tässä välissä, että alkoholilla ei ole ollut osuutta näihin kuukahduksiin.

Sivupoluilta takaisin Nationalin pariin. Fiilis keikalla oli mahtava ja väsymys oli sen myötä väistyvä. Harmittaa lähinnä se, että tuli oltua rehellisiä ja parkkeerattua niille itselle markkeeratuille istumapaikoille, vaikka olisi ollut mahdollista livahtaa piikkipaikoille lavan eteen. Kultsa tilana toimi yllättävän hyvin ja fiilis tosiaan ulottui (tylsille) istumapaikoillekin.

Perjantain fiilikset voikin skipata ja hypätä suoraan lauantaille, johon sisältyi leppoisaa kävelyä Seurasaaressa ja jäällä, salikäynti Salmisaaressa ja kasvispihvikokkailuja Uuden Mustan linssipihvireseptiä  mukaillen. Koostumus pihvissä aika bueno, mutta vaatii kylkiäiseksi kastikkeen, muuten on liian kuivaa. Chilillä maustettu  tomaattikastike toimi ainakin mainiosti. 

Sunnuntai starttasi kotoisalla skumppabrunssilla, minkä jälkeen ohjelmassa oli pientä sykähtelyä Kaapelitehtaalle Helsinki Vintage -tapahtumaan ja sieltä suoraan Tennariin tsekkaamaan Black Swan. Ensiksi mainitusta jäi selkeän positiivinen fiilis, vaikka homma tulikin juostua läpi turhan kiireellä. Tunti ei ollut mitenkään riittävä aika koluta kaikkea, mutta minkäs teet.

Leffa taas jätti vähän ristiriitaiset fiilikset. Hienosti tehty elokuva kaikin puolin: kauhuleffamaiset efektit toimivat, visuaalisesti elokuva oli vakuuttava kokonaisuus ja Natalie näytteli pystinsä arvoisesti. Elokuvan juonenkuljetus ja hahmojen rakentaminen oli kuitenkin vähän liian alleviivaavaa, mikä alkoi ärsyttää.  Täytyy sulatella.

Elokuvan jälkeen palattiiin nopeasti päiväjärjestykseen Tärkeiden Asioiden pariin. Tämä piti sisällään shoppailut Ruohonjuuresta ja laskiaispullien leipomisen. Omnomnom, leivontaterapiaa.

Nyt nukkumaan ja kohti uutta kevätaamua. Tilulii!

Boban & Marko Markovic Orkestar Savoy-teatterissa

Viime sunnuntain paukkupakkaset jäivät Savoyn ovien ulkopuolelle, kun lavan täytti viime kesänä Ilosaarirockissakin kunnostautunut  Boban & Marko Markovic Orkestar (jonka musiikki tahdittaa myös Emir Kusturican Underground -elokuvaa; sivistymättömälle allekirjoittaneelle tämä oli ennalta ainoa linkki yhtyeeseen).

Serbialainen puhallinorkesteri heitti kehiin kunnon karkelot, joissa tuli aidosti hyvälle tuulelle. Allekirjoittanut tosin piti kiinni suomalaisesta juroudestaan; pylly pysyi melko tiukasti (permannon keskellä sijaitsevalla) penkillä, enkä lähtenyt lavan eteen tanssahtelemaan Balkan Fever -henkeen. Rajansa kaikella.

Pokkarilla ei kummoisia kuvia irronnut, tässä kuitenkin pari tärähtänyttä otosta:

Savoyssa järjestetään kokemusteni perusteella erinomaisia maailmanmusiikkikeikkoja ja muuta mielenkiintoista, kannattaa tsekata.

http://www.myspace.com/bobanimarko
http://www.savoyteatteri.fi/

Lämpöä ja valoa syksyyn musiikin voimin

Marraskuun pimeys ei ole tuntunut läheskään yhtä luotaantyöntävältä sen jälkeen, kun viime perjantaina kotiutin Stupidon alesta nipun uusia levyjä. Varsinkin ihana Martina Topley Bird vie uudella levyllään ajatukset kauas maailman pahuudesta. Aah.

Täytyykin aktivoitua ja siirtää musiikkiostosten anti myös iPodille ja iPhonille (kamalaa, olen joutunut kahden soittimen loukkuun!). Siten jaksaa hymyillä myös kaatosateessa tai myrskytuulessa, kun lenkittää koiraa tai odottaa bussia, jota ei tule. Uskon vakaasti musiikin kaikkivoipaisuuteen. 

Keikkakalenterin suunnittelua

Asun täällä hevon helv... tarkoitan siis, likellä Helsingin maantieteellistä keskipistettä, josta matkan tekeminen melkein minne tahansa ja milloin tahansa kestää enemmän kuin kärsimättömälle mielelle sopii (note to self: asuinpaikkaa valitessa EI kannata luottaa siihen, että uudelle asuinalueelle tuotetaan järkeviä julkisen liikenteen palveluita). Kun yhtälöön lisätään vahva taipumus väsähtämiseen ja paleluun, erilaisiin kulttuuritapahtumiin osallistuminen vaatii tiettyä suunnitelmallisuutta. Erityisesti kylmään ja pimeään vuodenaikaan. Ja erityisesti arkena tai sunnuntaina, kun on normaalien ärsykkeiden (väsymys, säätila, bussissa istumiseen liittyvä armoton v*tutus) lisäksi takaraivossa jyskyttämässä tieto siitä, kuinka tuskallista herääminen tulee  seuraavana aamuna olemaan.

Eikä se Tavastian lavaan nojaten tapahtuva kauneusunien ottaminen keikan aikana niin kovin mahtavaa ole, kuin ei myöskään pyörtyminen, missä myöskin olen joskus kunnostautunut. Alkoholilla ei osuutta asiaan.

Kun en kuitenkaan haluaisi hautautua tänne peltojen keskelle, jotain tarvitsisi keksiä. Yksinkertainen ratkaisu olisi käyttää keikkojen yhteydessä vapaapäiviä tai ainakin liukumaa. Ei ehkä tarvitsisi nukahdella kesken keikkaa (woohoo)... Kenties pystyisin myös hiljentämään sen äänen, joka stressaa ja kehottaa kiirehtimään kotiin heti keikan jälkeen tai julmina hetkinään, jättämään keikan kokonaan väliin. Lisäksi voisin ehkä antautua omalle mukavuudenhalulleni ja todeta, että ainakin arkikeikoilla voisi käydä autolla, joko omalla tai maksullisella. Kallis mutta hyvin yksinkertainen ratkaisu olisi tietenkin muuttaa kävelyetäisyydelle keskustasta, mutta se taas ei olisi paras mahdollinen ratkaisu ei-niin-kovin-urbaanin nelijalkaisen omistajalle. Ei sen puoleen, että varaakaan olisi...

Keikkakalenterissa on tällä hetkellä aika vähän buukkauksia ja niistäkin puolet puoliskon tekemiä:

Midlake
su 14.11. Tavastia

Marina and the Diamonds 
to 25.11. Tavastia (lippuja näyttäisi vielä olevan, vinkvink)

The National
to 3.3. Kultsa

ja sokerina pohjalla.... Roger Watersin The Wall -kiertueen keikka to 28.4.

Aika monta tilausta pidennetylle viikonlopulle näemmä.