Liikuntaviikot 22 ja 23

Viikko 22

• pyörällä työmatkat ja yksi salikäynti, 113 km
• torstaina Power: lämmittely 4,5 kg/pääty, askelkyykky 7,5 kg/pääty, penkkipunnerrus 6 kg/pääty, selkä 7,5 kg/pääty, olkapäät 3,5 kg/pääty, ojentajat 4,5 kg/pääty, hauis 3,5 kg/pääty, kyykky 8,5 kg/pääty, vatsat
• lauantaina pilates

Viikko 23

• pyörällä työmatkat ja yksi salikäynti, 100 km
• torstaina Power: lämmittely 5 kg/pääty, askelkyykky 8,5 kg/pääty, penkkipunnerrus 6 kg/pääty, selkä 7,5 kg/pääty, olkapäät 3,5 kg/pääty, ojentajat 4,5 kg/pääty, hauis 3,5 kg/pääty, kyykky 9,5 kg/pääty, vatsat
• lauantaina lenkki 5,01 km, 28:57.80 min, 5:47 min/km, keskisyke 162

Näköjään lihaskunto pysyy about ennallaan, vaikkei jumpilla kävisi paljoa kääntymässä. En tosiaan ole "kehittynyt" näillä max. kerta viikossa treeneillä näin paljon (vrt. tilastoinnin lähtötilanne), vaan kyse on lähinnä siitä, että olen varovasti lähestynyt ns. normaalisuoritusta. Jalkalihaksia en uskalla paljon tuota enempää kiusata, kun pelkään polveni puolesta - niissä kuitenkin "hyvinä aikoina" olen nostanut niskaan niin paljon kuin saan käsilihaksilla nostettua (mikä ei superpaljoa ole, taisi enkat olla 13,5 kg/pääty plus tanko, joka painaa muistaakseni kilon). Selkälihasliikkeissä (maastaveto ja kulmasoutu) en pystynyt juuri tuota 7,5 kg/pääty enempää vetämään silloinkaan, kun kävin melko säännöllisesti sen 2 krt/viikossa lihaskuntojumpassa ja lisäksi salilla; ranteissa ei ole pitoa eikä voimaa, vaan sen 4 - 5 minuutin biisin mittainen kappaleen loppupuolisko on aina yhtä tuskaa. Olkapäät on tässä sarjassa tosi rankka, muut yläkropan vedot varmaan keskitasoa.

Lenkin tarkan tilastoinnin (ja nopeudessa kirimisen) taustalla on uusi leluni, eilen ostettu Garmin Forerunner 210. Vanha perus-Suuntoni sanoi sopimuksensa irti about kuukausi sitten, mistä lähtien olen arponut uuden reissukumppanin valintaa. Miehellä on Garminin vanhempi malli, mihin on ollut ilmeisen tyytyväinen, mutta mun silmiini se on vaikuttanut isolta möhköltä, jota pitää jatkuvasti latailla. Nyt huomasin, että kehitys on kehittyyt ja parissa tuoreessa mallissa (tuon 210:n lisäksi 110) on jo vähän sirommat ulkomitat. Naisten ja miesten malleissa (en kyllä huomannut muuta eroa kuin värin, hmmm...) myytävä 110 olisi ollut edukkaampi, mutta 210:ssä oli enemmän toimintoja (en nyt heti muista mitä, mutta jotain todella olennaista epäilemättä, heh...), neutraali musta väri ja ehdottomana bonuksena tekstiilisykevyö (möhköversion tavallinen vyö vaikuttaa panssarilta, joka ei pysy kapean rintakehäni ympärillä hyvin paikallaan). Hinta Verkkokauppa.comissa oli 189, 90 €.  

Laitteen paras toiminto on reaaliaikainen ja ilmeisesti varsin tarkka GPS, mutta nähtäväksi jää, kuinka paljon se syö akkua. Tämä laite kuin Suunnon ja Polarin mittareista poiketen toimii litium-akulla, jota pitää sitten muistaa ladata. Raportoin myöhemmin siitä, kuinka hyvin puhtia riittää ja pitävätkö lupaukset paikkansa. Samoin tuo tekstiilivyö on mulle uusi tuttavuus, sen pitäisi olla tavallista vyötä mukavampi (joo, pitää paikkansa), mutta se on kai tarkempi puhtauden suhteen eli saattaa hukata sykkeen, jos sensorit ovat möhnässä. Käyttö vaikuttaa ainakin kohtuu helpolta eli onnistuu pikakäyttöoppaan avulla ja pienen säätämisen jälkeen sain myös tiedot siirrettyä usb:llä Garmin Connect -ohjelmaan, mikä sitten mahdollistaisi tarkemmat hifistelyt ja treenisuunnitelmat. Reitin lisäksi näkyviin saa mm. korkeuserot ja GPS on tosiaan iPhonen GPS:ää parempi, vaikkakin hakee alussa satelliitteja jonkun tovin. Saa nähdä jaksanko sen kanssa säätää esim. työmatkoilla, mutta juoksulenkeille oikein toimivalta kirittäjältä vaikuttaa.

To be continued... (jos polvi ja mieli antavat myöten)

Liikuntaviikko nro 21

...ja realiteettien vastaisku. Ajatuksena oli, että tässäkin toteutuisi työpaikoilta tuttu "sitä saa mitä seurataan" -periaate eli että liikuntaharrasteiden kirjaaminen muistiin automaattisesti lisäisi niiden monipuolisuutta ja määrää. Ilmeisesti sisälläni asuu sittenkin hyvin pieni kapinahenki suorituskeskeisyyttäni vastaan,  koska ainakin ensimmäisellä nimenomaisen seurannan viikolla treenipäiväkirjan sivuille tallentui lähes pelkästään pyöräilyä, yhteensä reilut 130 km. Ja siitä suurin osa oli työmatkapyöräilyä eli hyötyliikuntaa. Lisäksi yksi kauppareissu ja lauantaina kaupunkiin, mistä kyläilemään Pasilaan ja edelleen viisuvalvojaisten päätteeksi himaan eli ei varsinaista himotreeniä niissäkään. Välineenä toimi (öljyämistä kaipaava) Nishiki 401 ja Rossano sai viettää aikaa vain pyöräkoukun jatkeena.

Pyöräilyn lisäksi lönkötin vain yhden lyhyen juoksulenkin (4,81 km / 29:40 min), minkä lisäksi (nooh, tämän sentään voi laskea seurannan voimaannuttavan vaikutuksen piikkiin) venyttelin neljänä päivänä 10 - 20 minuuttia kerta ja yhtenä päivänä keppijumppailin vartin. Mutta kertaakaan en päässyt salille enkä jumppaan; viikolla ei jaksanut, viikonloppuna ei ehtinyt.

Ehkä lihaskuntotreenin puutetta tai väärän pyöräilytekniikan syytä, mutta polvet vähän oikuttelevat. Ei mitään varsinaista kipua, mutta vähän omituiselta tuntuu välillä. Seuraillaan...

Liikuntaviikko nro 20

Mä olen käytännössä aina terveenä ollessani liikkunut säännöllisesti, mutta en mitenkään suunnitelmallisesti ja kehitystäni (tai sen puutetta) seuraillen sen jälkeen, kun joskus muinoin teini-iässä lopetin joukkueurheilun. Sen jälkeen ainoa säntillisempi yritykseni jotain päämäärää kohti ajoittui parin vuoden taakse, jolloin juoksukoulukärpäsen puraisemana tähtäsin Tukholman puolikkaalle. Se into tyssähti lopulta siihen, että hajoitin futiksessa kantapääni muutama viikko ennen määräpäivää sillä seurauksella, että jo pelkkä kävely oli pitkään tuskaista.

Yleinen trendi harrasteissani on seurannut vuodenaikoja; syksyn ja talven tullen enemmän sisäliikuntaa eli käytännössä Elixian jumppia, keväällä kaivan lenkkarit ja fillarit (kyllä, tätä nykyä monikko...) esiin. Ulkoliikunnassa alku on aina kankeaa; askel ei kulje, polvi kipeytyy, kurkku kipeytyy, ilmassa on liikaa katupölyä tai siitepölyä, välineissä on vikaa, valivali...

Viime vuonna pyöräily oli pop lenkkeilyn ja sisäliikunnan kustannuksella touko-kesäkuusta aina marraskuun loppuun saakka, minkä kyllä huomasi Power-tunnilla piiiitkän tauon jälkeen. Tänä vuonna toivoisinkin liikkuvani hieman monipuolisemmin, mikä oletettavasti toteutuu parhaiten, jos pistän harrasteeni luupin alle. Vuosi on toki jo melko pitkällä ja sykemittarikin sopivasti hajosi, joten lähden liikkeelle mutu-tuntumasta ja suuripiirteisyydestä. Unohtakaa heiaheiat ja mitä näitä nyt oli (juoksija-lehden sovellusta käytin juoksukoulussa, mutta taitaa olla maksullinen), nyt mennään manuaaliseurannalla:

Ma-ke ja pe: työmatkapyöräilyä n. 10 km ja n. puoli tuntia / suunta.
To: Power*, pyörällä salille ja takaisin n. 4 km/suunta. Lämmittely 3,5 kg/pääty, askelkyykyt ja kyykyt 7,5 kg/pääty (vasempaan polveen sattui vähän), rintalihakset 5 kg/pääty, selkä 6 kg/pääty, olkapäät + ojentajat + hauikset kaikki 3,5 kg / pääty
La: Pilates, pyörällä salille ja takaisin n. 4 km/suunta.
Su: Lenkki 6,15 km (Runkeeperin mukaan), n. 39.45 min (sisältäen yhden lähes pakollisen koiranpennunrapsutustauon, otus rynni suoraan jalkoihin). Eka kerta kun EI tehnyt kipeää missään...

* näemmä mitä mainioin tunti aloittaa tilastointi, jos haluaa kirjata nousujohteista kehitystä, en varmaan koskaan ole tehnyt noin pienillä painoilla kyykkyjä ja selkälihaksia... Toivottavasti polvikipu oli vain satunnainen vieras eikä merkki perinteisen kipukohdan paluusta.

Työmatkapyöräily on ollut agendalla toukokuun alusta, lenkki taas taisi olla ensimmäinen tässä kuussa. Pilateksessa olen käynyt melkein joka lauantai, powerissa about kerran viikossa. Salilla en ole alkuvuonna paljoa muuta tehnyt kuin heilutellut keppiä ja lukenut lehteä kuntopyörää polkien. Shame on me.

Pyöräilyn pimeämpi puoli

Mun on pitkään ollut tarkoitus kirjoittaa pari kaunista riviä pyöräilyn ihanuudesta - siitä, kuinka näppärästi jo työmatkoja pyöräillessä saa haukattua raitista ilmaa ja pidettyä peruskuntoa (sekä fyysistä että psyykkistä...) yllä ilman että hommaan tuhraantuu juurikaan ylimääräistä aikaa julkisilla säätämiseen verrattuna. Ja siitä, kuinka näppärä kulkuväline tuo kaksipyöräinen tosiaan näin kaupunkioloissa on ja kuinka säätila tosiaan on vain varustelukysymys, vaikkakin niihin vähemmän kauniisiin vermeisiin saa kyllä upotettua ihan tolkuttomasti rahaa.

Aktiivisessa käytössäni on kaksi pyörää, Nishikin perushybridi 401 ja Rossanon Fitness -malli. Olen käyttänyt niitä pääasiassa työmatkoihin (8 km/suunta), keskustassa käymiseen (oisko n. 11 km/suunta) ja salireissuilla (n. 4 km/suunta), kesällä enemmän muuhunkin. Bussilipulle en ole ladannut kautta toukokuun jälkeen ja arvoa on sittemmin kulunut parikymppiä, joten pitkälti olen onnistunut julkisia välttelemään.  Kapearenkainen Rossano kevyenä ja sporttisena kaverina oli kesän ykkösratsu, mutta syksymmällä olen vaihtanut raskaamman ja turvallisemman oloisen Nishikin kyytiin. Tähän päivään saakka sikäli hyvällä menestyksellä, että haavereita ei ole sattunut, kun olen vähentänyt vauhdin hurmaa ja mennyt esim. limaisten lehtien peittämät mutkat rauhassa. Ainoastaan niska ja yläselkä ovat nyt syksyn tullen alkaneet hieman oireilla; pyöräilevän konttorirotan päivämantraan kun pitäisi melkeinpä poikkeuksetta kuulua keppijumppaa tai pilatesta tms., mistä olen kuitenkin työkiireiden verukkeella laistanut (joskin parina viime viikkona olen yrittänyt parantaa tapani, mutta se on toisen tarinan paikka).

Nooh, joka tapauksessa, tänään olin - tapani mukaan hieman kiireessä - siirtymässä keskellä päivää fillarikyydillä Pasilasta Hakaniemeen. Reitille osuu heti alkuun ratikkakiskoja, joiden seassa pyöräily kostautui ns. klassisella tavalla. Yritin siis ylittää niitä hieman väärästä kulmasta ja pyörä jumitti kiskoille, joten siinähän sitten oli yours truly pian komeasti turvallaan ajoväylällä. Onneksi vauhti oli ennakoivasti hyvin maltillinen, samoin liikenne, joten selvisin pitkälti säikähdyksellä. Kuskilla on nyt kyynärpään tienoilla tarjolla komeaa kuhmua ja mustelmaa, mahassa vähän lisää mustelmaa ja leuassa pieni kuhmu. Pyöräkin menetti vain palasen polkimesta ja sai pientä nirhaumaa ohjaustangon pehmusteisiin, ei sen kummempaa. Vaatteista osumaa näyttäisi ottaneen vain jakku (kuten totesin, oli vähän kiire...) siitä kyynärpään kohdalta.

Itse tietenkin kiroilin tilanteessa ensin a) omaa tyhmyyttäni ja b) sitä, kuinka näpit likaantuvat ketjuja rattaille palautellessa  sekä c) kuinka noloa on myöhästyä ja tulla pahimmassa tapauksessa naama ruvella perille. Vasta myöhemmin tuli mieleen miettiä, kuinka helposti tuollaisessa tilanteessa voisi käydä todella rumasti. Esimerkiksi jos persiissä olisi ollut kiinni auto, joka ei olisi ehtinyt jarruttaa tai jos itse olisi pistänyt kierien ja pyörien yhtäkkiä vastaantulijoiden puolelle. Tai jos oma alastulo ei olisi ollut (puolivahingossa) noin oppikirjamainen, vaan olisin esimerkiksi lähestynyt asfalttia kämmen tai olkapää edellä. Tai jos sitä vauhtia tosiaan olisi ollut enemmän tai itsellä massaa.

Huh. Eli muistetaanpa jatkossa ajella rauhassa ja huolellisesti. Kypärä ja ajovalot ovat toki nekin ihan must.

Löysin muuten Stockkalta tosi näppärät silikoniremmillä kiinnitettävät led-valot, jotka saa hetkessä paikoille ja sujautettua parkissa sitten taskuun. Ja jotka vieläpä näyttävät varsin söpöiltä; itsellä on valkoremminen etuvalo ja pinkki takavalo. Olisin hamstrannut niitä lisää (maksoivat femman), mutta keskustasta olivat jo loppuneet.    

Rumuuden maksimointia

..eli pyöräilyyn liittyvillä vaateostoksilla on tullut käytyä: saldona Haltin pehmustetut (ja kiiltävät, kaiken kamaluuden huippu) 3/4 mittaiset pyöräilypöksyt,  pyrstölle ulottuva Yokon windstopper-rotsi (mustana, minkä järkevyyden tajusin kyseenalaistaa vasta jälkikäteen auringonpaahteessa...) sekä Addun viileille keleille tarkoitetut juoksutrikoot (näillä mun on tarkoitus pelastaa itseni kahinahousuvarustelulta kylminä aamuina ja viimeistään syksyllä myös lenkkipolulla). Sanomattakin lienee selvää, että estetiikkapisteitä ei irtoa millään noista, mutta toivottavasti toimivat tarkoitetulla tavalla.

Varusteiden hankintalistalla on vielä ainakin pakkari ja näppärä pyöräilylaukku. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin repun hiostama selkä, minkä lisäksi ergonomia ja esteettiset arvot eivät repputarjonnassakaan yleensä kohtaa. Eri asia on sitten se löydänkö ylipäänsä käytännöllisyys- ja ulkonäkövaatimukset täyttävää pyörälaukkua vai joudunko tyytymään rumaan ja lisäksi jännittämään pyörän johonkin vähemmän vartioituun kohteeseen jättäessäni sitä, että voro tai vandaali iskee.

Toinen pieni ongelma liittyy itse pyörään, joka on muutaman vuoden ikäinen Wheeler Cross. Vaihteita siinä on enemmänkin kuin peruskäytössä oikeastaan tarvitsen eli 24 ja säätömahdollisuuksia muutenkin paljon, esim. ajoasentoa saa muokkailtua pystystä sporttiseen aika helposti ja satulan korkeussäätöä ilman apuvälineitä. Fillarissa ei siis sinänsä ole mitään muuta vikaa kuin että sen runko on mittasuhteiltaan minulle hivenen nafti (ostin urpona pienimmän mahdollisen eli 44 cm), minkä epäilen olevan osasyyllinen ajoittaisiin polvivaivoihini. Satulan siirtäminen niin taakse kuin mahdollista ja muidenkin säätöjen muuttaminen viime pyöräilykauteen verrattuna vaikuttaisi kuitenkin parantavan tilannetta, joten ehkä tästä ilman hintavaa uushankintaa selvitään.

Olen kuitenkin antanut itselleni luvan hieman vilkuilla vieraita ratsuja, mutta  yhtään en ole tyypannut, vaikka siihen olisi ollut esim. viime viikonlopun Stadibike -messuilla mainio tilaisuus. Tyydyin kuitenkin katselemaan ja hillitsemään haikailuja kauniiden mutta epäkäytännöllisten mallien perään; yllättäen silmäni lepää eniten ns. nostalgisesti muotoilluissa malleissa, jotka eivät kuitenkaan pidemmillä reissuilla ja mäkisessä maastossa olisi se paras vaihtoehto. Esimerkiksi Pelagon Brooklyn on aivan ihana, mutta itse joutuisin vetämään ainakin kauniin satulan peitoksi geelipehmustetun päällisen (kuvista ei ehkä koko totuutta näe, mutta tuo satula on oikeasti ihan kivikova, vaikka kaunis onkin) ja 8-vaihteinen malli on sitä paitsi tällä hetkellä lopussa.  Uskoisin sinänsä pärjääväni kahdeksalla vaihteella, koska nykyisinkin käytän eniten keskimmäistä kasisettiä, mutta toki pidemmillä reissuillta sen kanssa voisi tulla äitiä ikävä. Jos jonain kauniina päivänä muutan urbaanimpaan ympäristöön eli muutaman jyrkän mäen verran lähemmäksi keskustaa, kolkuttelen kyllä takuulla Pelagon poikien putiikin ovelle Vallilassa.

Sitä ennen silmät vilkuilevat myös toisaalle ja antavat hieman periksi muiden kuin ulkoisten avujen edessä. Tunturin trekking-mallit vaikuttavat monipuolisilta peleiltä eikä muotoilukaan saa silmiä vuotamaan verta. Niissä olisi vieläpä lokarit, valot ja pakkari valmiina, mitkä laskettakoon bonukseksi.  Vähän painava pyörä tosin taitaa olla nykyiseen filtsuuni verrattuna, mikä haittaa lähinnä tilanteissa, joissa sitä pitää nostella seinätelineeseen tai portaita ylös. Hintakin on sen verran korkea tuossa TR700-mallissa, että parempi varmaan odotella alennusmyyntejä.

Täyttä napakymppiä ei siis vielä ole osunut silmiin, joten jään tässä vaiheessa tarkkailemaan markkinatilannetta ja nykyisen menopelini muunneltavuutta. Elämänlaatu paranee joka tapauksessa monta pykälää, kun katupöly alkaa olla laskeutunut ja aamutkin sen verran lämpimiä, että kelpaa sotkea menemään fillarilla. Kesä <3
 

 

Hevosen selässä

Allekirjoittanut on arkajalka, joka on onnistunut varttumaan aina tänne kolmenkympin pimeämmälle puolelle ilman, että olisi kertaakaan ollut hevosen selässä. Kyllä minäkin pikkutyttönä hevoskirjoja luin, mutta siihen se jäi, mistä varmasti vanhempani ovat taloudenhallinnan näkökulmasta kovasti kiitollisia. Ajatus homman testaamisesta sai toteutuksensa viime torstaina, jolloin kävimme työkavereiden kanssa tutustumassa issikkaratsastuksen alkeisiin Islanninhevostalli Fagurissa Vantaalla. Paikka on uusi, hyvien liikenneyhteyksien päässä ja tarjoaa nettisivujen perusteella kaikenlaista kivaa ihan sopuhintaan. 

Meitä oli mukana oli kuusi joko täysin tai lähes täysin heppaharrastuksen suhteen ummikkotasoista naista, jotka kihersivät alkujännityksestä kuin pahaiset teinitytöt konsanaan. Hepat olivat onneksi kilttejä ja rauhallisia, joten jännitys vaihtui pian innostukseen ja maastossa vaivihkaa myös toiveeseen siitä, että vauhti olisi ollut rivakampaa. Mukana olisi kaksi taluttajaa ja hepat löntystelivät kaikessa rauhassa metsämaastossa yrittäen välillä vaivihkaa pysähtyä salaattipöydän ääreen.  Sää oli mitä mainioin ja hepat tosiaan niin hyvällä päällä, että ummikotkin pärjäsivät ihan mainiosti.

Idean äiti oli vielä järjestänyt meille ratsastuksen perään piknik-henkisesti skumppaa ja pikkupurtavaa, mahtava ylläri sekin. Taisi pienoinen heppakärpänen puraista koko joukkoa, sillä uusintaiskua alettiin heti suunnitella.

Kevätlenkkikauden kankea käynnistys

Tänään paljas asfaltti houkutteli niin kutsuvasti, että annoin uusille tossuille pienen kurakasteen. Ensiaskeleet Niken LunarEclipse+ lenkkareilla on otettu aiemmin juoksumatolla, mutta testikertoja alla vain pari lyhyttä, koska matolla juokseminen ei miellytä, vaan käy helposti polviin. Eivät Stockalla tarjonneet tossuja missään järkevässä värissä, joten valkoista vilkkuu hetken kunnes väri muuttuu tasaisen harmaaksi. Huokaus.  

Positiivisena palautteena 5,2 kilsan pyyhältämisestä uusilla kengillä oli se, että tossut tukivat hyvin jalkaa, eikä (loppukesällä tyrimällä telottu) kantapää kiukutellut. Vanhastaan käytössä on ollut Asicsin DS Trainerit ja Karhun M10 (?), mutta kumpikaan niistä ei ensinnäkään ole paras mahdollinen taaperrustossu, vaan sopii kovalle vauhdille ja alustalla. Toisekseen on epäselvää, sopivatko ne ylipäänsä enää jalalleni vai tarvitsenko pronaatiotuen lisäksi kannalta parempaa tukea. Masentavampi muttei yllättävä tosiasia taas oli se, ettei askel pitkän tauon jälkeen kulkenut niin kuin sopia toivoisi. Tyylipisteitä ei ollut jaossa ja oman varjon tai peilikuvan näkeminen oli varsin ikävää; kun yritin pitää talvisiin lihaskuntotreeneihin tottuneen kroppani maltillisilla sykeluvuilla (mäkisessä maastossa keskisykkeeksi tuli 150, joten ei sekään ihan onnistunut), vauhti oli pakko pitää hitaana, jolloin paketti ei tosiaan pysynyt koossa ja asento valahti. Ei kuulkaa tukenut pilates eikä Fitness Fusion, eikä kropassa tuntunut myöskään oleva mitään muistikuvaa viime keväisestä juoksukoulusta. Katseen muistin sentään pitää muualla kuin varpaissa ja keskilinja pysyi, mutta muuten kroppa ei totellut.

Aavistuksen masentavaa. Talvikelin yksittäisen taaperruksen pystyi laittamaan lumisohjon piikkiin, mutta nyt ei auta kuin katsoa peiliin ja tunnustaa tosiasiat. Vai voisinko syyttää tottumattomuutta uusiin kenkiin..? Köhköh. Ei muuta kuin kilsoja varovaisesti alle vaan ja peukut pystyyn, että koivet kestävät menon, eikä mikään muukaan paikka prakaa...   
 

Liikuntalaboratorion tutkimustuloksia, osa 2

Treeniohjelman monipuolistamista testaava kokeilu on jatkunut. Alkuun tosin lipsui ja menin lauantaina pilateksen sijaan tuttuun ja turvalliseen Poweriin; perustelin valintaa sillä, että yksi suosikkiohjaajista oli sijaistamassa. Sinänsä kannatti, sillä ohjaaja piiskasi tekemään uudet enkat hauistreenissä, jei.

Seurauksena raskaasta tunnista oli kuitenkin se, että sunnuntai meni lepuutellessa; kävin kaverin kanssa kävelyllä sekä miehen kanssa moikkaamassa pakkauspuuhissa olleita vanhempiani. He lähtivät maanantaina veljeni kanssa kolmistaan reissuun, jonne piti alun perin osallistua niin allekirjoittanut kuin myös isovanhempani. Itselleni iski työkiireiden edessä rimakauhu ja isovanhempien matkan esti lääkäri, jonka mielestä pitkä lento olisi ollut mummille liian raskas. Kieltämättä kirosin muutaman kerran työviikon aikana sitä, että istuin repimässä itsestäni tehoja päätteen äärellä sen sijaan, että olisin ollut viettämässä leppoisaa lomaa Lanzarotella. Kotiinjäänti oli silti oikea valinta, työt olisivat todellakin kaatuneet niskaan loman jälkeen ja sitä ennen, nytkin on tammikuun ehtimiset vedetty aika tiukoille. Toivottavasti reissu on ollut onnistunut, en tiedä onko hyvä vai huono merkki, ettei sieltä ole kuulunut viikon kuluessa mitään.

Takaisin treeneihin: maanantaina kävin uudestaan Talissa kokeilemassa oliko se Fitness fusion tosiaan sekä kivaa että tehokasta. Oli se. Tiistaina myös aikainen irroittautuminen töistä ja Total + Fitball -yhdistelmä Talissa. Total on simppeliä sykkeenkohotustreeniä, jossa joka kappaleeseen tehdään omat yksinkertaiset liikesarjat. Tunnin sisältö ja rankkuusaste vaihtelee ohjaajan mukaan, mutta periaate sama. Fitball-tunnin ideana on - yllätys yllätys - treeni ison jumppapallon kanssa. Tällä kertaa aika monipuolista lihaskuntoa, ei pelkkää keskivartalotreeniä. Toimi.

Keskiviikkona en ehtinyt kuin käväistä työpaikan salilla, jossa pyörittelin ehkä vartin verran keppiä. Torstaina ei myöskään ollut onni täysin myötä. Ehdin töistä Itiksen salille vasta reippaasti kuuden jälkeen, tunti oli alkamassa puoli seiskalta - vain huomatakseni, että treenihousut puuttuivat mukaan pakatusta varustuksesta. Ei muuta kuin ostamaan äkkiä pöksyt salin shopista, koska treenin skippaaminen olisi erinäisistä syistä jurppinut enemmän kuin lompakkoon tehty lovi. VoimaTotal toimii osin samalla periaatteella kuin Total eli simppeli koreografia sykkeenkohotusosioissa, mutta bonuksena on se, että mukana on lihaskuntopätkiä. Oikein hyvä treeni, tasapainotti sekä pään että kropan.

Perjantaille bongasin Talista yhdistelmän, jossa settiin kuului puolen tunnin Easy Xycling ja (normaalipituinen) Power. Pakkohan se oli käydä poimimassa. Xyclingissa varoin polviani ja otin sen tarkoituksella enemmän lämmittelynä kuin kunnon treeninä; hiki ja jano siinä kumminkin tuli. Power oli melkein viimeistä paikkaa myöten täynnä ja meininki hyvä. Puolen tunnin lämppäys tuntui juuri sopivalta, Powerin jaksoi vielä oikein hyvin ja ikään kuin tänään olisi myös vetreämpi olo kuin tavallisesti Powerin jälkeen. Yhdistelmälle siis peukku ja jatkopaikka.

Jatkan testailua vielä yhden viikon, sitten tulee pakollinen tauko, kun olen työmatkalla maanantai-aamusta torstai-iltaan. Alustavat testitulokset kertovat, että monipuolinen treeni ja ohjatut tunnit pitävät pään hyvin kasassa - irroittavat siis ajatukset töistä ja myös tsemppaavat lähtemään töistä ajoissa. Päätän raportin tähän ja menen syömään lisää juustokakkua.

Liikuntalaboratorion tutkimustuloksia

Yhden naisen tutkimusryhmämme on viime aikoina suorittanut empiirisiä tutkimuksia, joiden tavoitteena on ollut testata, mitä vaikutuksia harjoitusohjelman monipuolistamisella on. Seuraavassa lyhyt raportti tutkimuksen taustoista sekä tehdyistä havainnoista.

Liikuntaan liittyvä kompastuskiveni ei ole harjoittelun vähyys tai tehottumuus, vaan mukavuusalueella pysyminen ja siihen liitännäinen ongelma eli liian yksipuoliseksi jäävä treeni. Jos innostun jostain lajista, vedän treenimäärät helposti överiksi ja saatan samalla tinkiä jostain sellaisesta, joka olisi minulle huomattavasti hyödyllisempää mutta ei niin mukavaa. Kuten esimerkiksi venyttely tai lepopäivät. Tämä taas altistaa vanhenevan tomumajani loukkaantumisille ja sen myötä ikäville vieroitusoireille. Pakon sanelema liikkumattomuus tai liikuntamuotojen yhtäkkinen rajoittuminen rasittaa sitten sekä kroppaa että nuppia.

Yksi osatekijä liikunta-addiktiossani on se, että tykkään treenata tavalla, jonka tiedän tehokkaaksi ja jossa tiedän olevani hyvä tai vähintäänkin kehityskelpoinen. Niin sanottuja lempeämpiä lajeja olen karttanut, samoin kovin tanssillisia tunteja. Viime syksynä olen pakon edessä välttänyt kaikkia lajeja, joissa rasitusta kohdistuu jalkapohjaan tärähdysten muodossa. Tässä taustana tyhy-futis, jossa teloin jalkani käyttökelvottomaan kuntoon.   

Nyt jalka on vihdoin (kopkop!) alkanut tuntua yhteistyöhaluiselta, joten olen vaivihkaa lähtenyt kokeilemaan saliharjoittelun ja pumppi-tuntien kylkeen muitakin jumppatunteja. Lenkille en sen sijaan ole vielä uskaltanut, mutta viikonloppuna suksin (heh...) ehkä ladulle.

Olen tietoisesti pyrkinyt monipuoliseen treeniin ja myös pakottanut itseni mukavuusalueeni ulkopuolelle. Tähän on sinänsä naurettavan hyvät mahdollisuudet, sillä Elixia tarjoaa älyttömän määrän erilaista ryhmäliikuntaa ja työpaikallakin olisi useampaakin jumppaa tarjolla. Tässä jumppalistaus viimeiseltä seitsemältä päivältä, testausympäristönä Talin ja Itäkeskuksen Elixiat. Lisäksi lyhyt salitreeni, mutta siinä ei mitään kertomisen arvoista.

La: Pilates
Su: Power
Ma: Fitness Fusion
Ti: -
Ke: Total Combat
To: Aerobic + shape
Pe: Xycling + shape

Pilates on kuulunut epäluulolistani kärkeen, enkä ole käynyt tunnilla vuosikausiin. Kertakokeilu kuitenkin käännytti, aion mennä uudestaan. Tunti oli rentouttava, mukava ja muistikuviani tehokkaampi. 

Power on Elixian vastine Body Pumpille eli lihaskuntotunnille, jolla käydään läpi kaikki isot lihasryhmät tangon ja levypainojen avulla. Tällä tunnilla olen käynyt talvikaudella 1 - 2 kertaa viikossa, kesällä harvemmin. Hemmetin tehokasta kunhan painoja latoo riittävästi.

Fitness Fusion on viime syksynä debytoinut tunti, joka yhdistää joogaa, pilatesta ja balletonea. Todella kivaa ja tehokasta, jatkoon tämäkin.

Total Combat pitää sisällään tehokkaita ja kohtuullisen helppoja potku- ja lyöntisarjoja sekä lihaskunto-osuuksia. Ensikertalainen tipahti kärryiltä useaan otteeseen (= joutui yksinkertaistamaan lyöntisarjoja), mikä hieman  vähensi treenin tehoja. Ilmaan huitominen teki joka tapauksessa hyvää selälle, saatan mennä uusiksi tännekin.

Torstain helpolla ja lyhyellä aerobic-tunnilla olen käynyt muutaman kerran peräkkäin. Klassisia tuulahduksia menneestä eli askelsarjan rakentelua. Hyvä ohjaaja, kiva tunti.

Shape on Coren tilalle tullut keskivartalotreeni. Tehokasta ja kivaa, varmasti jatkoon.

Xyclingia olen vältellyt, pelkään polveni kestävyyttä. Kuitenkin älyttömän tehokasta ja sopivan haastavaa. Testauksessa nyt 45 minsan keskitason tunti, saa nähdä tuleeko jälkiseurauksia. Täytynee pitää harvinaisena herkkuna ja keskittyä tekniikkaan ainakin aluksi. Limapussin tulehtuminen ja pitkäaikaiset polvikivut ovat erittäin v-mäinen muisto edellisestä koukuttumisesta sisäpyöräilyn maailmaan (nooh, ehkä siinä silloin muutakin oli taustalla, treenimäärät muutenkin pitkälti yli 10 tuntia viikossa).

Näillä siis tämä viikko, konsepti kokonaisuudessaan jatkoon: uudet tunnit olivat positiivisia yllätyksiä, enkä ehtinyt napsia tarjottimelta läheskään kaikkea mitä mieli olisi tehnyt (miksi kaikki parhaat tunnit ovat päällekkäin?). Lisäbonuksena pari pakollista lähtöä töistä niin aikaisin, että työaikasaldoon saatiin hieman sitä kauan kaivattua lyhennystä.