Teen keittämisen filosofia on yksinkertainen, mutta toteutus yllättävän haastava. En edes yritä paneutua siihen muistikapasiteetin rajoja koettelevaan moninaisuuteen, mitä eri teelajien valmistusprosesseihin liittyy; pitääkö veden olla kiehuvan kuumaa vai noin 80 asteista vai jotain siltä väliltä, mikä on oikea haudutusaika, paljonko teelehtiä tarvitaan ja voiko ne käyttää uudelleen ja niin edelleen. Sen sijaan lähestyn asiaa insinöörihenkeä kunnioittaen eli teenkeittoprosessin niin kutsutusta välineurheilunäkökulmasta.
Käsittääkseni on ensinnäkin syytä lähteä siitä, että irtotee on parempi vaihtoehto kuin pussitee. Jälkimmäisen käyttö rajattakoon siis työ- tai reissuolosuhteisiin, joissa helppous on avainsana. Kunnianhimoisempi keittäjä joutuu käyttämään erilaisia apuvälineitä ja on siten päätyvä tekemisiin niiden plussien ja miinusten kanssa. Viime viikonloppuun asti henkilökohtaisen arvoarvostelmani lopputulema oli pääsääntöisesti pakkasen puolella.
Perinteinen puolipallon muotoisen siivilän ja teekupin epäpyhä liitto on tuomittu epäonnistumaan monestakin syystä. Jostain syystä kuppi ja siivilä eivät yleensä keskustele keskenään, vaan ovat siten mittasuhteiltaan epäsopivia, että keikahdusvaara on ilmeinen. Sitä paitsi kuppi täytyy kaataa täyteen vettä ennen kuin optimaalinen haudutus ylipäänsä mahdollistuu.
Mainitut ongelmat poistuvat, kun käytetään umpinaista pallosiivilää. Tiiviys on kuitenkin sikäli suhteellista, että siivilät löystyvät käytössä, jolloin puolet puruista kuitenkin päätyy kupin pohjalle. Ei hyvä. Avoimessa kupissa tee myös ehtii jäähtyä, jos haudutusaika on pitkä (tai jos keittäjä on hajamielinen).
Sekalaisten siiviläkokeilujen jälkeen olen päätynyt pannujen käyttäjäksi. Tavallinen pressopannu ei täyttänyt tarkoitustaan, koska teelehtiä on hankala kaapia pohjalta pois. Surkein veto on ollut puolison mukana talouteen tullut ikealainen. Pannu on muodoltaan kartio ja sen siiviläosa kärjellään oleva kartio. Yhtälöstä seuraa se, että siinä pitää keittää kerrallaan noin litra teetä. Toimii kesällä, kun on tarkoitus valmistaa esimerkiksi jääteetä.
Käytössä on ollut myös valurautainen teepannu. Se pitää teen hyvin kuumana, mutta valitettavasti myös pannu pysyy tulikuumana. Teesiivilän poistaminen kuumasta pannusta ilman palovammoja on jossain määrin haastavaa. Kun pannusta ei näe läpi ja kun se on itsessään varsin painava, nesteen määrää on vaikea arvioida. Tämä vaihtoehto ei myöskään mahdollista pienten teemäärien valmistamista.
Kaikkien harha-askelten jälkeen taidan olla vihdoin löytänyt Sen Oikean. Bodumin Kenya -teekannua on saatavilla kahdessa koossa, itse valitsin pienemmän eli puolen litran kannun. Kannun voi pestä koneessa, eikä muovikahva polta näppejä. Siivilä on ruostumatonta terästä ja ulottuu lähelle pohjaa, joten myös vajaiden pannullisten keittäminen on mahdollista. Aivan mahtavaa!
maanantai 29. marraskuuta 2010
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Siirto työaikasaldolta liikuntasaldoon
Tunnustan. Tämä syksy ei ole mennyt ihan suunnitellusti erään tavoitteen eli työaikasaldon hallinnan suhteen. Jotenkin sitä on taas kertynyt; ei mitenkään älyttömästi, mutta kun ylimääräiset työtunnit ajoittuvat lähes poikkeuksetta iltaan, toimistolla jumittaminen on helposti poissa tärkeästä harrasteesta eli liikunnasta. Jos en saa riittävää annosta fyysistä rääkkiä, korttitalo uhkaa hajota. Liikunta-annoksen pienentyminen alkaa nimittäin nopeasti heijastua sekä mielialaan että yleiseen vireystilaan.
Kesällä iltapuhteet toimistolla eivät niinkään haitanneet. Kuljin työmatkat pyörällä ja sain tehtyä salitreenit helposti aamupyöräilyn jälkeen tai ennen kotiinlähtöä. Illalla oli valoisaa ja juoksulenkille ei olisi muutenkaan voinut lähteä kovin aikaisin, kun oli niin kuuma (huokaus...). Paha takaisku itsestäänselvyytenä pitämääni liikuntarutiiniin tapahtui lomien jälkeen elokuun lopussa, kun onnistuin telomaan kantapääni (!) tyhy-futiksen yhteydessä. Tukholman puolimaratoni jäi väliin ja kesti hyvä tovi meni ennen kuin pirulaisen kanssa sai tehtyä sovinnon edes kävelystä.
Syksyn tullessa fillari jäi kellariin ja hikiliikunta siirtyi kokonaan sisätiloihin, sielläkin valitettavan rajoitetussa muodossa, koska koipi ei pidä tärähdyksistä. Käytännössä olen käynyt Elixiassa viikonloppuna ja korkeintaan kerran arkena. Arkiliikunta on tullut hoidettua työpaikan vähemmän kliinisellä salilla. Viime viikkoina olen kuitenkin jumittanut työpöydän ääressä niin sitkeästi, että perusrutiini käydä töiden jälkeen tai ruokiksella heiluttamassa keppiä kellarissa on jäänyt kokonaan väliin. Mikä ei kerta kaikkiaan käy laatuun, hajoaa niin nuppi kuin niskat.
Arkiliikunnan haltuunotto alkakoon heti huomenna. Rahtaan töihin niin paljon evästä, etteivät treenit jää väliin ainakaan siitä syystä, että energia loppuu kesken. Toinen harkinnassa oleva pakkokeino on sellaisten jumppatuntien nettivaraus, että töistä on yksinkertaisesti pakko lähteä ajoissa. Ensi viikolla jälkimmäisen vaihtoehdon käyttäminen voi vielä olla tiukilla, mutta viimeistään sen jälkeen lupaan ottaa jumppa-aikataulun paremmin ja laajemmin haltuun.
Nyt venyttelemään tänään pumpissa rääkättyjä lihaksia ja katsomaan laatuviihd... nooh, Indiana Jonesia.
Kesällä iltapuhteet toimistolla eivät niinkään haitanneet. Kuljin työmatkat pyörällä ja sain tehtyä salitreenit helposti aamupyöräilyn jälkeen tai ennen kotiinlähtöä. Illalla oli valoisaa ja juoksulenkille ei olisi muutenkaan voinut lähteä kovin aikaisin, kun oli niin kuuma (huokaus...). Paha takaisku itsestäänselvyytenä pitämääni liikuntarutiiniin tapahtui lomien jälkeen elokuun lopussa, kun onnistuin telomaan kantapääni (!) tyhy-futiksen yhteydessä. Tukholman puolimaratoni jäi väliin ja kesti hyvä tovi meni ennen kuin pirulaisen kanssa sai tehtyä sovinnon edes kävelystä.
Syksyn tullessa fillari jäi kellariin ja hikiliikunta siirtyi kokonaan sisätiloihin, sielläkin valitettavan rajoitetussa muodossa, koska koipi ei pidä tärähdyksistä. Käytännössä olen käynyt Elixiassa viikonloppuna ja korkeintaan kerran arkena. Arkiliikunta on tullut hoidettua työpaikan vähemmän kliinisellä salilla. Viime viikkoina olen kuitenkin jumittanut työpöydän ääressä niin sitkeästi, että perusrutiini käydä töiden jälkeen tai ruokiksella heiluttamassa keppiä kellarissa on jäänyt kokonaan väliin. Mikä ei kerta kaikkiaan käy laatuun, hajoaa niin nuppi kuin niskat.
Arkiliikunnan haltuunotto alkakoon heti huomenna. Rahtaan töihin niin paljon evästä, etteivät treenit jää väliin ainakaan siitä syystä, että energia loppuu kesken. Toinen harkinnassa oleva pakkokeino on sellaisten jumppatuntien nettivaraus, että töistä on yksinkertaisesti pakko lähteä ajoissa. Ensi viikolla jälkimmäisen vaihtoehdon käyttäminen voi vielä olla tiukilla, mutta viimeistään sen jälkeen lupaan ottaa jumppa-aikataulun paremmin ja laajemmin haltuun.
Nyt venyttelemään tänään pumpissa rääkättyjä lihaksia ja katsomaan laatuviihd... nooh, Indiana Jonesia.
lauantai 27. marraskuuta 2010
Gran Delicato valtaa alaa
Koin tänään iloisen yllätyksen, kun huomasin, että Kalevankadun ja Albertinkadun kulmassa sijaitseva Gran Delicato on vallannut elintilaa naapurissa sijainneen gallerian puolelta. Helsingin parhaimmistoon kuuluvaan kahvilaan on siis entistä huomattavasti helpompi mahtua nauttimaan hyvästä kahvista ja ä-lyt-tö-män hyvästä ciabattasta (listan numero 11 on oma erityisuosikkini). Lisäksi aukioloajat ovat pidentyneet, joten enää ei huonomuistisen kahviaddiktin tarvitse pidätellä kyyneliään sunnuntaisin. Jei! Kannatti uhmata arktista säätä ja ylenmääräistä väsymystä!
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Lähtölaskenta jouluun
En kuulu siihen ihmisryhmään, joiden päässä naksahtaa tähän aikaan vuodesta jouluvaihde vitoselle. En varsinaisesti inhoa joulua, enkä koe tarpeelliseksi puhista sen kaupallisuudesta tai kauppojen äänisaasteena toimivista joululauluista. En kuitenkaan ole itse ottanut tavaksi suorittaa erinäisiä joulunalus- tai joulurutiineita, minkä huomaa ehkä jo tämän tekstin sisältämien negatiivisesti sävyttyneiden ilmaisujen määrästä.
En ole esimerkiksi koskaan lähettänyt joulukortteja, enkä ole avannut kuvitteellisia kalenteriluukkuja edes klassisesta kaljakorikalenterista. Omassa kodissani ei ole tuoksunut joulukuusi, eivätkä sitä ole jouluvalot valaisseet tai joulukoristeet kaunistaneet. Kodissani eivät myöskään ole joululaulut kaikuneet; mitä nyt olen joskus häirinnyt naapureiden rauhaa kuuntelemalla Radio Helsingin Paskalistaa, mutta sitä tuskin lasketaan.
Joululahjoissa olen ehdottomasti aineettomien lahjojen kannalla. Roinaa on riittämiin ja sen metsästäminen tukossa olevista kaupoista ja niiden aattoa kohti tyhjeneviltä hyllyiltä on lähinnä ahdistavaa. Lasten lahjomisen nyt jossain määrin ymmärrän, mutta siinäkin mennään helposti liiallisuuksiin ja pahasti. Niin myös omassa lapsuudessani ja pitkään sen jälkeen; vasta viime vuonna sain rummutettua ainakin jossain määrin läpi idean korvata perheen (jolla tässä tarkoitetaan vanhempiani ja veljeäni) sisäinen lahjonta esimerkiksi lähtemällä kimpassa reissuun joulun jälkeen.
Olen kuitenkin aikeissa antaa pikkusormen kodin koristautumiselle ja - vielä järkyttävämpää - askartelulle. Kellarissa nimittäin on asustellut jo pari vuotta erinäisiä tapetinjämiä sekalaisista enemmän tai vähemmän onnistuneista projekteista (note to self: tapetointiprojektia ei kannata ajoittaa esimerkiksi samaan aikaan futiksen EM-kisojen loppuottelun kanssa, voi tulla rumaa jälkeä). Ajatuksena olisi askarrella niistä seinälle joulukuusenkorvike, jota voisi koristella postiluukusta kolahtaneista kiiltäväpintaisista mainoksista leikellyillä kuvatuksilla. Tulisi niillekin käyttöä (note to self 2: hanki vihdoin se "ei mainoksia" -tarra oveen).
En ole esimerkiksi koskaan lähettänyt joulukortteja, enkä ole avannut kuvitteellisia kalenteriluukkuja edes klassisesta kaljakorikalenterista. Omassa kodissani ei ole tuoksunut joulukuusi, eivätkä sitä ole jouluvalot valaisseet tai joulukoristeet kaunistaneet. Kodissani eivät myöskään ole joululaulut kaikuneet; mitä nyt olen joskus häirinnyt naapureiden rauhaa kuuntelemalla Radio Helsingin Paskalistaa, mutta sitä tuskin lasketaan.
Joululahjoissa olen ehdottomasti aineettomien lahjojen kannalla. Roinaa on riittämiin ja sen metsästäminen tukossa olevista kaupoista ja niiden aattoa kohti tyhjeneviltä hyllyiltä on lähinnä ahdistavaa. Lasten lahjomisen nyt jossain määrin ymmärrän, mutta siinäkin mennään helposti liiallisuuksiin ja pahasti. Niin myös omassa lapsuudessani ja pitkään sen jälkeen; vasta viime vuonna sain rummutettua ainakin jossain määrin läpi idean korvata perheen (jolla tässä tarkoitetaan vanhempiani ja veljeäni) sisäinen lahjonta esimerkiksi lähtemällä kimpassa reissuun joulun jälkeen.
Olen kuitenkin aikeissa antaa pikkusormen kodin koristautumiselle ja - vielä järkyttävämpää - askartelulle. Kellarissa nimittäin on asustellut jo pari vuotta erinäisiä tapetinjämiä sekalaisista enemmän tai vähemmän onnistuneista projekteista (note to self: tapetointiprojektia ei kannata ajoittaa esimerkiksi samaan aikaan futiksen EM-kisojen loppuottelun kanssa, voi tulla rumaa jälkeä). Ajatuksena olisi askarrella niistä seinälle joulukuusenkorvike, jota voisi koristella postiluukusta kolahtaneista kiiltäväpintaisista mainoksista leikellyillä kuvatuksilla. Tulisi niillekin käyttöä (note to self 2: hanki vihdoin se "ei mainoksia" -tarra oveen).
tiistai 23. marraskuuta 2010
Puotipuksua juoksuttamassa
Vierailin sunnuntai-iltana (lue: heikkona hetkenä) Puoti.fi -nettikaupassa ja pistin tilaten kolme t-paitaa (alennuksella!). Puotipuksu puolestaan pisti parastaan, sillä tilaus kolahti tänään suoraan postilaatikosta siististi kahteen kirjekuoreen viikattuna. Toisesta löytyi lisäksi Puoti.fi -kangaskassi ja herkästi johdateltavaa kuluttajaa houkuttelema vinkki "tsekata alennuskoodi" verkkokauppaan. Nngh. Paidat ovat pehmeitä, istuvia ja sopivan pitkiä. Melkein tekisi mieli klikata haltuun vielä tämä:
...tai tämä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)